Kiinteistö- ja talotekniikkamedia

Asuntojen yhdistäminen tai jakaminen: näin projekti etenee

Kuhanen, Asikainen & Kanerva Oy:n asianajaja Annika Kemppinen.

Huoneiston yhdistäminen tai jakaminen on prosessi, joka vaatii huolellista suunnittelua ja oikeat luvat. Hallinnolliset vaatimukset on hyvä selvittää jo varhaisessa vaiheessa.

Jakaminen edellyttää aina yhtiöjärjestyksen huoneistoselitelmän muuttamista sekä yleensä merkittävää remonttia, kuten uuden keittiön tai kylpyhuoneen rakentamista. Yhdistäminen voi olla kevyempi toimenpide, jos huoneistot säilyvät edelleen erillisinä osakeryhminä ja huoneistoina, ja työ tehdään esimerkiksi sisäoven avulla.

”Mikäli yhdistäminen vaikuttaa pysyvästi osakeryhmän rakenteeseen tai vastikeperusteisiin, vaatii myös se yhtiöjärjestyksen muutoksen”, Kuhanen, Asikainen & Kanerva Oy:n asianajaja Annika Kemppinen muistuttaa.

Ennen projektin käynnistämistä osakkaan tulee tarkistaa yhtiöjärjestyksestä huoneiston käyttötarkoitus, pinta-alat ja mahdolliset erityismääräykset. Yhtiöjärjestyksen muuttaminen vaatii yhtiökokouksessa vähintään 2/3 määräenemmistön annetuista äänistä ja edustetuista osakkeista. Jos maksuperusteet muuttuvat, voidaan tarvita kaikkien osakkeenomistajien suostumus.

”Huoneiston jakamisessa yhtiöjärjestyksen muutos tehdään yleensä ennen viranomaislupien hakemista. Muutos kannattaa tällöin käsitellä ehdollisena, kunnes lupa on varmistunut”, Kemppinen sanoo.

Sekä jakaminen että yhdistäminen edellyttävät taloyhtiön luvan lisäksi tarvittavia rakennusvalvonnan lupia, esimerkiksi märkätiloja koskevissa muutoksissa. Luvat hakee taloyhtiö tai sen valtuuttama osakas.

Remontin valmistuttua tehdään hallinnolliset viimeistelyt. Isännöitsijä tai hallitus ilmoittaa yhtiöjärjestyksen muutokset Patentti- ja rekisterihallitukselle sekä päivittää tiedot Maanmittauslaitoksen osakehuoneistorekisteriin. Isännöitsijä päivittää isännöitsijäntodistuksen ja taloyhtiön arkistot. Osakkaan tehtävä on varmistaa, että taloyhtiö saa kaikki tarvittavat asiakirjat ja viranomaishyväksynnät.

”Koska prosessiin sisältyy sekä juridisia että teknisiä kysymyksiä, asiantuntijoiden käyttäminen on suositeltavaa.”

Annika Kemppinen
asianajaja
Kuhanen, Asikainen & Kanerva Oy

Jaa tämä artikkeli: 

Isännöinti

Sisäilmastoseminaari järjestettiin 40. kerran

Sisäilmastoseminaari järjestettiin Helsingin Messukeskuksessa 11.3.2025. Jo 40. kerran järjestetyssä Sisäilmastoseminaarissa oli paikalla noin 800 sisäilma-alan asiantuntijaa ja sisäilma-aiheista kiinnostunutta. Sisäilmatutkimus nousi

Sisäilmapaja15:

Jottan tarttis tehrä ja jottan tehtin kans Sisäilmapaja15 järjestettiin 20.–21.11.2024 Turun Logomossa. Edellisen kerran Turussa pajailtiin kymmenen vuotta sitten. Tuolloin todettiin,

Ennakointi hallitustyössä

Kirjoittaja: Mikko Peltokorpi Tiedotusvälineissä on toistuvasti esillä esimerkkejä siitä, että kiinteistönpidossa on jouduttu kiireellä isoihin ja kalliisiin remontteihin. Kiire merkitsee aina

Asuntoyhtiön tiedot ajan tasalle

Kirjoittaja: Keijo Kaivanto Aika usein tulee vastaan asuntoyhtiöitä, joissa yhtiöjärjestys on vanha ja sisältää ristiriitaisia tai vanhentuneita määräyksiä. Yhtiöjärjestys voi olla

Riitojen sovittelusta

Kirjoittaja: Timo A. Järvinen Suomessa on noin 90 000 asuntoyhtiötä. Suomalaiskansallinen malli järjestää asuminen yhtiömuodossa on ainutlaatuinen menestystarina. Sitä voidaan pitää

Taloyhtiöauto on kätevä ja ekologinen

Yhteiskäyttöauto helpottaa asukkaiden liikkumista ja vähentää tarvetta omistaa auto. Kuukausimaksullisena palveluna hankittava taloyhtiöauto on helppo ja huoleton. Palvelu sitouttaa asukkaita ja

Sisäilmapaja12 läpivalaisi ”Lahden mallin”

Sisäilmapaja12 järjestettiin 30.11. – 1.12.2021 Lahden Sibeliustalolla. Kaksipäiväinen seminaari tarjosi monipuolisen kattauksen Lahden seudun paikallisista teemoista sekä päivänpolttavista valtakunnallisista puheenaiheista. Sisäilmapaja12

Suunnitteilla kameravalvonta taloyhtiöön?

Muista nämä tärkeät ohjeet Kameravalvonta on yleistynyt viime vuosina nopeasti myös asuinkiinteistöissä. Kun taloyhtiössä suunnitellaan kameravalvontaa, on syytä huomioida muutamia tärkeitä