Kiinteistö- ja talotekniikkamedia

Lumenpudotuksen virheet voivat käydä kalliiksi

Kuva: Unsplash

Kun lumikuorma kasvaa tai kevätaurinko irrottaa kinoksia, katolle kertynyt lumi voi vaarantaa sekä rakennuksen että ohikulkijat. Lumen paino ja epätasainen kinostuminen voivat rasittaa kattoa, nostaa vuotoriskiä ja lisätä äkillisesti putoavan lumimassan vaaraa. Siksi lumenpudotus on toisinaan välttämätöntä, mutta väärin tehtynä se voi aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä.

Lumikuorma ei tavallisesti riko normaalin omakotitalon kattoa, mutta epätasaisesti kertynyt lumi on syytä tasoittaa ajoissa. 

”Hallittu lumenpudotus suojaa sekä jalankulkijoita että rakennuksia. Riskit kasvavat erityisesti silloin, kun loska ja pakkanen vuorottelevat. Äkillisesti putoava lumimassa voi irrottaa rakenteita, kuten kattotikkaat, joita vakuutus ei välttämättä korvaa”, muistuttaa Keskinäisen Vakuutusyhtiön Turvan palvelupäällikkö Matti Hämäläinen.   

Hutilointi voi rikkoa katon  

Lunta ei tulisi poistaa kokonaan: noin 10 sentin kerros suojaa katepintaa työskentelyn aikana. Kokemattomat tekijät tai väärät työvälineet voivat aiheuttaa tuhansien eurojen vahingot. 

”Yleisimmät vahingot kiinteistölle johtuvat liian rajusta työskentelystä tai vääristä työvälineistä. Seuraukset voivat olla tuntuvia: vesikattoon syntyneet reiät, niiden aiheuttamat vuotovahingot ja kustannukset, joita vakuutus ei aina korvaa”, Hämäläinen kertoo.  

Myös alas pudotettu lumi voi aiheuttaa vahinkoja, jos sitä ei kuljeteta pois ajoissa. Jäätyneet lumikasat lisäävät liukastumisriskiä pihalla.   

Lumisen katon vaarat ovat todellisia 

Talvella katolle nouseminen on aina riski. Katolle ei saa mennä yksin eikä ilman kunnollista turvaa. Valjaat, köydet ja valvonta ovat välttämättömiä, ja joissakin tapauksissa henkilönostin on turvallisin vaihtoehto. 

”Lumiset ja jäiset katot ovat petollisen liukkaita. Helpolta tuntuva toimenpide saattaa olla hyvin riskialtis, sillä luminen katto vie nopeasti jalat alta. Myös räystäiden yli kurkottelua voi seurata putoaminen”, Hämäläinen huomauttaa.  

Lumenpudotusta voi helpottaa maasta käsin tehtävillä ratkaisuilla, kuten kattokolalla tai teleskooppivarrella. Silti ammattilaisen käyttö on useimmiten turvallisin ja varmin tapa. 

”Jos pienikin epävarmuus kalvaa, ammattilaisen tilaaminen on järkevää. Se ehkäisee vahinkoja ja työn voi vähentää kotitalousvähennyksenä”, Hämäläinen muistuttaa.  

Ammattilaisen taustat on tarkistettava  

Lumenpoistosta vastaa kiinteistön omistaja tai haltija. Taloyhtiöissä työ tilataan yleensä ulkopuoliselta toimijalta. Osaamisen varmistaminen voi olla yllättävän hankalaa. Ulkopuolista työvoimaa käytettäessä tulee muistaa myös tilaajavastuulaki eli tilaajan selvitysvelvollisuus ja vastuut.   

Työsuojeluhallinnon lumenpudotustyöohje määrittää turvallisen ja asianmukaisen työn periaatteet. Ohjeissa esimerkiksi mainitaan, että pudotuksessa tulee katolla olla vähintään kaksi työntekijää. Näiden lisäksi maassa yhden turvamiehen tulisi valvoa, ettei tippuva lumi aiheuta vaaraa jalankulkijoille.  

 Lähde: Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva

Jaa tämä artikkeli: 

Huolto

Talvikunnossapito kannattaa aina

Taloyhtiöiden talvikunnossapito ei ole ihan yksinkertainen juttu. Pahimmassa tapauksessa taloyhtiö on laiminlyönneistä rikosoikeudellisessa vastuussa. KIINTEISTÖN TALVIKUNNOSSAPITOON liittyy monenlaisia tehtäviä. Liukkauden torjunta

Asuminen aiheuttaa energiankulutusta

Kirjoittaja: Samuli Könkö Otsikon väittämä on kiistatta totta. Emme elä kivikaudella. Tosin jo tuolloinkin oli energiankulutusta. Etenkin sen jälkeen, kun tuli

Viisi kysymystä taloyhtiön lumitöistä

Talvi teettää monenlaista päänvaivaa taloyhtiön tontilla. Etenkin parkkialueelle kasaantuvat kinokset, aurausvallit sekä räystäille kertyvä lumi ja jää herättävät usein kysymyksiä. 1.

IoT vauhdittaa prosesseja

Kilpailu kovenee, laatuvaatimukset kiristyvät ja toimitusajat lyhenevät. Esineiden internet kuitenkin auttaa tekemään työt fiksummin. Ferrometal on ollut ensimmäisenä tuomassa teollisuusalalle uusia

Kattotyöt sujuvat myös talvella

Korjaus- ja huoltotöiden lisäksi kattoremontteja tehdään yhä enemmän talvikaudella. Talvitöiden etuina ovat kesäsesonkia parempi resurssien saatavuus, edullisempi hintataso ja usein myös

Talvi tulee taas – Valmistaudu ajoissa

Varautumalla talveen hyvissä ajoin, asunto-osakeyhtiössä voidaan odotella rauhallisin mielin ensimmäisiä pakkasia ja lumisateita. Valmistautumisella varmistetaan, että taloyhtiön ympäristö pysyy viihtyisänä ja

Taloyhtiöremontit ripeästi työn alle

Asuintaloissa tarvitaan aika ajoin muun muassa julkisivujen saumausta tai laajempaa saneerausta. Oikea-aikainen korjaaminen on tärkeää, jotta rakenteiden vauriot eivät pääse pahenemaan.

Taloyhtiöt talvikauteen

Kiinteistössä ja sen pihapiirissä on paljon tehtävää ennen pakkasten ja lumien tuloa. Talven aiheuttamat ongelmat voidaan minimoida, jos taloyhtiö varautuu niihin

Taloautomaatio

tuo asumiseen energiatehokkuutta Ilmanvaihdolla pyritään saamaan rakennuksiin terveellinen ja viihtyisä sisäilma. Oikein valitun ja hyvin toteutetun taloautomaation avulla voidaan sisäilman laatua

Viemärit kuntoon kohdennetusti

Asiakaslähtöinen huoltosopimusmalli haastaa perinteisen viemärisaneerauksen Huoltosopimus on vaihtoehtoinen toimintatapa viemäristön korjaukseen ja huoltoon. Asunto-osakeyhtiöille suunnatussa palvelussa on kiinteä kuukausiveloitus, joka kattaa

Koulutuksella vauhtia uralle

Onko tavoitteenasi esimies- tai työnjohdolliset tehtävät kiinteistö- ja rakennusalalla? Vai oletko erikoistumassa sisäilman tai homepuhdistuksen ammattilaiseksi? Valtakunnallinen aikuiskouluttaja Rastor vauhdittaa uraasi