Kiinteistö- ja talotekniikkamedia

BLOGI

JSY selkeyttää kuntotutkimuksia tarkastusohjeilla

Julkisivuyhdistys jatkaa parveketurvallisuuden kehittämistä, ja levy- ja lasikaiteiden tarkastusohjeita seuraa levy- ja lasijulkisivujen kuntotutkimusohjeisto.

Julkisivuyhdistys julkaisi äskettäin ohjeet parvekkeiden lasikaiteiden kunnon ja turvallisuuden tarkastamiseen. Kesän parvekeonnettomuuden ja käyttörajoitusten vuoksi tarkastusten kysyntä on kasvanut nopeasti. Alalle on tullut uusia yrittäjiä, eikä yhtenäistä toimintamallia ole.

Turvallisuutta on jouduttu arvioimaan uusien kaiteiden suunnitteluun ja mitoitukseen tarkoitettujen ohjeiden mukaan, minkä vuoksi käytännöt ovat vaihdelleet.

JSY pyrkii yhtenäistämään periaatteita. Kannanotto kuvaa turvallisuusarvioinnin vaiheet ja antaa listan tarkastettavista yksityiskohdista.

Keskustelua on herättänyt lausunnon linjaus käyttää nykyisiä suunnitteluohjeita ja kuormitustapauksia riippumatta siitä, milloin parveke on rakennettu.

”Tätä pohdittiin huolellisesti. Totesimme, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin pitää nykyisiä mitoitusohjeita riittävän turvallisina. Ne ovat kuitenkin syntyneet onnettomuustutkintojen tuloksena. Jotta vähempi riittäisi, sen pitäisi perustua tutkittuun tietoon”, perustelee kirjoitustyöryhmän sekä JSY:n teknisen toimikunnan puheenjohtaja Inari Weijo.

Ohjeistus koskee parvekkeita, joissa lasikaide muodostaa ensisijaisen putoamissuojan, ja lausunto ottaa kantaa vain turvallisuuteen, ei rakentamisaikaisten vaatimusten täyttymiseen tai vastuukysymyksiin.

JSY julkaisi vuosi sitten kuitusementtilevykaiteita koskevan tarkastus- ja suunnitteluohjeen. Taustalla olivat näiden levyjen ongelmat sekä Otkesin 2016 esittämä vaatimus viranomaisohjeista, jotka varmistaisivat, että levyrakenne kestää ihmisen kaatumisen kaikissa olosuhteissa.

Yhdistys suositteli, ettei kuitusementtilevyä käytettäisi ensisijaisena putoamissuojana. Otkes antoi keväällä kaiderakenteesta onnettomuusuhkailmoituksen kesken Helsingin Hietalahden parveketurman tutkinnan. Tämäkin johti parvekkeiden käyttökieltoihin.

Yhdistyksen jäsenet Aluroll ja Steni Finland tekivät keväällä ja kesällä omille tuotteilleen heiluritestejä. Tarkoitus oli selvittää, miten levykaide täyttää nykyiset törmäysvaatimukset. Testit valvoi Kiwa Tarkastus, ja JSY:n asiantuntijoita osallistui järjestelyihin.

Testit toteutettiin turvalaseille tarkoitetun SFS-EN 12600 standardin mukaisesti eri kiinnitys-, levykoko- ja tyyppivariaatioille. Voitiin todeta, että sopivalla mekaanisella kiinnityksellä (niittikiinnityksen jako 240…310 mm) ja välituen lisäämisellä valmistajien levykaide kestää kuormitusvaatimukset. Kun kaiderunko testataan valitun levyn kanssa, saadaan riittävät lähtötiedot parvekekaiteiden kohdekohtaiseen suunnitteluun ja toteutukseen.

”On tärkeää, että valmistajat tekevät yhteistyötä ja testausta omilla tuoteratkaisuillaan ja että käytössä on standardin mukainen testausraportti”, Weijo sanoo.

Korjausrakentamisen asiantuntijat havaitsivat jo pari vuotta sitten, että alalla tarvittaisiin myös lasi- ja levyjulkisivujen kuntotutkimusohjetta. Peruskorjausikään on tulossa yhä enemmän kevytrakenteisia julkisivuja, joilta puuttuu kuntotutkimuksen ja korjaussuunnittelun ohjeistukset sekä tarvittavat taustamateriaalit. Korjaustarvetta on pitänyt arvioida oman näkemyksen mukaan, eikä tietoa ei ole kerätty yhteen. Ohjeistuksen tarvetta lisää myös korkean rakentamisen yleistyminen. JSY on tarttunut haasteeseen ja etsii parhaillaan rahoitusta hankkeeseen.

Teksti: Olli-Pekka Tiainen / Julkisivuyhdistys – JSY ry

https://julkisivuyhdistys.fi/

Jaa tämä artikkeli: 

Blogi

Työturvallisuus kiinteistön LVI-huollossa

Kiinteistöjen LVI-järjestelmien huolto tapahtuu usein teknisissä tiloissa, joissa työolosuhteet vaihtelevat ja riskit voivat olla moninaisia. Turvallinen työ edellyttää ammattitaitoa, ennakointia ja

Vähähiilisyyden kuuluukin ravistella liiketoimintaasi

Joskus ensimmäinen reaktio vähähiilisyyteen on syvä huokaus. Uutta lainsäädäntöä. Muutoksia hiilijalanjäljen laskentaohjeisiin. Hankinnan vastuullisuuskriteereiden päivittäminen. Asiakkaan uusi vaatimus. Työmaalla pitää koota

Ajatuksia suomalaisesta asuntopolitiikasta

Minulla oli mahdollisuus seurata ja vaikuttaa suomalaiseen asuntopolitiikkaan toimiessani 32 vuotta VVO-yhtymän konsernijohtajana ja monissa asuntoalan järjestöissä. Kun jäin eläkkeelle 2005

Rakennusalalla on käynnissä merkittävä murrosvaihe

Kiinteistö- ja rakennusalan ohjaus ja tavoitteet ovat merkittävässä murroksessa. Uudet vaatimukset suuntaavat toimintaa kohti energiatehokkaampia, vähähiilisempiä ja ympäristövaikutuksia tarkemmin huomioivia ratkaisuja.

Energiatehokkuusdirektiivi ei ole mörkö

Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin (EPBD) kansallista toimeenpanoa viimeistellään meillä kiivaasti. Vastuullinen taho asiassa on Ympäristöministeriö, jonka johdolla valmistellaan laajoja muutoksia rakennuslakiin, energiatodistuslakiin ja

Onko taloyhtiösi vakuutusturva ajan tasalla?

Taloyhtiön kiinteistövakuutuksen ajantasaisuus ja kattavuus ovat hallituksen vastuulla. Säännöllinen kilpailutus ja vakuutustarpeiden arviointi varmistavat, että suoja on riittävä ja hinta kohdallaan.

Päästölaskenta muuttaa rakennusalaa

Rakennusala on siirtymässä kohti vähähiilisempää tulevaisuutta, ja suunnittelijoilla on tässä murroksessa keskeinen rooli. Vuonna 2026 voimaan astuva rakentamislain ilmastoselvitys tuo päästölaskennan

Korjausvelka on ikävä kaveri

Kirjoittaja: Pipsa Hiltunen Kevään tullessa taloyhtiöiden hallitukset suunnittelevat yhtiökokoustensa esityslistoja. Asuminen on varsin miellyttävää, kun talotekniset järjestelmät toimivat asianmukaisesti. Jotta tilanne