Kiinteistö- ja talotekniikkamedia

Oikea suojauskäsittely pidentää tiilikaton ikää

Kun tiilikatolla on ikää noin kymmenen vuotta, tiilikatteen suojapinta alkaa usein olla jo kulunut. Sen jälkeen tiilet alkavat imeä vettä, mikä johtaa rakenteellisiin vaurioihin.
Tiilikaton suojauskäsittely usein pidentää katon elinkaarta merkittävästi. Katon kunnostus myös lisää kiinteistön arvoa.

AbaTech Oy/Tiilikatto.info:n toimitusjohtaja Jukka Rissanen muistuttaa, että huokoinen ja kostea tiilikatto on erityisen altis pakkasrapautumiselle.

”Pakkasrapautuminen on merkittävin tiilikaton elinikää lyhentävä seikka.”

”Nykyiset talvet, joissa lämpötilat vaihtelevat jatkuvasti, rasittavat kattoja erityisen paljon.

Tiilikatoille voi helposti kertyä myös sammalta ja muuta kasvustoa. Tällaista kasvua edesauttavat osittain leudot ja talvet ja teollisuuden vähentyminen: ilma on puhtaampaa hengittää, mutta samalla kasvusto katoilla on runsaampaa.”

Väärin tehty pesu voi kuitenkin vahingoittaa kattoa.

”Monesti pesussa käytetään liian kovaa painetta suhteessa vesimäärään. Oikean paineen/vesimäärän saaminen edellyttää ammattipesureita”, Rissanen varoittaa.

Kun tiilikatto pestään oikein, tarvitaan noin 20 litraa vettä minuutissa 150–200 barin paineella tiilen kunnosta riippuen.

Kuivumisen jälkeen katto olisi hyvä käsitellä suoja-aineella, jolloin vähennetään katon happamoitumista ja pakkasrapautumista. Samalla ehkäistään vesi- ja homevaurioita.

”Käytämme suoja-aineena liuotinpohjaista kyllästettä Dyny-Tiilisuojaa, jossa ei ole lainkaan vettä. Aine imeytetään tiileen noin 6 mm:n syvyyteen. Silloin katto toimii rakennusteknisesti oikein:
katon hengittävyys säilyy, mutta kosteus pidetään tiilen ulkopuolella”, Rissanen selittää.

Käsittely suojaa kattoa säänvaihteluilta ja parantaa tiilikaton kestävyyttä. Tällöin katon käyttöikä pitenee parhaassa tapauksessa kymmenillä vuosilla.

Tiilikaton suojauskäsittely on usein noin neljä kertaa edullisempi vaihtoehto kuin kattotiilien vaihtaminen.

”Tehtaan suojapinta alkaa kulua pois uusista tiilistä heti ensimmäisenä talvena. Myös jälkikäteen tehdyt uusintamaalaukset kuluvat nopeasti. Dyny-Tiilisuojan toimivuus perustuu muun muassa siihen, että vaikuttavat aineet tulevat tiilen sisään. Kaikki, mitä pintaan laitetaan, kuluu pois.”

Dyny-Tiilisuojalla on suojattu suomalaisia kattoja jo 1990-luvun lopulta. Niiden joukossa on ollut myös monenlaisten arvorakennusten tiilikattoja ja seiniä, muun muassa Suomenlinnassa. ”Periaatteemme on, että katon on oltava 20 vuoden päästä vähintään yhtä hyvässä kunnossa kuin ennen suojauskäsittelyä”, Rissanen linjaa.

Lisätietoa: www.tiilikatto.info

Teksti: Ari Mononen

kita.fi - Tiilikatto.info

Jaa tämä artikkeli: 

Saneeraus

Tekoäly tuo uusia työkaluja rakentamisen riskienhallintaan

Rakennusalan tuottavuusongelmat, työvoimapula ja kasvavat kustannuspaineet haastavat toimialaa myös Suomessa. Tekoälyyn perustuvat ratkaisut tarjoavat uusia mahdollisuuksia työmaiden turvallisuuden, projektinhallinnan ja dokumentoinnin kehittämiseen, mutta samalla alan toimijat joutuvat arvioimaan, mitkä teknologiat tuottavat todellista lisäarvoa.

Konvektio vaikuttaa tuulettuvan julkisivun toimintaan

Tuulettuva julkisivu mielletään usein kosteusteknisesti turvalliseksi ja pitkäikäiseksi ratkaisuksi. Vähemmälle huomiolle jää kuitenkin ilmiö, joka voi merkittävästi heikentää rakenteen todellista energiatehokkuutta: lämmöneristeessä mahdollisesti tapahtuva konvektio.

FinnBuild 26 ohjelma pureutuu rakentamisen murrokseen – miten rakennusala vastaa tekoälyn, energiasiirtymän ja kiertotalouden haasteisiin

Rakennusala elää voimakasta murrosta, jota vauhdittavat tekoäly, energiasiirtymä ja kasvavat vastuullisuusvaatimukset. Syksyn FinnBuild-messuilla katse käännetään ratkaisuihin: ohjelma tarjoaa ajankohtaisen tilannekuvan alan kehityksestä ja konkreettisia näkökulmia siihen, miten rakentaminen uudistuu kohti kestävämpää ja tehokkaampaa toimintaa.

Vuokraturvan Metsola Kalasataman palveluyhtiöistä: ”Todella ison mittakaavan vahinko asunnon omistajille”

Helsingin Kalasataman taloyhtiöiden on pakko kuulua alueellisiin palveluyhtiöihin, koska näin on asemakaavaan aikanaan kirjattu. Palvelusopimusta ei voi kilpailuttaa eikä irtisanoa, eivätkä taloyhtiöiden osakkaat kuulu hoitovastikkeen osalta kuluttajasuojalain piiriin. Tähän liittyen Helsingin kaupunki on ilman kilpailutusta valinnut kokonaisen kaupunginosan isännöintipalvelujen tuottajaksi yrityksen, jolle Korkein hallinto-oikeus (KHO) määräsi viime vuonna usean miljoonan euron seuraamusmaksun kilpailulain vastaisesta hinnoittelusta.

Etäohjattavat kodinkoneet lisäävät vesi- ja palovahinkoriskiä

Kodinkoneet etäohjauksella yleistyvät vauhdilla suomalaiskodeissa. Astianpesukoneen etäkäynnistys, saunan lämmittäminen ennen kotiintuloa ja kodin lämpötilan säätäminen puhelimella helpottavat arkea, mutta voivat huolimattomasti käytettyinä lisätä merkittävästi vesi‑ ja palovahinkojen riskiä. 

Sota, jossa kaikki menee päin seiniä

Meillä on nyt entistä suurempi syy katkoa öljyriippuvuuksia. Vaikka Suomi lämpenee lähes ilman fossiilisia polttoaineita, maailma on yhä riippuvainen öljystä ja

Linjasaneeraus murroksessa

Toteutusmallit laajenevat perinteisestä putkiremontista kokonaisvaltaiseksi uudistamiseksi Linjasaneeraus on siirtymässä teknisestä korjaustoimenpiteestä kohti strategista kiinteistön kehittämistä. Kasvava korjaustarve, kiristyvä sääntely ja uudet

Sisäilmastoseminaarissa esillä korjausrakentaminen

Sisäilmastoseminaari kokosi maaliskuussa sisäilma-alan ammattilaiset Messukeskukseen. 41. Sisäilmastoseminaarin teemana oli tänä vuonna korjausrakentaminen. Sisäilmastoseminaarissa kokoontuivat jälleen sisäilma-alan ammattilaiset ja sisäilma-asioista kiinnostuneet.

Vähähiilisyyden kuuluukin ravistella liiketoimintaasi

Joskus ensimmäinen reaktio vähähiilisyyteen on syvä huokaus. Uutta lainsäädäntöä. Muutoksia hiilijalanjäljen laskentaohjeisiin. Hankinnan vastuullisuuskriteereiden päivittäminen. Asiakkaan uusi vaatimus. Työmaalla pitää koota

Rivitaloyhtiön mittava tiilikattoremontti

As Oy Vastatuulessa päätettiin tiilikattoremontista, kun katon ikääntymisen merkit alkoivat näkyä. Kattoremontin tekijäksi valikoitui Kattokeskus, joka oli aiemmin toteuttanut naapuritaloyhtiön kattoremontin.