Kiinteistö- ja talotekniikkamedia

Lakiuudistus tuo taloyhtiöille uusia velvollisuuksia – kuka vastaa palovaroittimestasi?

Pelastuslakiin tehtiin alkuvuodesta muutoksia. Asuntojen palovaroittimien hankinta- ja kunnossapitovastuu siirtyy asukkailta rakennuksen omistajille vuoden 2026 alusta lähtien.

”ENSI VUODEN jälkeen rakennuksen omistaja on velvollinen
huolehtimaan, että asunto paitsi varustetaan riittävällä
määrällä palovaroittimia, myös että palovaroittimet ovat toimintakuntoisia”,
ARE:n asiantuntija Harri Launo kertoo.

Palovaroittimia koskevan vastuun siirtyminen taloyhtiölle
parantaa jatkossa koko kiinteistön turvallisuutta. Turvallisuusja
kemikaalivirasto Tukesin mukaan yleisin syy palovaroittimen
toimimattomuuteen tulipaloissa on kunnossapidon puute.
Pelastustoimen tilastojen mukaan vuosina 2009–2018 asuinrakennusten
tulipaloista noin 16 %:ssa oli toimimaton palovaroitin.
Lakimuutoksen myötä asuntojen palovaroittimien vaihtoväli,
paristojen kesto ja käyttöikä tulevat olemaan taloyhtiön
tiedossa, eikä huoneistojen paloturvallisuus jää arvailujen
varaan.

”Kiinteistöjen
palovaroittimien
osalta on siirtymäaika
vuoden 2025 loppuun asti.

”Kiinteistöjen palovaroittimien osalta on siirtymäaika vuoden
2025 loppuun asti. Jos suunnittelua lakimuutoksen tuomien
velvoitteiden osalta ei ole taloyhtiöissä vielä aloitettu, on
nyt korkea aika aloittaa keskustelut palovaroitinhankinnoista.
Päätöksiä on tehtävä esimerkiksi siitä, minkälaiset varoittimet
huoneistoihin asennetaan. Helppo ja luotettava ratkaisu
on älykäs palovaroitin, joka ilmoittaa toimivuudesta päivittäin
Älykkääseen palovaroittimeen voi yhdistää esimerkiksi lämpötila-
ja kosteusmittaukset.”

Lähde: ARE

Jaa tämä artikkeli: 

Turvallisuus

Paloturvallisuudessa yksityiskohdat ratkaisevat

Rakenteellinen paloturvallisuus nojaa pitkälti siihen, kuinka tehokkaasti palo pystytään rajaamaan. Paloturvallisuuden kokonaisuudessa jokainen yksityiskohta palo-ovien sulkeutumismekanismeista läpivientien tiivistämiseen vaikuttaa lopputulokseen. Paloturvallisuus

Tulisijan valinta- ja käyttöopas 2025

RILin tulisijaopas antaa riippumatonta tietoa tulisijan ja savupiipun valintaan ja käyttöön. Opas on ladattavissa veloituksetta RILin Kirjakaupasta ja linkkiä saa jakaa

Palontorjunta vaatii eristeeltä paljon

Taloyhtiöt ja isännöitsijät priorisoivat paloturvallisuuden korkealle Suomessa. Saint-Gobain Finlandin teknisten eristeiden asiakkuuspäällikkö Joni Kovanen toteaa, että kiinteistönomistajien kiinnostus teknisten eristeiden omaisuuksien

PAROC CGL 20 -järjestelmä

Kustannustehokas ratkaisu kellarikattojen eristämiseen Etsitkö helppoa ja kustannustehokasta ratkaisua kellarien tai autohallien kattojen eristämiseen, joka on myös visuaalisesti houkutteleva? PAROC CGL

Kestävä ja kaunis katto kotimaisesta tiilestä

Asunto-osakeyhtiö Tuulenkylän uusi, upea tiilikatto ladottiin yli 25 000 kotimaisesta, ympäristöystävällisestä kattotiilestä. Kohteessa työskenteli samanaikaisesti useita asennusryhmiä, joten vaativa remontti valmistui

Paloturvallisuus on monen tekijän summa

Toimiva palovaroitin on ensisijaisen tärkeä palotuvallisuuden parantamisessa. Käyttötarkoitukseen sopivalla käsisammuttimella ja sammutuspeitteellä voi hallita alkavia paloja. Palon sattuessa palokatkot estävät tulen,

Loistelamppukielto on astunut voimaan

Laajasti käytetyt loistelamput poistuvat markkinoilta, sillä niiden markkinoille saattamisen kielto on tullut voimaan tänä vuonna. Nyt on siis tullut hetki vastaan,

Kiinteistöt turvallisemmiksi

Taloyhtiöillä on paljon vastuuta kiinteistön asukkaiden ja jopa ohikulkijoiden turvallisuudesta. Muuttuva lainsäädäntö lisää vastuita entisestään, ja uudenlaiset riskitkin tuovat omat haasteensa.