Kiinteistö- ja talotekniikkamedia

Kannattaako teknisiä järjestelmiä huoltaa – vai vasta korjata?

”Terve, kuule kun meillä on ongelmia ilmanvaihdon kanssa. Huoneistoihin tulee pölyä. Mikähän mahtaa olla ongelmana? Saisitteko asentajan käymään ja tarkastamaan tilanteen?”

Yllä oleva tilanne on todellinen. Asentaja meni paikalle ja totesi ongelman. Asuintalon ilmastointikoneen suodattimet olivat täysin tukossa: ne oli vaihdettu kolme vuotta sitten. Lisäksi kaikista koneen luukuista puuttuivat tiivisteet. Kun ilmastointikone ei saanut raitisilmaa tukossa olevien suodattimien läpi, korvausilma tuli tiivistämättömien luukkujen kautta. Kone puhalsi suoraan asuntoihin suodattamattoman likaisen ilman.

Tällä kertaa ilmastoinnin huollon laiminlyönti tuli kalliiksi taloyhtiölle, sillä koko ilmanvaihtojärjestelmä piti puhdistaa.

Usein ajatellaan, että järjestelmien huoltoon investoitu raha menee hukkaan, koska huolto ei useinkaan ole näkyvää, sen tuoma vastinekin on näkymätöntä. Tekniset järjestelmät vanhenevat nopeammin kuin kiinteistön rakenteet: säännöllisesti huollettujen järjestelmien elinikä kasvaa noin 30 %. Kiinteistön energiakulutuskin kasvaa huollon laiminlyönnin seurauksena. Huoltamattomuudesta johtuvan äkillisen vian korjaaminen tulee huomattavasti kalliimmaksi kuin säännöllisen huollon aiheuttamat kustannukset. Kustannuskasvun lisäksi huoltamattomuus aiheuttaa epämukavuutta asumisoloihin, jos lämmitys, jäähdytys tai ilmanvaihto eivät toimi. Huolto ja ylläpito vaikuttavat oleellisesti rakennuksen arvoon, joten huoltamattomuus ole oikea tapa säästää kiinteistön kuluissa. Autoa huolletaan tietyn väliajoin, saman pitäisi koskea kiinteistöjä.

Kiinteistöjen teknistyessä entisestään huoltojen ja ylläpidon tarve kasvaa. Mutta automaatiohan vähentää huollontarvetta, eikö? Automaatiolla saadaan kyllä tarkempaa dataa järjestelmien ja kiinteistön toimivuudesta ja parannetaan energiatehokkuutta, mutta se ei vähennä huollon tarvetta. Talotekniikan huoltotyöt kannattaa jättää ammattilaisille laadukkaan lopputuloksen varmistamiseksi. Lisäksi huoltoyhtiön huoltomiehet on hyvä perehdyttää tekniikkaan: se ei vähennä tai poista ammattilaisen tekemää huoltoa, mutta saattaa äkillisessä vikatilanteessa auttaa estämään suurempaa vahinkoa.

Talotekniikan vuosihuoltosopimus luotettavan talotekniikkayrityksen kanssa varmistaa kiinteistölle säännölliset huoltotyöt viranomaismääräysten mukaan (väestönsuojat, sähköjärjestelmät, paloturva) sekä muut työt sovitusti tarpeen mukaan. Huoltotöistä tehdään aina kirjallinen raportti, jotka dokumentoidaan: näin kiinteistö saa arvokasta tietoa järjestelmien kunnosta ja tehdyistä huolloista. Samalla mahdolliset viat tulee korjattua ennen kuin niistä aiheutuu merkittäviä ja mahdollisesti kalliita ongelmia.

Usein, erityisesti asuinrakennuksissa, saneerauksen tai uudisrakentamisen takuuajan päättymisen jälkeen talotekniikan ylläpito ja huolto unohtuu, koska takuuajan ne kuuluivat urakoitsijalle. Kannattaakin neuvotella yrityksen kanssa takuuajan jälkeinen huoltosopimus. LVI- ja talotekniikka-alan yrityksiä löytyy esimerkiksi lvi-tu.fi/jasenet/jasenluettelo

Marko Kempas
LVI-asiantuntija
LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry

Jaa tämä artikkeli: 

Huolto

Näin laitat kesämökin talvikuntoon – vältä kalliit vahingot hyvissä ajoin 

Lähes puolen miljoonan kesämökin maassa syksy merkitsee monille mökkeilijöille viimeistä käyntiä mökillä ennen talvea. Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva muistuttaa, että huolellinen valmistelu minimoi talven aikana syntyviä vahinkoja, säästää rahaa ja varmistaa, että mökki on keväällä mahdollisimman nopeasti käyttövalmis. 

Kiinteistön energiankäyttö vaatii järjestelmien yhteispeliä

Lämmityksen, viilennyksen ja aurinkosuojauksen ratkaisuja ei kannata tarkastella erillisinä hankintoina. Energiatehokas ja toimiva kokonaisuus syntyy, kun rakennuksen vaippa, lämmönjako, ilmanvaihto, lämpöpumput, aurinkosuojaus ja rakennusautomaatio mitoitetaan ja säädetään toimimaan yhdessä. Tämä korostuu erityisesti vanhojen kiinteistöjen korjaushankkeissa.

Hissi ei hajoa hetkessä – huolto kertoo, milloin on aika uudistaa

Hissi on taloyhtiössä yksi niistä laitteista, joiden toimintaan kiinnitetään huomiota yleensä vasta, kun se ei enää toimi. Ikääntyvä hissi ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti vaihtamista uuteen. Säännöllinen huolto, määräaikaistarkastukset ja hissin kunnon järjestelmällinen seuranta auttavat arvioimaan, milloin korjaaminen on vielä järkevää ja milloin edessä on laajempi modernisointi tai hissin uusiminen

Talvi ei ala ensimmäisistä pakkasista

Kiinteistöjen osalta talveen valmistautuminen ei ole vain yksittäinen toimenpide, vaan tapa ajatella kiinteistön käyttöä ja sen toimintakuntoa ennakoivasti. Mitä kylmemmäksi ilmat sitten käyvät, sitä näkyvämmiksi muuttuvat tekemättömät toimenpiteet.

Vuokraturvan Metsola Kalasataman palveluyhtiöistä: ”Todella ison mittakaavan vahinko asunnon omistajille”

Helsingin Kalasataman taloyhtiöiden on pakko kuulua alueellisiin palveluyhtiöihin, koska näin on asemakaavaan aikanaan kirjattu. Palvelusopimusta ei voi kilpailuttaa eikä irtisanoa, eivätkä taloyhtiöiden osakkaat kuulu hoitovastikkeen osalta kuluttajasuojalain piiriin. Tähän liittyen Helsingin kaupunki on ilman kilpailutusta valinnut kokonaisen kaupunginosan isännöintipalvelujen tuottajaksi yrityksen, jolle Korkein hallinto-oikeus (KHO) määräsi viime vuonna usean miljoonan euron seuraamusmaksun kilpailulain vastaisesta hinnoittelusta.

Reistaileeko hissi?

Peruskorjaus ja muut tekniset korjaustyöt parantavat hissin turvallisuutta ja käytettävyyttä. Tarjouspyyntöjä kannattaa vertailla huolella ja valita laitteet, joihin on saatavilla varaosia

Talvikunnossapito kannattaa aina

Taloyhtiöiden talvikunnossapito ei ole ihan yksinkertainen juttu. Pahimmassa tapauksessa taloyhtiö on laiminlyönneistä rikosoikeudellisessa vastuussa. KIINTEISTÖN TALVIKUNNOSSAPITOON liittyy monenlaisia tehtäviä. Liukkauden torjunta

Asuminen aiheuttaa energiankulutusta

Kirjoittaja: Samuli Könkö Otsikon väittämä on kiistatta totta. Emme elä kivikaudella. Tosin jo tuolloinkin oli energiankulutusta. Etenkin sen jälkeen, kun tuli

Viisi kysymystä taloyhtiön lumitöistä

Talvi teettää monenlaista päänvaivaa taloyhtiön tontilla. Etenkin parkkialueelle kasaantuvat kinokset, aurausvallit sekä räystäille kertyvä lumi ja jää herättävät usein kysymyksiä. 1.

IoT vauhdittaa prosesseja

Kilpailu kovenee, laatuvaatimukset kiristyvät ja toimitusajat lyhenevät. Esineiden internet kuitenkin auttaa tekemään työt fiksummin. Ferrometal on ollut ensimmäisenä tuomassa teollisuusalalle uusia

Kattotyöt sujuvat myös talvella

Korjaus- ja huoltotöiden lisäksi kattoremontteja tehdään yhä enemmän talvikaudella. Talvitöiden etuina ovat kesäsesonkia parempi resurssien saatavuus, edullisempi hintataso ja usein myös