Yläpohja- ja räystäsrakenteet – paloturvallisuuden heikko lenkki?
Räystäiden tuuletusraot, tuulettuvat julkisivut sekä ullakon palo-osastojen liittymät ovat pieniä rakenneyksityiskohtia, joiden merkitys paloturvallisuudelle voi olla erittäin suuri.

Taloyhtiön porrashuoneet, kellarit ja varastot ovat osa kiinteistön turvallisuutta. Kulkuväylille jätetyt tavarat, epäselvät säilytyskäytännöt ja puutteellinen valvonta voivat lisätä riskejä ja vaikeuttaa kiinteistön ylläpitoa. Vastuu turvallisuudesta jakautuu usealle taholle, mutta käytännön toimintamallien on oltava selvät.
Taloyhtiön turvallisuudesta puhutaan usein vasta silloin, kun jotakin tapahtuu. Kun parvekelasi putoaa kadulle, tulipalo syttyy kerrostalossa tai ihminen loukkaantuu liukkaalla pihalla, herää kysymys siitä, olisiko vahinko ollut estettävissä. Monessa tapauksessa olisi. Silti turvallisuus jää helposti muiden, kiireellisemmiltä tuntuvien asioiden varjoon.

Kiinteistön huolto, korjaaminen ja talotekniset saneeraukset tuovat työpaikoille jatkuvasti erilaisia riskejä. Kun samassa kohteessa työskentelee useita urakoitsijoita ja rakennuksessa liikkuu samalla asukkaita, turvallisuus ei ole vain työntekijän asia. Se rakentuu ennakoinnista, selkeästä vastuunjaosta ja toimivasta tiedonkulusta.

FinnBuild 2026 nostaa esiin rakennus- ja talotekniikka-alan keskeiset muutosvoimat. Syyskuun lopussa Helsingin Messukeskuksessa katse kohdistuu muun muassa energiaratkaisuihin, tekoälyyn, kiertotalouteen, turvallisuuteen ja rakennusten elinkaaren hallintaan.

Pakkaset, lumi, kosteus ja pimeys kuormittavat taloyhtiön teknisiä järjestelmiä ja kiinteistön rakenteita. Hyvin suunniteltu talvikausi perustuu ennakointiin: lämmityksen ja ilmanvaihdon toimivuus varmistetaan ajoissa, riskikohteet tunnistetaan ja korjaushankkeissa huomioidaan talven asettamat erityisvaatimukset.
Joka syksy talvi tulee muka yllättäen. Ensimmäinen kunnon lumisade ruuhkauttaa aurauskaluston, pakkanen paljastaa lämmitysjärjestelmän ongelmat ja liukkaus muistuttaa siitä, että hiekoitus ei hoidu itsestään. Talvi ei kuitenkaan ole yllätys. Kalenteriin se on merkitty jo hyvissä ajoin.

Rakennusautomaation, IoT-ratkaisujen ja älykkäiden ohjausjärjestelmien yleistyminen on muuttanut kiinteistöjen teknisiä järjestelmiä aiempaa tehokkaammiksi ja paremmin hallittaviksi. Samalla kiinteistöjen operatiivinen teknologia on muodostunut uudeksi kyberturvallisuuden riskialueeksi, jossa haasteet liittyvät yhä useammin käyttäjätunnuksiin, pääsyoikeuksiin ja järjestelmien hallintaan.

Pysyvästi muuttuneessa turvallisuusympäristössä väestönsuojien merkitys yhteiskunnan kriisinkestävyydelle ja varautumiselle korostuu. Varautumistyötä tukee osaltaan vastikään päivitetty S1-luokan teräsbetoniväestönsuojia koskeva kolmen RT-ohjekortin kokonaisuus.

Aurinkopaneelien asentaminen katoille yleistyy sekä asiakas- että sääntelyvaatimusten myötä. Uudistettu rakennusten energiatehokkuusdirektiivi ohjaa lisäämään aurinkoenergian käyttöä rakennuksissa, vaikka kansallisen toimeenpanon yksityiskohdat ovat vielä osin tarkentumassa.

Rakennusalan tuottavuusongelmat, työvoimapula ja kasvavat kustannuspaineet haastavat toimialaa myös Suomessa. Tekoälyyn perustuvat ratkaisut tarjoavat uusia mahdollisuuksia työmaiden turvallisuuden, projektinhallinnan ja dokumentoinnin kehittämiseen, mutta samalla alan toimijat joutuvat arvioimaan, mitkä teknologiat tuottavat todellista lisäarvoa.

Tuulettuva julkisivu mielletään usein kosteusteknisesti turvalliseksi ja pitkäikäiseksi ratkaisuksi. Vähemmälle huomiolle jää kuitenkin ilmiö, joka voi merkittävästi heikentää rakenteen todellista energiatehokkuutta: lämmöneristeessä mahdollisesti tapahtuva konvektio.

Kodinkoneet etäohjauksella yleistyvät vauhdilla suomalaiskodeissa. Astianpesukoneen etäkäynnistys, saunan lämmittäminen ennen kotiintuloa ja kodin lämpötilan säätäminen puhelimella helpottavat arkea, mutta voivat huolimattomasti käytettyinä lisätä merkittävästi vesi‑ ja palovahinkojen riskiä.

Kesän lähestyessä käynnistyy monella parvekkeella myös grillauskausi. Grillaaminen on parvekkeellakin sallittua, kunhan se tehdään paloturvallisuutta noudattaen.

Valaistus on kiinteistön turvallisuuden keskeinen osa-alue, mutta sen merkitys on laajentunut pelkästä näkyvyydestä monipuoliseksi turvallisuus- ja energiaratkaisuksi. Uudet teknologiat, kiristyvä

Digitaalisuus ja asukaslähtöisyys etusijalla Taloyhtiöviestintä on muuttunut merkittävästi digitaalisuuden myötä. Sähköiset ilmoitustaulut, asukassovellukset ja automatisoidut viestintäkanavat tarjoavat mahdollisuuksia sujuvampaan hallintoon,

Jyväskylän Rakennusmessut kokosi yhteen rakentamisesta ja remontoinnista kiinnostuneet kävijät sekä alan toimijat 20.-22.3.2026 Paviljonkiin. Kolmipäiväinen tapahtuma tarjosi ajankohtaista tietoa, käytännön

Maksuton RILin tulisijaopas antaa riippumatonta tietoa tulisijan ja savupiipun valintaan ja käyttöön. Tavoitteena on varmistaa, että jo hankintavaiheesta alkaen kiinnitetään

Sisäilmastoseminaari kokosi maaliskuussa sisäilma-alan ammattilaiset Messukeskukseen. 41. Sisäilmastoseminaarin teemana oli tänä vuonna korjausrakentaminen. Sisäilmastoseminaarissa kokoontuivat jälleen sisäilma-alan ammattilaiset ja sisäilma-asioista

Julkisivun toimintaan vaikuttavat monet yksityiskohdat EU:n ikääntyvä rakennuskanta ja ilmastonmuutoksen aiheuttamat kasvavat säänrasitukset asettavat julkisivuille uusia vaatimuksia. Energiatehokkuus, kosteustekninen toiminta