Kiinteistö- ja talotekniikkamedia

Koronaviruksen vaikutus taloyhtiöiden yhtiökokouksiin

Valtioneuvosto on 16.3.2020 rajoittanut julkisia kokoontumisia niin, että yli 10 hengen kokoontumiset ovat kiellettyjä. Se, luokitellaanko asuntoosakeyhtiöiden yhtiökokoukset julkisiksi kokoontumisiksi, on tulkinnanvaraista.

Taloyhtiöissä vastuu yhteisen turvallisuuden varmistamisesta on nyt kaikilla. Yhtiökokoukset ovat suositeltavaa jättää tällä hetkellä pitämättä tai järjestää etäyhteyksiä hyödyntämällä. Nykypäivänä teknologia onneksemme mahdollistaa lähes normaalitilannetta vastaavan kokoustamisen täysin etänä ja eristyksessä. Yhtiökokousten kohdalla asunto-osakeyhtiölaki asettaa kuitenkin jonkun verran ehtoja etäkokouksille. Yhtiökokousta ei nimittäin voi järjestää pelkästään etänä, vaan se on järjestettävä myös perinteiseen tapaan. Tämä on kuitenkin ratkaistavissa siten, että fyysisesti kokouksessa läsnä ovat esimerkiksi hallituksen puheenjohtaja sekä tarvittaessa isännöitsijä. Tällöin muut hallituksen jäsenet ja osakkaat voivat osallistua kokoukseen etäyhteyksien välityksillä.

Etäyhteyden käyttö

Taloyhtiön hallituksen tulee yhtiökokouskutsussa ilmoittaa selkeästi osakkaille ohjeet siitä, mitä etäyhteyttä käytetään sekä ennen kaikkea miten sitä käytetään. Taloyhtiöissäkin voi osakkaiden keskuudessa paikoin olla hyvinkin korkea keski-ikä, joka omalta osaltaan saattaa vaikeuttaa etäyhteyksien käyttöä. Riittävän hyvällä ja tarkalla ohjeistuksella voidaan kuitenkin helpottaa tilannetta huomattavasti. Etäyhteyttä käytettäessä osakas tulee pystyä tunnistamaan ja osakkaan äänimäärän sekä äänestyskannanoton on oltava tiedossa.

Vaihtoehtoinen tapa osallistumiselle

Yksi vaihtoehto osallistua yhtiökokoukseen etänä on tehdä se postin taikka sähköpostin välityksellä. Tällöin osakas ilmoittaa kirjallisesti jo ennen kokousta mitä mieltä asioista on. Tämä osallistumistapa osoittautuu tietenkin ongelmalliseksi silloin, kun kokouksessa käsitellään asioita, mistä ei ole etukäteen valmistellussa esityksessä mainittu. Myös kirjallisen yhteyden kohdalla osakas tulee pystyä luotettavasti tunnistamaan. Vaihtoehtoisesti yhtiökokous voidaan jättää myös kokonaan pitämättä. Tämä edellyttää, että osakkaat ovat yksimielisiä sekä päätettävästä asiasta, että siitä, että asiasta päätetään ilman kokousta. Enemmän kuin yhden osakkeenomistajan yhtiöissä vähintään kahden heistä on allekirjoitettava tämä päätös.

Lähde: Kiinteistöliitto

Jaa tämä artikkeli: 

Isännöinti

Hallitusohjelma ja taloyhtiö

Kirjoittaja: Keijo Kaivanto Pääministeri Petteri Orpon Hallitusohjelmassa ”Vahva ja välittävä Suomi” on taloyhtiöitä koskien yllättävän monta kohtaa, joita viedään eteenpäin hallituskauden

Taloyhtiön talous testissä

Taloyhtiön osakkaan vastikemenot saattavat nousta jopa satoja euroja kerralla. Kovia aikoja eletään nyt etenkin yhtiöissä, joissa on suuria yhtiölainoja. Korkomenojen lisäksi

Kestävä kehitys korostui Frankfurtin ISH-messuilla

Frankfurtin kansainväliset ISH-talotekniikkamessut järjestettiin tänä vuonna pitkän koronatauon jälkeen 13.–17. maaliskuuta. Keskeiseksi teemaksi messuilla nousi energian ja muiden resurssien säästäminen uudenlaisen

Millainen on vastuullinen taloyhtiö?

Teksti: Keijo Kaivanto Millainen on vastuullinen taloyhtiö? Euroopan Unionilta on tullut ensimmäinen yritysvastuuesitys, mikä vaikuttaa laajasti jatkossa yritystoimintaan. Yritysten on jatkossa

Hyvän hallituksen keskeiset piirteet

Millainen on kiinteistöjuristin mielestä hyvä taloyhtiön hallitus ja mihin uuden hallituksen kannattaa kiinnittää huomiota toimintakautensa alkuvaiheessa? Kuhanen, Asikainen & Kanerva Oy:n

Sisäilmapaja13 Vantaalla: Strategiasta käytäntöön

Sisäilmapaja13 pidettiin marraskuussa Vantaalla. Järjestyksessään kolmastoista sisäilmatapahtuma järjestettiin Vantaan Flamingossa Sisäilmayhdistyksen ja Vantaan kaupungin toimesta 23. – 24.11.2022. SISÄILMAPAJA ON Sisäilmayhdistyksen

Taloyhtiö, tee kotiläksyt energia-asioissa!

Taloudelliset syyt jarruttavat edelleen taloyhtiöiden energiatehokkuustoimenpiteitä, kertoo Isännöintiliiton tuore Energiabarometri. Monessa taloyhtiössä valtion avustusrahoilla on kriittinen rooli siinä, että hankkeet saadaan

Isännöitsijöillä avainrooli korjaushankkeissa

Kirjoittaja: Mika Hokkanen Isännöintiliiton tuoreessa Energiabarometrissa lähes 80 prosenttia isännöitsijöistä arvioi, että avustusten merkitys energiatehokkuushankkeiden toteuttamiseksi kasvaa. Rahoituslaitos Nordeasta puolestaan muistutetaan

Ehkäise tuholaiset ennalta

Täsmällinen havainnointi ja avoin keskustelukulttuuri tehostavat tuholaistorjuntaa Tuholaisten ennaltaehkäisy ja torjunta sujuu parhaiten isännöitsijän, asukkaiden, kiinteistöhuollon ja torjunta-alan ammattilaisten yhteistyönä. Isännöitsijän

Huoneistotietojärjestelmä tuli, mitä sen jälkeen?

Kirjoittaja: Elisa Havusela Huoneistotietojärjestelmä on vuonna 2019 käyttöönotettu rekisteri, johon kerätään kaikkien osakehuoneistojen omistajatiedot. Rekisterin tarkoituksena on toteuttaa asunto-osakeyhtiöiden ja keskinäisten