Katot (kattosaneeraus)
Katto reilaan talvella?
Vaativakin talviremontti onnistuu, kunhan turvallisuusnäkökulmat ovat ajan tasalla rakentajan pelikirjassa
Kuva: Vesivek
Taloyhtiöissä tiedetään jo varsin hyvin, että kattoremontti voidaan tehdä talvella siinä missä kesälläkin. Ammattilaiset muistuttavat, että vuodenaika toki vaikuttaa remontin suunnitteluun ja toteutukseen – etenkin turvallisuusasioissa. Alan vakiintuneilla toimijoilla on tarkat pelisäännöt, joita noudatetaan työmaalla.
TOIMITUSJOHTAJA JARI LEHTOLA Vesivekistä kertoo,
että yrityksen vuosittain tekemästä lähes 5 000 kattoremontista
noin 40 % tehdään talvikaudella (1.11.–31.3.).
Kyseessä on meille varsinaisen rakennussesongin ulkopuolinen
aika, mutta olemme aina tehneet remontteja myös
tuolloin.
Lumi on kattoremontissa hidaste, mutta ei este. Lehtolan
mukaan lumen luonti ja telineiden pystytys käy tottuneesti
lukuisia talviremontteja toteuttaneilta tiimeiltä. Työn laatu ja
taso pystytään pitämään aina samana, toteaa Lehtola ja
lisää, että lumen kanssa pärjää itse asiassa helpommin kuin
veden: lumihiutaleet lähtevät katolta jo ihan lehtipuhaltimella,
mutta esimerkiksi heinäkuinen rankkasade onkin sitten jo totisempi
juttu kosteushallinnan kannalta.
Aina kun katto on auki, niin toimitaan tietenkin säävarauksella.
Sää on aina otettava huomioon, se on toiminnan
A ja O.
Katto auki minimiajan
Vesivek tekee harjakattoja profiilipellistä ja tiilestä nosturiasenteisesti,
jolloin työskentely on rivakkaa ja katto on käytännössä
auki vain joitakin tunteja. Saamme katon erittäin
nopeasti
ja tehokkaasti säältä suojaan, se on keskeinen osa
meidän prosessiamme.
Kesällä ja talvella noudatetaan hiukan eri pelikirjaa, mutta
samasta remontista on edelleen kysymys.
Menetelmät ja prosessit ovat olleet hyvät ja kestävät jo
vuosia, oli sitten kyse kesä- tai talviremontista. Myös taloyhtiöt
ovat tämän ymmärtäneet, kun talvella toteutettuja kohteita on
kuitenkin jatkuvasti niin paljon.
Ilmankosteus on pikkupakkasilla vähäinen ja työteho hyvä
– mutta entä sitten jään mukanaan tuomat turvallisuusriskit? –
Talvella on luonnollisesti oltava turvallisuusseikkojen kanssa
huolellisempi kuin kesällä, Lehtola vastaa.
Etenkin pimeät pakkasaamut voivat olla petollisia, kun on
liukasta. Tämän vuoksi meillä on telineet ympäri koko talon ja
sitä kautta tehokas putoamissuoja.
Kuva: Vesivek
Ilmastomuutos runtelee katot?
Jatkossa on selvää, että kattoremontteja tarvitaan aina vain
lisää. Vesivekin asiantuntijat arvioivat, että viime vuosina yleistynyt
sahaava talvisää on lisärasite kattojen rakenteille.
Vuotoja huomataan, kun katolle satanut lumi sulaa sään
lauhtuessa. Sulan ja lumisateen vaihtelu laittaa rakenteet
koville, tietää Lehtola.
Viime vuosina Vesivekin tiimit ovat korjanneet paljon vuotokohteita;
tällöin nollan molempaa puolta keikkuvan talvisään
takia esimerkiksi keväisin tulee vastaan taloja, joissa vesi on
päässyt tupaan asti.
Vakuutusyhtiöt eivät juurikaan korvaa kattovuotoja. Meidän
näkemyksemme mukaan katto-ongelmat tulevat monelle
odottamatta, Lehtola toteaa.
Vesivekin Taloustutkimuksella teettämän selvityksen
mukaan 60 prosenttia pientalo-omistajista ennakoi remontin
tarpeen; lopuille vahinko tulee yllätyksenä. Sama ilmiö näkyy
Vesivekin omissa tilastoissa: Neljäkymmentä prosenttia ottaa
yhteyttä akuutin tilanteen aktivoimana, vahvistaa Lehtola.
Korona aiheutti ruuhkan
Korona-aika on näkynyt Vesivekillä siten, että taloyhtiöiden
päätöksenteko hyytyi vuosi sitten jonkin verran – ja kaikki sen
jälkeen on tapahtunut pienellä viiveellä.
Tarve on olemassa eikä ole kadonnut mihinkään, päinvastoin.
Remontit siirtyivät eteenpäin koronan takia ja nyt tuo
suma purkautuu, kertoo Lehtola.
Tämä käänne on näkynyt meillä jo jonkin aikaa.∎
Hintaporkkana alkuvuoteen?
Kattokeskus on toteuttanut kattoremontteja ympäri vuoden yli
20 vuoden ajan. Talvella kattoremontin voi saada edullisemmin
pienemmän kysynnän takia, kertoo taloyhtiöpuolen kattoasiantuntija,
rakennusmestari Janne Ståhlström Kattokeskus
Oy:stä.
Käytännössä pieni hintaporkkana on tarjolla tammi-maaliskuussa
toteutettuihin kattoremontteihin. Suurin osa yrityksen
kattoremonteista tehdään edelleen kesäkaudella.
Ståhlström huomauttaa, että viime talvina on pitänyt varautua
niin lumeen kuin veteenkin katoilla, mutta yrityksen oma
kosteudenhallintasuunnitelma kattaa kaikennäköiset olosuhteet.
Teemme kattoja nostureilla nopeasti, tehokkaasti ja turvallisesti,
hän kuvailee.
Tyypillisesti katon remontoiminen talvella aloitetaan lumen
ja jään putsaamisella. Ammattimaiset kattoasentajat hoitavat
tämänkin vaiheen tehokkaasti.
Lumisina talvina meillä on erikseen palkattu lumenpudottajia,
Ståhlström tietää.
Kuva: Kattokeskus
Koko turvakattaus, kiitos!
Koko maassa Kattokeskus tekee noin 2 000 kattoremonttia
vuodessa. Vuosien varrella olemme tehneet yli 10 000 kattoa,
Ståhlström kertoo. Pelti- ja tiilikatto – ja nimenomaan
harjakatot – ovat myös Kattokeskuksen leipälajit.
Kattokeskuksen talviremontti lähtee turvallisuudesta: kun
on jäistä, hämärää ja kylmää, täytyy olla extravarovainen.
Meillä tehdään työturvallisuussuunnitelmat työmaakohtaisesti.
Kokemus ja maltti korostuvat talviremonteissa, hän toteaa.
Turvakaiteet ja -telineet saavat silloin tällöin seurakseen myös
valonheittimet.
Ståhlströmin näppituntuman mukaan kattovuotoja on nyt
enemmän kuin vielä pari vuotta sitten. Nyt on tullut paljon
vastaan sellaisia tapauksia, joissa vettä on vuotanut välipohjaan
jo pitkään. Näin käy helposti, koska kukaan taloyhtiössä
ei välipohjassa käy, Ståhlström toteaa ja lisää, että esimerkiksi
myrskyisä talvi 2019–2020 kirvoitti paljon tämänkaltaisia
yhteydenottoja.
Ruotsin malliin
Yli 10 vuotta kattoalalla ollut Ståhlström pohtii, että kaikki
talvet ovat omannäköisiään, mutta suunta on ainakin Etelä-
Suomessa selvä: koko ajan mennään kohti eteläisen Ruotsin
vetisiä talvia, jotka laittavat vanhat katot koetukselle.
Entä millaisen lommon korona iski kattobisnekseen
– vai ovatko kattoremontit rullanneet pandemiasta huolimatta?
– Ståhlström kertoo, että maaliskuussa 2020 tuli
kylmä hetki, kun yhteydenotot loppuivat tyystin vähäksi
aikaa.
Pari viikkoa haukottiin henkeä ja sitten taas hommat
jatkuivat normaalisti – joskin paljon enemmän Teams- ja
puhelinpainotteisena kuin ennen.∎
Kattoremppa kantakaupungissa
Rakennuskonsultointi Treuthardt Oy on rakennusten korjaussuunnitteluun
ja korjaustöiden valvontaan erikoistunut yritys.
Toimitusjohtaja Markus Treuthardt kertoo, että yritys on
vuosittain mukana noin parissa kymmenessä kattoremontissa.
Etupäässä keskitymme vanhoihin kantakaupungin kohteisiin
Helsingissä, hän kertoo. Projektien valtavirta niissä on
pelti- ja tiilikatoissa.
Talvikattoremontteja tehdään enenevissä määrin. Talvikohteissa
on aina edellytyksenä sääsuojaus, oli kyseessä vesikatto-
tai julkisivuremontti.
Olosuhteiden herraksi
Urakoita pitää aina ajatella sen pahimman kautta. Snowhow-
osaamiseen kuuluu, että projekteissa käytetään vain urakoitsijoita,
joilla on kokemusta talvirempoista.
Urakoitsijalla pitää olla näyttöjä siitä, että remontti saadaan
vietyä sujuvasti läpi myös talvella.
Kuva: Kattokeskus
Tietoisuus nousee hitaasti
Viime vuosina työmailla ei kuitenkaan ole vallinnut paukkupakkanen,
vaan vuosittainen, kipakkakin pakkasjakso, esimerkiksi
juuri Helsingissä on voinut jäädä 2–3 viikkoon.
Treuthardtin
mukaan talvien muuttuminen lämpimimmiksi puoltaa
talviremontteja ja hän toivookin, että yhä useampi taloyhtiö
niitä harkitsisi.
Siihen nähden, että talviremontteja on tehty jo yli 20
vuotta, on yllättävää, että niiden tekeminen ei ole tuntuvasti
yleistynyt. Ympärivuotisuus olisi kuitenkin toimialalle tärkeää.
Sanaa on siis edelleen vietävä taloyhtiöille:
Tietoisuutta talvella tehtävistä julkisivu- ja kattoremonteista
– ja muista remonteista – pitää lisätä, vieläkin, hän linjaa.
Treuthardt kertoo, että talviremonteista ymmärretään jo
kysyä hiukan enemmän kuin vielä takavuosina, mutta edelleen
kesä hallitsee suvereenisti. Sitä tunnutaan edelleen jännitettävän,
että miten remontti saadaan teknisesti onnistumaan talvella,
hän pohtii.
Älä luista remonteista!
Korona sen sijaan heitti vain hyvin vähän kapuloita yrityksen
rattaisiin: joku yksittäinen kesälle 2020 kaavailtu projekti siirtyi
tälle vuodelle, mutta muuten on menty vanhaan malliin.
Kaikesta näkyy, että taloista halutaan pitää huolta, joten
remontitkin halutaan tehdä ajallaan, Treuthardt toteaa ja
muistuttaa, että oma asunto on aika tyypillisesti suomalaisen
suurin omaisuus ja sijoitus, joten asumiseen liittyvät asiat ovat
sydäntä lähellä.∎
Miksi talviremontti?
Talvella tehdyssä kattoremontissa on
etunsa:
- Yleisesti ottaen talvisin ilma on kuivempaa, eikä vettä
sada niin paljon kuin kesäisin. Uudet materiaalit
säilyvät kuivina, ja suojauksen tarve remonttia
tehdessä on pienempi.
- Talon ympärillä oleva piha säilyy paremmin
pikkupakkasella. Kattoremonttia tehtäessä
pihapiirissä saattaa hetken olla painaviakin
materiaaleja ja välineitä. Roudassa oleva maa
suojaa nurmea ja kasveja materiaalien ja välineiden
rasitukselta.
- Vesikatto ei ole lämmöneriste – kiinteistössä voi
huoletta asua myös talvella tehtävän kattoremontin
aikana.
- Talvi on erityisen hyvää aikaa myös esimerkiksi
kesäasunnon kattoremontille: kesän tullen voi nauttia
kesäpäivistä (ilman kattoremontin ääniä) ja myös
kesäsateista ilman pelkoa siitä, että vesi tulee sisään.
- Runsaslumisena talvena säästyy itse ainakin kerran
lumen pudotukselta, sillä katolta pudotetaan lumet
ennen kuin sitä aletaan remontoida.
Lähde: Kattokeskuksen Kattoremontti talvella -opas
Teksti: Sami J. Anteroinen
Julkaistu: 01/2022