Kiinteistö- ja talotekniikkamedia

Kotitaloudet ohjaavat sähkönkäyttöään aikaisempaa enemmän — säästöt innostavat

Jopa neljännes kotitalouksista ajoittaa sähkönkäyttöään halvimpiin ajankohtiin. Samalla entistä useampi ilmoittaa, että sähkönkäytön ohjaaminen ei kiinnosta. Tämä selviää Energiateollisuus ry:n teettämästä Sähkömarkkinat 2026 -tutkimuksesta.
Kuva: Pixabay

Sähkön hinta vaihtelee voimakkaasti sähkömarkkinoilla. Ehkä juuri siksi kotitalouksista 24 prosenttia ajoittaa sähkönkäyttöään hinnan mukaan, koska tarjolla on selvää säästöä. Viime vuonna toteutetun tutkimukseen mukaan käyttöään ohjasi 22 prosenttia.

Samaan aikaan entistä useampi kertoo, että sähkönkäytön ohjaaminen ei kiinnosta.

”Kotitalouksien käyttäytyminen on merkki oppimisesta. Enemmän sähköä käyttävät saavat ohjaamisesta selvän taloudellisen hyödyn, mutta kaikille sähkönkäyttäjille ajoittamisesta ei ole vastaavaa hyötyä. Tämä on hyvä tiedostaa”, toteaa Energiateollisuus ry:n johtaja Pekka Salomaa.

Tutkimuksen mukaan yli 5000 kilowattituntia vuodessa käyttävistä kotitalouksista kolmannes ohjaa sähkönkäyttöään. Suurin osa kotitalouksista käyttää kuitenkin sähköä vuoden aikana tätä vähemmän. Omakotitaloasukkaat ovat selvästi muita innostuneempia ajoituksen tarjoamista hyödyistä.

Kuva: Pexels

Sähkönkäyttöä ohjaavat laitteet ja apuvälineet kiinnostavat kotitalouksia entistä enemmän. Vastaajista 70 prosenttia kertoo hankkineensa apuvälineitä tai harkitsevansa niiden hankkimista. Vuosi sitten näin kertoi 58 prosenttia vastanneista.

Salomaa huomauttaa, että samalla sähkön markkinahintaa seuraavien sähkösopimusten suosio on singahtanut nousukiitoon. Muutos tapahtui sähkön hintakriisin seurauksena vuosina 2022–2023 ja on vahvistunut vuosi vuodelta.

”Moni suomalainen on oppinut, että rahaa säästyy olemalla aktiivinen. ”

Energiansäästö nousi kärkeen

Tutkimuksen mukaan energiansäästö kiinnostaa kotitalouksia tällä hetkellä kaikkein eniten. Enemmän kuin sähkönkäytön seuranta tai kulutusjoustot.

”Alkuvuoden poikkeuksellisen kallis sähkö ja kylmä talvi kasvattivat sähkölaskua. Tämä saattoi lisätä mielenkiintoa energiansäästöä kohtaan”, arvelee Energiateollisuus ry:n asiakkuuksista vastaava johtava asiantuntija Riina Heinimäki.

Energiayhteisöt, eli sähkön tuottaminen yhdessä naapurien kanssa, kiinnostaa vain pientä osaa vastaajista. Sähkön tuottaminen omilla aurinkopaneeleilla tai sähkön varastointi kiinnostavat selvästi enemmän.

Sähköautoa käyttää tai sen hankintaa harkitsee jo 40 prosenttia kotitalouksista. Viime vuonna näin kertoi 29 prosenttia vastanneista.

Kuva: Pixabay

Verkkopalvelumaksujen taustat yhä epäselviä

Kotitaloudet eivät vieläkään tiedä, mihin kaikkeen sähköverkkoyhtiöt käyttävät verkkopalvelumaksuista saatavat tulot. Kyselyyn vastanneista suurin osa kuitenkin tunnisti sen, että verkkopalvelumaksuja käytetään sähköverkkojen rakentamisesta, ylläpidosta, kehittämisestä ja huollosta aiheutuvien kulujen kattamiseen. Verkkoyhtiöiden asiakaspalvelun, laskutuksen, mittausten, vikojen korjaamisen tai muiden sähköverkon toiminnan kannalta välttämättömien toimintojen rahoittaminen sen sijaan jäi tunnistamatta monelta.

”Kotitalouksien tietoisuus verkkopalvelumaksujen muodostumisesta näyttää vuosien mittaan kasvaneen. Viestinnälle on kuitenkin edelleen selvä tarve”, toteaa Energiateollisuus ry:n sähköverkkojen johtava asiantuntija Ina Lehto.

Lähde: Energiateollisuus ry

Jaa tämä artikkeli: 

Talotekniikka

Sisäilmastoseminaarissa esillä korjausrakentaminen

Sisäilmastoseminaari kokosi maaliskuussa sisäilma-alan ammattilaiset Messukeskukseen. 41. Sisäilmastoseminaarin teemana oli tänä vuonna korjausrakentaminen. Sisäilmastoseminaarissa kokoontuivat jälleen sisäilma-alan ammattilaiset ja sisäilma-asioista kiinnostuneet.

Vähähiilisyyden kuuluukin ravistella liiketoimintaasi

Joskus ensimmäinen reaktio vähähiilisyyteen on syvä huokaus. Uutta lainsäädäntöä. Muutoksia hiilijalanjäljen laskentaohjeisiin. Hankinnan vastuullisuuskriteereiden päivittäminen. Asiakkaan uusi vaatimus. Työmaalla pitää koota

PAROC CGL 20 -järjestelmä

Kustannustehokas ratkaisu kellarikattojen eristämiseen Etsitkö helppoa ja kustannustehokasta ratkaisua kellarien tai autohallien kattojen eristämiseen, joka on myös visuaalisesti houkutteleva? PAROC CGL

Tekoäly mullistaa taloyhtiöiden energiatehokkuuden

Lämmityksen ja ilmanvaihdon optimointi ovat keskeisiä rakennuksen energiatehokkuuden parantamisessa. Huoneistokohtaisilla antureilla mitattuihin tietoihin perustuvat, tekoälypohjaiset automaatioratkaisut ovat kustannustehokas tapa säästää energiaa.

Valaistuksen uudistaminen taloyhtiöissä

Valaistuksen merkitys taloyhtiöissä ulottuu paljon pidemmälle kuin pelkkään käytännöllisyyteen. Hyvin suunniteltu ja toteutettu valaistus parantaa turvallisuutta, lisää asukkaiden viihtyvyyttä ja voi

Kasvua sähköistyksellä

Kirjoittaja: Marko Utriainen Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi EPBD ja energiatehokkuusdirektiivi EED tuovat vaatimuksia kiinteistö- ja rakennusalalle. Nyt on oikea hetki panostaa kiinteistökantamme energiatehokkuuden

Miten staattisuutta torjutaan kostutuksella?

Staattisen sähkön kertyminen teollisessa valmistuksessa voi usein aiheuttaa tuotantoprosessissa ongelmia ja heikentää koneiden toimintavarmuutta sekä tuotteiden laatua. Koneiden käyttäjälle voi aiheutua