Kiinteistö- ja talotekniikkamedia

Nämä asiat on hyvä tietää hallituksen kokouksista

Hallitustyö on helpompaa, kun keskeiset kokoustekniset asiat ovat hallussa. Kenellä on oikeus osallistua kokouksiin ja miten pöytäkirja laaditaan?

YLEENSÄ HALLITUKSEN järjestäytymiskokous pidetään heti
yhtiökokouksen jälkeen. Tyypillisesti tilaisuudessa valitaan hallituksen
puheenjohtaja ja lyödään lukkoon seuraava tapaaminen.
Hallituskauden alussa on tärkeää sopia yhteisistä toimintatavoista,
jotta työ sujuu jatkossakin hyvässä hengessä.

Kuka voi osallistua kokouksiin ja maksetaanko
varajäsenille palkkio?

Hallituksen jäsenen läsnäolo-oikeus on henkilökohtainen eli
hän ei voi valtuuttaa asiamiestä osallistumaan tilaisuuteen
puolestaan. Hallituksen jäsenellä ei myöskään ole oikeutta
käyttää avustajaa, ellei sitä poikkeuksellisesti sallita.

Hallituksen varajäsen voi osallistua kokoukseen toimiessaan
varsinaisen jäsenen tilalla. Varajäsenille voidaan myöntää
kokouksissa puheoikeus, mutta heillä ei ole äänioikeutta.
Varajäsenille ei myöskään makseta kokouspalkkiota silloin,
kun heillä ei ole juridista mahdollisuutta osallistua päätöksentekoon.
Yhtiökokous voi toisaalta päättää, että varajäsenetkin
ovat oikeutettuja palkkioon.

Isännöitsijällä on oikeus olla läsnä hallituksen kokouksessa
ja käyttää tilaisuudessa puhevaltaa, ellei toisin päätetä. Isännöitsijä
voi olla myös hallituksen jäsen.

Miten kokouksen pöytäkirja laaditaan?

Hallituksen kokouksesta laaditaan pöytäkirja, jonka allekirjoittavat
kokouksen puheenjohtaja ja isännöitsijä tai vähintään
yksi hallituksen valitsema jäsen – ellei yhtiöjärjestyksessä määrätä
asiasta toisin. Yleensä riittää, että pöytäkirja laaditaan
lyhyen päätöspöytäkirjan muodossa.

Joskus pöytäkirjassa kannattaa avata tarkemmin päätösten
taustoja ja perusteluita. Dokumentoinnilla saattaa myöhemmin
olla merkitystä esimerkiksi vahingonkorvausoikeudenkäynnissä.
Hallituksen jäsenellä ja isännöitsijällä on oikeus merkitä
eriävä mielipide pöytäkirjaan.

Onko pöytäkirja julkinen?

Asunto-osakeyhtiölaissa ei ole määrätty hallituksen kokouksen
pöytäkirjan julkisuudesta eli hallitus voi itse päättää asiasta.
Koska kokouksissa kuitenkin toisinaan käsitellään arkaluonteisia
asioita, pöytäkirjojen jakamisen sijaan on usein viisaampaa
laatia päätöksistä tiedote.

Tilintarkastajilla ja toiminnantarkastajilla on oikeus saada
hallituksen kokouspöytäkirjat nähtäväkseen. Lisäksi hallituksen
vaihtuessa pöytäkirjat on luovutettava uudelle hallitukselle.
Osakkeenomistajalla on oikeus saada tieto sellaisesta hallituksen
päätöksestä, joka koskee esimerkiksi hänen hallitsemaansa
osakehuoneistoa. Osakkeenomistajan pyynnöstä tieto
on annettava kirjallisesti.

Lisätietoja: www.kak-laki.fi

TEKSTI: ASIANAJAJA MARINA FURUHJELM
ASIANAJOTOIMISTO KUHANEN, ASIKAINEN & KANERVA OY

Jaa tämä artikkeli: 

Isännöinti

Taloyhtiöt siirtyvät maksamaan vedestä kulutuksen mukaan

Osakkaiden taloyhtiölle maksamat vesimaksut määräytyvät uuden lakimuutoksen myötä vastaisuudessa asennettavien vesimittareiden perusteella. Eduskunta hyväksyi EU:n energiatehokkuusdirektiiviin pohjautuvat lait 3.11.2020. TALOYHTIÖIDEN KANNALTA

Isännöintialalla menossa iso murros

Isännöintiliiton toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva uskoo, että seuraavan kymmenen vuoden aikana tehdään isännöintialalla iso loikka kohti asiakasta palvelevampaa viestintäkulttuuria. ”Tulevaisuus tuo varmasti

Varmista viranomaisviestinnän sujuvuus

Sisätiloihin asennettava peittoaluelaajennus parantaa viranomaisverkon kuuluvuutta Viranomaisviestintä tapahtuu usein haastavissa kommunikaatio-olosuhteissa ja vaatii luotettavia sekä tehokkaita viestintäratkaisuita. Peittoaluelaajennukset varmistavat viranomaisverkon eli

Ryhdytäänkö elvyttämään?

Kirjoittaja: Juha-Ville Mäkinen Ihmisen muisti on ihmeellisen lyhyt. Pari kuukautta aurinkoa, ja kevään korona on muisto vain. Samaten tuntuu käyneen korjausrakentamiselle

Korona kuritti asuntovelallisia

Lainoja neuvoteltiin huhtikuussa uudelleen ennätyksellisen paljon Kotitalous- ja yrityslainoja neuvoteltiin uudelleen huhtikuussa 2020 enemmän kuin kertaakaan aikaisemmin. Uudelleen neuvoteltujen sopimusten määrässä

Taloyhtiö, tee kotiläksyt energia-asioissa!

Taloudelliset syyt jarruttavat edelleen taloyhtiöiden energiatehokkuustoimenpiteitä, kertoo Isännöintiliiton tuore Energiabarometri. Monessa taloyhtiössä valtion avustusrahoilla on kriittinen rooli siinä, että hankkeet saadaan

Isännöitsijöillä avainrooli korjaushankkeissa

Kirjoittaja: Mika Hokkanen Isännöintiliiton tuoreessa Energiabarometrissa lähes 80 prosenttia isännöitsijöistä arvioi, että avustusten merkitys energiatehokkuushankkeiden toteuttamiseksi kasvaa. Rahoituslaitos Nordeasta puolestaan muistutetaan

Ehkäise tuholaiset ennalta

Täsmällinen havainnointi ja avoin keskustelukulttuuri tehostavat tuholaistorjuntaa Tuholaisten ennaltaehkäisy ja torjunta sujuu parhaiten isännöitsijän, asukkaiden, kiinteistöhuollon ja torjunta-alan ammattilaisten yhteistyönä. Isännöitsijän

Huoneistotietojärjestelmä tuli, mitä sen jälkeen?

Kirjoittaja: Elisa Havusela Huoneistotietojärjestelmä on vuonna 2019 käyttöönotettu rekisteri, johon kerätään kaikkien osakehuoneistojen omistajatiedot. Rekisterin tarkoituksena on toteuttaa asunto-osakeyhtiöiden ja keskinäisten