Kiinteistö- ja talotekniikkamedia

Eskon Oy ja Suomen Hormistokeskus Oy yhdistyvät

Kuva: Pixabay

Meillä on ilo ilmoittaa, että Suomen vanhimmat hormialan yritykset, Eskon Oy ja Suomen Hormistokeskus Oy ovat yhdistäneet voimansa. 

Tämä on merkittävä askel molempien yhtiöiden kasvun ja tulevaisuuden kehityksen kannalta.

Eskon Oy ja Suomen Hormistokeskus Oy ovat toteuttaneet osakevaihdon 27.6.2025, jonka myötä Suomen Hormistokeskus Oy siirtyy kokonaisuudessaan Eskon Oy:n omistukseen.

Yhdistyminen vahvistaa molempien yritysten asemaa markkinoilla ja luo vahvemman perustan tulevalle kasvulle. Hormistokeskus tuo mukanaan arvokasta osaamista ja resursseja, jotka täydentävät Eskonin nykyistä toimintaa. Tämä antaa meille entistä paremmat mahdollisuudet kehittää palveluitamme, vastata asiakkaidemme tarpeisiin ja luoda uusia innovatiivisia ratkaisuja.

Molemmat yritykset jatkavat toimintaansa itsenäisinä yhtiöinä. 

Vaikka yksi luku on tullut päätökseensä, tarina ei suinkaan pääty tähän – päinvastoin, jatkamme tästä yhdessä entistä vahvempina ja valmiina uusiin mahdollisuuksiin.

Lämmin kiitos kaikille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme kuluneista vuosista – matkanteko kanssanne on ollut meille arvokasta, ja toivomme yhteistyön myös jatkuvan tulevaisuudessa.

Tervetuloa myös kaikki uudet asiakkaat osaksi tätä yhteistä matkaa.

Jaa tämä artikkeli: 

Huolto

Talvikunnossapito kannattaa aina

Taloyhtiöiden talvikunnossapito ei ole ihan yksinkertainen juttu. Pahimmassa tapauksessa taloyhtiö on laiminlyönneistä rikosoikeudellisessa vastuussa. KIINTEISTÖN TALVIKUNNOSSAPITOON liittyy monenlaisia tehtäviä. Liukkauden torjunta

Asuminen aiheuttaa energiankulutusta

Kirjoittaja: Samuli Könkö Otsikon väittämä on kiistatta totta. Emme elä kivikaudella. Tosin jo tuolloinkin oli energiankulutusta. Etenkin sen jälkeen, kun tuli

Viisi kysymystä taloyhtiön lumitöistä

Talvi teettää monenlaista päänvaivaa taloyhtiön tontilla. Etenkin parkkialueelle kasaantuvat kinokset, aurausvallit sekä räystäille kertyvä lumi ja jää herättävät usein kysymyksiä. 1.

IoT vauhdittaa prosesseja

Kilpailu kovenee, laatuvaatimukset kiristyvät ja toimitusajat lyhenevät. Esineiden internet kuitenkin auttaa tekemään työt fiksummin. Ferrometal on ollut ensimmäisenä tuomassa teollisuusalalle uusia

Kattotyöt sujuvat myös talvella

Korjaus- ja huoltotöiden lisäksi kattoremontteja tehdään yhä enemmän talvikaudella. Talvitöiden etuina ovat kesäsesonkia parempi resurssien saatavuus, edullisempi hintataso ja usein myös

Talvi tulee taas – Valmistaudu ajoissa

Varautumalla talveen hyvissä ajoin, asunto-osakeyhtiössä voidaan odotella rauhallisin mielin ensimmäisiä pakkasia ja lumisateita. Valmistautumisella varmistetaan, että taloyhtiön ympäristö pysyy viihtyisänä ja

Työturvallisuus kiinteistön LVI-huollossa

Kiinteistöjen LVI-järjestelmien huolto tapahtuu usein teknisissä tiloissa, joissa työolosuhteet vaihtelevat ja riskit voivat olla moninaisia. Turvallinen työ edellyttää ammattitaitoa, ennakointia ja

Vanhoja rakenteita ei tarvitse aina uusia

Arvokiinteistöjen ja muiden vanhojen rakennusten julkisivun, ikkunoiden ja katon suunnitelmallinen huoltaminen pidentää niiden käyttöikää ja säilyttää rakennuksen alkuperäisen luonteen. Kuntotutkimus tarjoaa

Kiinteistöhuolto paineessa

Kustannukset, osaaminen ja markkinamuutokset muokkaavat arkea Kiinteistöhuolto toimii yhä useammin usean samanaikaisen murroksen keskellä. Ylläpitokustannusten nousu, työvoimapula, korjausrakentamisen rahoitushaasteet sekä kiinteistömarkkinoiden