Kiinteistöliitolta työkalu taloyhtiön kunnon arvioimiseen
Kiinteistöliitto on julkaissut palvelun, jonka avulla taloyhtiöt saavat käsityksen omien rakennustensa kunnosta ja korjaustarpeista. Rakennuksen kuntosovellus Raku on taloyhtiöille suunnattu
Kiinteistöliitto on julkaissut palvelun, jonka avulla taloyhtiöt saavat käsityksen omien rakennustensa kunnosta ja korjaustarpeista. Rakennuksen kuntosovellus Raku on taloyhtiöille suunnattu

Vuosien työ isännöinnin ja vaativien taloyhtiöhankkeiden parissa on osoittanut, kuinka erilaisia taloyhtiöiden toimintatavat, tarpeet ja odotukset voivat olla. Yksi havainto kuitenkin toistuu: hyvin johdetussa taloyhtiössä yhteistyö on toimivan arjen ja onnistuneiden hankkeiden perusta.

Helsingin Kalasataman taloyhtiöiden on pakko kuulua alueellisiin palveluyhtiöihin, koska näin on asemakaavaan aikanaan kirjattu. Palvelusopimusta ei voi kilpailuttaa eikä irtisanoa, eivätkä taloyhtiöiden osakkaat kuulu hoitovastikkeen osalta kuluttajasuojalain piiriin. Tähän liittyen Helsingin kaupunki on ilman kilpailutusta valinnut kokonaisen kaupunginosan isännöintipalvelujen tuottajaksi yrityksen, jolle Korkein hallinto-oikeus (KHO) määräsi viime vuonna usean miljoonan euron seuraamusmaksun kilpailulain vastaisesta hinnoittelusta.

Kiinteistöliiton toimitusjohtajana on toukokuun alussa aloittanut OTM, eMBA Mia Koro-Kanerva. Isännöintiliiton toimitusjohtajan tehtävästä Kiinteistöliittoon siirtynyt Koro-Kanerva haluaa uudessa roolissaan herätellä taloyhtiöiden hallituksia ja osakkaita, mutta myös nostaa taloyhtiöissä tehtävän hallitustyön arvostusta.

Digitaalisuus ja asukaslähtöisyys etusijalla Taloyhtiöviestintä on muuttunut merkittävästi digitaalisuuden myötä. Sähköiset ilmoitustaulut, asukassovellukset ja automatisoidut viestintäkanavat tarjoavat mahdollisuuksia sujuvampaan hallintoon,

Taloyhtiöiden suuret korjaus- ja investointihankkeet ovat kasvaneet mittakaavaltaan ja taloudelliselta merkitykseltään, mutta niiden valmistelu ja valvonta nojaavat edelleen käytäntöihin, jotka

Jyväskylän Rakennusmessut kokosi yhteen rakentamisesta ja remontoinnista kiinnostuneet kävijät sekä alan toimijat 20.-22.3.2026 Paviljonkiin. Kolmipäiväinen tapahtuma tarjosi ajankohtaista tietoa, käytännön

Minulla oli mahdollisuus seurata ja vaikuttaa suomalaiseen asuntopolitiikkaan toimiessani 32 vuotta VVO-yhtymän konsernijohtajana ja monissa asuntoalan järjestöissä. Kun jäin eläkkeelle

Taloyhtiöiden hallinnolliset tiedot on ilmoitettava huoneistotietojärjestelmään kesäkuun 2026 loppuun mennessä. Huoneistotietojärjestelmän verkkopalvelun kautta ilmoittaminen onnistuu helposti ja maksutta. Maanmittauslaitoksen huoneistotietojärjestelmä

Olen toiminut isännöitsijänä ja yrittäjänä noin 20 vuotta. Tänä aikana on nähty monenlaisia suhdanteita, mutta ei yhtä monisyistä tilannetta kuin

Kiinteistöt eivät ole enää pelkkiä fyysisiä rakennuksia, vaan liiketoiminnan strategisia resursseja. Tämä muutos näkyy erityisesti energiatehokkuuden ja sähköistymisen kautta: kiinteistöjen

Taloyhtiöiden talous on paineessa korkojen, inflaation ja kasvavan korjausvelan puristuksessa. Fiksu lainanhallinta ja kattava vakuutusturva muodostavat perustan, jonka varaan voidaan

Taloyhtiön kiinteistövakuutuksen ajantasaisuus ja kattavuus ovat hallituksen vastuulla. Säännöllinen kilpailutus ja vakuutustarpeiden arviointi varmistavat, että suoja on riittävä ja hinta

Huoneiston yhdistäminen tai jakaminen on prosessi, joka vaatii huolellista suunnittelua ja oikeat luvat. Hallinnolliset vaatimukset on hyvä selvittää jo varhaisessa

Kirjoittaja: Yrjö Salomaa Kuuden asunnon rivitaloyhtiö. Yhtiöjärjestyksen mukaan hallituksessa kuuluu olla kolme jäsentä. Taloyhtiön asukkaista moni on eläkkeellä ja loput

Aloitin isännöintitehtävissä vuonna 1976. Tällöin totesin, että vastikkeiden määrittelyssä oli puutteita. Aina ei saavutettu yhdenvertaisuutta eri vastikkeiden kesken. Hoito- tai

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkin sähkövoimatekniikan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskelija Marko Sorsa on tutkinut opinnäytetyössään asunto-osakeyhtiöiden energiayhteisöjen perustamisen hitautta. Muutamien matalien perustamispiikkien jälkeen

Rakennusten energiaseminaari järjestetään 7. toukokuuta Pikku-Finlandiassa, Helsingissä. Seminaarin pääteema on ajankohtainen: liki vuosi sitten voimaan astunut rakennusten energiatehokkuusdirektiivi ja sen

Sisäilmastoseminaari järjestettiin Helsingin Messukeskuksessa 11.3.2025. Jo 40. kerran järjestetyssä Sisäilmastoseminaarissa oli paikalla noin 800 sisäilma-alan asiantuntijaa ja sisäilma-aiheista kiinnostunutta. Sisäilmatutkimus

Hyvän yhteistoiminnan merkitys on tärkeää isännöitsijän, hallituksen ja yhtiökokouksen välillä. Isännöitsijälle on annettava riittävät valtuudet yhtiön käytännön asioiden hoitamiseen. Käytännössä

Mitä vanhempi kiinteistö, sitä pätevämmät tekijät tarvitaan Kirjoittaja: Eino Rantala Tilaajan (Taloyhtiön) ja toteuttajan (konsultit, urakoitsija) väliset erimielisyydet voivat johtaa
Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.