
Viisi kysymystä taloyhtiön lumitöistä
Talvi teettää monenlaista päänvaivaa taloyhtiön tontilla. Etenkin parkkialueelle kasaantuvat kinokset, aurausvallit sekä räystäille kertyvä lumi ja jää herättävät usein kysymyksiä.

Talvi teettää monenlaista päänvaivaa taloyhtiön tontilla. Etenkin parkkialueelle kasaantuvat kinokset, aurausvallit sekä räystäille kertyvä lumi ja jää herättävät usein kysymyksiä.

Kun viemäri pulputtaa eikä tahdo vetää, on aika toimia. Rasvakertymien poistaminen painehuuhtelulla varmistaa, ettei tukoksia ja mahdollisia vesivahinkoja pääse syntymään.

Taloyhtiön varautuminen talveen sisältää monenlaista mietittävää. Tämän syksyn teemaksi on noussut energiansäästö. ”KAIKKI TÄHTÄÄ siihen, että olisimme valmiina, kun lumi

Kiinteistöpalvelu Räsänen Oy on kotimainen perheyritys yli 20 vuoden kokemuksella. Toimipisteemme sijaitsevat Olarinluoman teollisuusalueella Espoossa sekä Malmilla Helsingissä. Asiakkaitamme ovat

Taloyhtiöiden velvollisuuksiin kuuluu huolehtia asuntojen ilmanvaihdon suodattimet. On tärkeää, että ilmanvaihtojärjestelmä toimii moitteettomasti. Tämän vuoksi on järkevää, että kokonaisuudessaan niin

Kun viemäri pulputtaa eikä tahdo vetää, on aika toimia. Rasvakertymien poistaminen painehuuhtelulla varmistaa, ettei tukoksia ja mahdollisia vesivahinkoja pääse syntymään.

Kun rakennuksen julkisivut puhdistetaan säännöllisesti ja oikein, remonttikustannuksissa säästyy selvää rahaa. Myös kiinteistön arvo säilyy, kun talo pysyy kunnossa ja

Peruskorjaus ja muut tekniset korjaustyöt parantavat hissin turvallisuutta ja käytettävyyttä. Tarjouspyyntöjä kannattaa vertailla huolella ja valita laitteet, joihin on saatavilla

Taloyhtiöiden talvikunnossapito ei ole ihan yksinkertainen juttu. Pahimmassa tapauksessa taloyhtiö on laiminlyönneistä rikosoikeudellisessa vastuussa. KIINTEISTÖN TALVIKUNNOSSAPITOON liittyy monenlaisia tehtäviä. Liukkauden

Suomessa tavattavia sisätilojen haittaeläimiä ovat monien hyönteisten ja niiden toukkien lisäksi rotat ja hiiret. Tavallisimpia hyönteistuholaisia ovat puolestaan luteet, koiperhoset,

Kirjoittaja: Samuli Könkö Otsikon väittämä on kiistatta totta. Emme elä kivikaudella. Tosin jo tuolloinkin oli energiankulutusta. Etenkin sen jälkeen, kun

Talvi teettää monenlaista päänvaivaa taloyhtiön tontilla. Etenkin parkkialueelle kasaantuvat kinokset, aurausvallit sekä räystäille kertyvä lumi ja jää herättävät usein kysymyksiä.

Kilpailu kovenee, laatuvaatimukset kiristyvät ja toimitusajat lyhenevät. Esineiden internet kuitenkin auttaa tekemään työt fiksummin. Ferrometal on ollut ensimmäisenä tuomassa teollisuusalalle

Maahantuojan merkkihuolto tarjoaa asiantuntevaa huoltoa kustannustehokkaasti. Merkkihuollossa tunnetaan ja osataan huomioida hissilaitteiden ominaispiirteet, ja tarvittavat varaosat löytyvät suoraan hyllystä. Säännöllinen

Kiinteistöt voivat tarjota täydellisen suojan tuholaisille ja niiden lisääntymiselle, varsinkin kun ihmisistä ei ole suurempaa häiriötä. Tuholaiset voivat vahingoittaa lukuisia

Korjaus- ja huoltotöiden lisäksi kattoremontteja tehdään yhä enemmän talvikaudella. Talvitöiden etuina ovat kesäsesonkia parempi resurssien saatavuus, edullisempi hintataso ja usein

Rottahavainnot kaupungeissa ovat yleistyneet. Koronapandemian vuoksi ihmiset viettävät enemmän aikaa kotona, joten rottia houkuttelevaa kotitalousjätettä kertyy enemmän. ”Taloyhtiöiden pihapiiriin pesiytyvä

Varautumalla talveen hyvissä ajoin, asunto-osakeyhtiössä voidaan odotella rauhallisin mielin ensimmäisiä pakkasia ja lumisateita. Valmistautumisella varmistetaan, että taloyhtiön ympäristö pysyy viihtyisänä

Talvi tulee tänäkin vuonna, mitenkäs on lämmitysverkoston laita? Pitikö keväällä tehty päätös, että ennen seuraavaa lämmityskautta pitää tehdä esimerkiksi verkoston

Ennaltaehkäisy ja rakennusten tiivistäminen niin, että tuholaiset ja muut haittaeläimet eivät pääse talon rakenteisiin, on toimivin ja kestävin tapa eläintuhojen

Lähes puolen miljoonan kesämökin maassa syksy merkitsee monille mökkeilijöille viimeistä käyntiä mökillä ennen talvea. Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva muistuttaa, että huolellinen valmistelu minimoi talven aikana syntyviä vahinkoja, säästää rahaa ja varmistaa, että mökki on keväällä mahdollisimman nopeasti käyttövalmis.

Lämmityksen, viilennyksen ja aurinkosuojauksen ratkaisuja ei kannata tarkastella erillisinä hankintoina. Energiatehokas ja toimiva kokonaisuus syntyy, kun rakennuksen vaippa, lämmönjako, ilmanvaihto, lämpöpumput, aurinkosuojaus ja rakennusautomaatio mitoitetaan ja säädetään toimimaan yhdessä. Tämä korostuu erityisesti vanhojen kiinteistöjen korjaushankkeissa.

Tuoreen diplomityön mukaan julkisivukasvustot hyötyvät sateisista ja lauhoista talvista, mutta eivät välttämättä viistosateista.

Hissi on taloyhtiössä yksi niistä laitteista, joiden toimintaan kiinnitetään huomiota yleensä vasta, kun se ei enää toimi. Ikääntyvä hissi ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti vaihtamista uuteen. Säännöllinen huolto, määräaikaistarkastukset ja hissin kunnon järjestelmällinen seuranta auttavat arvioimaan, milloin korjaaminen on vielä järkevää ja milloin edessä on laajempi modernisointi tai hissin uusiminen
Joka syksy talvi tulee muka yllättäen. Ensimmäinen kunnon lumisade ruuhkauttaa aurauskaluston, pakkanen paljastaa lämmitysjärjestelmän ongelmat ja liukkaus muistuttaa siitä, että hiekoitus ei hoidu itsestään. Talvi ei kuitenkaan ole yllätys. Kalenteriin se on merkitty jo hyvissä ajoin.

Kiinteistöjen osalta talveen valmistautuminen ei ole vain yksittäinen toimenpide, vaan tapa ajatella kiinteistön käyttöä ja sen toimintakuntoa ennakoivasti. Mitä kylmemmäksi ilmat sitten käyvät, sitä näkyvämmiksi muuttuvat tekemättömät toimenpiteet.

Helsingin Kalasataman taloyhtiöiden on pakko kuulua alueellisiin palveluyhtiöihin, koska näin on asemakaavaan aikanaan kirjattu. Palvelusopimusta ei voi kilpailuttaa eikä irtisanoa, eivätkä taloyhtiöiden osakkaat kuulu hoitovastikkeen osalta kuluttajasuojalain piiriin. Tähän liittyen Helsingin kaupunki on ilman kilpailutusta valinnut kokonaisen kaupunginosan isännöintipalvelujen tuottajaksi yrityksen, jolle Korkein hallinto-oikeus (KHO) määräsi viime vuonna usean miljoonan euron seuraamusmaksun kilpailulain vastaisesta hinnoittelusta.

Energiatehokkuus ja automaatio ovat nousseet kiinteistöalan keskeisiksi kehityssuunniksi. Älykkäät järjestelmät eivät ainoastaan pienennä energiankulutusta, vaan myös parantavat asumismukavuutta, tukevat kiinteistön

Jyväskylän Rakennusmessut kokosi yhteen rakentamisesta ja remontoinnista kiinnostuneet kävijät sekä alan toimijat 20.-22.3.2026 Paviljonkiin. Kolmipäiväinen tapahtuma tarjosi ajankohtaista tietoa, käytännön

Taloyhtiön hallituksessa pohditaan usein, milloin on oikea aika investoida LVI-järjestelmiin. LVI-alanammattilaisena näen päivittäin eron kahden toimintatavan välillä: niiden, jotka reagoivat

Kiinteistöjen LVI-järjestelmien huolto tapahtuu usein teknisissä tiloissa, joissa työolosuhteet vaihtelevat ja riskit voivat olla moninaisia. Turvallinen työ edellyttää ammattitaitoa, ennakointia

Kun terassi vihertyy tai julkisivuun ilmestyy punajäkälää, kyse ei ole harvinaisesta ilmiöstä. Rakennusten ja piharakenteiden likaantuminen on kiihtynyt monissa kiinteistöissä

Kun lumikuorma kasvaa tai kevätaurinko irrottaa kinoksia, katolle kertynyt lumi voi vaarantaa sekä rakennuksen että ohikulkijat. Lumen paino ja epätasainen

Taloyhtiöissä tuholaistorjunta nähdään usein reaktiivisena toimenpiteenä, johon ryhdytään vasta ongelman ilmetessä. Viime vuosien kehitys osoittaa kuitenkin, että tuholaisriskit kytkeytyvät yhä

Arvokiinteistöjen ja muiden vanhojen rakennusten julkisivun, ikkunoiden ja katon suunnitelmallinen huoltaminen pidentää niiden käyttöikää ja säilyttää rakennuksen alkuperäisen luonteen. Kuntotutkimus

Kustannukset, osaaminen ja markkinamuutokset muokkaavat arkea Kiinteistöhuolto toimii yhä useammin usean samanaikaisen murroksen keskellä. Ylläpitokustannusten nousu, työvoimapula, korjausrakentamisen rahoitushaasteet sekä

Kuolonuhrin vaatinut parveketurma nosti kevytrakenteisten parvekekaiteiden riskit jälleen esiin. Julkisivuyhdistys julkaisi levyverhoiltujen parvekekaiteista väliaikaiset tarkastusohjeet, joissa suositellaan, ettei kuitusementtilevyä toistaiseksi

Taloyhtiöillä ja muilla rakennusten omistajilla on jo kiire huolehtia palovaroittimia koskevat asiat kuntoon, sillä viime vuoden alussa muuttuneen pelastuslain siirtymäaika

Vinossa huojuva puuaita on monelle tuttu näky. Siksi moni ajattelee, ettei puuaita kestä aikaa. Rakennusmestari Jukka Ignatius kuitenkin muistuttaa, että

Kodeissa ilmanvaihdon toimivuus vaikuttaa suoraan asukkaiden hyvinvointiin – ja asumiskustannuksiin. Toimiva ilmanvaihto poistaa tehokkaasti sisäilmasta hiilidioksidia ja epäpuhtauksia, sekä ehkäisee
Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.