Kiinteistö- ja talotekniikkamedia

Putkiremontti KVR-urakkana on luotettava valinta

KVR-urakan etenemistä tarkastelee Trion omavalvonnan lisäksi aina taloyhtiön valitsema ulkopuolinen valvoja.

Trio ottaa taloyhtiön putkiremontin mielellään hoitoonsa kokonaisvastuu-urakkana. Trion KVR- mallissa taloyhtiö ja urakoitsija tekevät suunnittelun yhteistyönä sekä käyvät samalla jo vuoropuhelua toteutuksesta. Rahaa säästyy, kun mutkia suoristetaan sieltä, missä niitä ei tarvita.

Yhä useammassa taloyhtiöissä mietitään parasta aikaa suurille saneeraustöille toteutustapaa ja tekijää. Putkiremontin toteuttaminen Trion KVR-urakkana auttaa ennakoimaan kustannuksia, kun kaikki projektiin osallistuvat tahot istuvat saman pöydän ääressä hankesuunnitteluvaiheesta lähtien. Trion KVRurakassa tehdään aluksi välttämättömät suunnitelmat ja suunnittelua jatketaan työvaiheiden edetessä.

– Suunnittelupöydällä joudutaan olettamaan paljon asioitaremontin vaiheista ja kustannuksista. Kun rakenteet avataan, suunnittelutyötä tarkennetaan reaaliaikaisesti ja tuodaan taloyhtiölle kokeneen urakoitsijan avulla merkittäviä säästöjä. Hyvä keskusteluyhteys kaikkien osapuolten välillä jo urakan alkumetreillä on Trion KVR-mallin kiistaton etu. Vastakkainasettelun aika on ohi, kertoo LVI-Trio Oy:n KVRasiantuntijaTatu Liikanen.

Kokenut urakoitsija tuo säästöjä

Taloyhtiön päättäjille Trion KVR-urakka takaa erityisen hyvät yöunet, sillä Trio kulkee ainoana sopimuskumppanina taloyhtiön rinnalla koko putkiremontin ajan ja lähtee työmaalta vasta sitten, kun loppusiivous on tehty viimeistä pyyhkäisyä myöten. Lopputuloksena syntyy onnellisten ihmisten koteja.

– Eniten saamme kiitosta taloyhtiöpäättäjiltä ja isännöitsijöiltä siitä, että meidän kanssamme työskennellessä vallitsee luottamus siitä, että asiat ovat hallinnassa. KVR-mallissa kustannussäästöt eivät tule laadun tai suunnittelun tinkimisestä. Rehdin putkiremontin mukaisesti Trio järkeistää suunnittelu- ja remonttivaiheita parhaan ja kustannuksiltaan tehokkaan lopputuloksen aikaansaamiseksi, Liikanen lisää.

Trion yli 30 vuoden kokemus LVI-alalta näkyy taidossa sovittaa yhteen eri ammattiryhmien työvaiheet yhdeksi kokonaisuudeksi. Vahva kokemus LVI-alan ammattilaisten telaketjumaisesta työskentelystä yhdistettynä sydämelliseen palveluun näkyy suoraan asukkaiden arjessa putkiremontin keskellä.

– Linjasaneeraus on aina hetkellinen poikkeustila asukkaiden arjessa, mutta välittämällä ihmisistä ja heidän kodeistaan, voimme tehdä remonttiajasta mahdollisimman mukavaa.

Otamme huomioon myös asukkaan näkökulman jo remontin suunnittelussa. Suunnitteluvaiheessa pidämme asukkaiden ja osakkaiden kuulemistilaisuuksia, LVI-Trio Oy:n toimitusjohtaja Martti Saarnio sanoo.

Lupaukset pidetään ja laadusta ei tingitä

Saarnio on huomannut, että asukkaat ovat aiempaa kiinnostuneempia asuntojensa arvon kehittämisestä korjausrakentamisen avulla. Halvat remontit ja puutteet laadussa ovat tehneet hallaa koko korjausrakentamisen alalle. Trio haluaa muuttaa ihmisten käsityksiä korjausrakentamisen laadusta tekemällä erinomaista työnjälkeä ja korjaamalla mahdolliset virheet rehdisti.

– Talotekniikan tuntemus on lisääntynyt osakkeenomistajien keskuudessa. Se on hyvä asia, sillä silloin osataan haastaa myös urakoitsijoita keskusteluun saneerauksen tasosta. Me emme lupaa epärealistista aikataulua tai kustannusta remontista taloyhtiölle, sillä toimimme rehdisti ja teemme sen mikä on luvattu, Saarnio sanoo.

kuva
LVI-Trio Oy:n toimitusjohtaja Martti Saarnio

Kuvat: Vastavirta

Jaa tämä artikkeli: 

Saneeraus

Talvi ei ala ensimmäisistä pakkasista

Kiinteistöjen osalta talveen valmistautuminen ei ole vain yksittäinen toimenpide, vaan tapa ajatella kiinteistön käyttöä ja sen toimintakuntoa ennakoivasti. Mitä kylmemmäksi ilmat sitten käyvät, sitä näkyvämmiksi muuttuvat tekemättömät toimenpiteet.

Hyvä yhteistyö näkyy taloyhtiön arjessa

Vuosien työ isännöinnin ja vaativien taloyhtiöhankkeiden parissa on osoittanut, kuinka erilaisia taloyhtiöiden toimintatavat, tarpeet ja odotukset voivat olla. Yksi havainto kuitenkin toistuu: hyvin johdetussa taloyhtiössä yhteistyö on toimivan arjen ja onnistuneiden hankkeiden perusta.

EPBD muuttaa rakennusautomaation roolia

Rakennusautomaatio ei ole enää vain talotekniikan taustajärjestelmä. Uudistettu rakennusten energiatehokkuusdirektiivi EPBD kytkee sen rakennuksen energiasuorituskykyyn, olosuhteiden hallintaan ja energiajärjestelmän tarpeisiin.

Kokeneiden osaajien tavoittaminen haastaa rekrytointia

Työnantajien vaikein rekrytointitehtävä on kokeneiden osaajien tavoittaminen. Kansallisen rekrytointitutkimuksen työnantajabrändiraportin mukaan lähes puolet työnantajista pitää yli kymmenen vuoden kokemuksen omaavien osaajien houkuttelua vaikeana. Kuuden ja kymmenen vuoden kokemuksella osuus on runsas kolmannes ja alle viiden vuoden kokemuksella noin joka kymmenes.

Älyrakennusten kyberriskit siirtyivät laitetasolta käyttöoikeuksiin

Rakennusautomaation, IoT-ratkaisujen ja älykkäiden ohjausjärjestelmien yleistyminen on muuttanut kiinteistöjen teknisiä järjestelmiä aiempaa tehokkaammiksi ja paremmin hallittaviksi. Samalla kiinteistöjen operatiivinen teknologia on muodostunut uudeksi kyberturvallisuuden riskialueeksi, jossa haasteet liittyvät yhä useammin käyttäjätunnuksiin, pääsyoikeuksiin ja järjestelmien hallintaan.

Talotekniikka hakee uutta roolia rakennuksen koko elinkaarella

Talotekniikka 2030 -tutkimuskokonaisuuden raportit piirtävät kuvaa toimialasta, jossa talotekniikan merkitys laajenee teknisten järjestelmien toteuttajasta rakennusten suorituskyvyn, energiatehokkuuden ja tiedolla johtamisen keskeiseksi mahdollistajaksi. Muutosta ohjaavat yhtä aikaa energiamurros, digitalisaatio ja kasvavat vastuullisuusvaatimukset.

Milloin on oikea hetki remontille?

Puolueettoman tahon toteuttama kuntoarvio ja putkiston kuntotutkimus tuovat taloyhtiön päätöksentekoon kaivattua selkeyttä sekä auttavat säästämään kustannuksia pitkällä aikavälillä. Näin taloyhtiön arki

Vanhoja rakenteita ei tarvitse aina uusia

Arvokiinteistöjen ja muiden vanhojen rakennusten julkisivun, ikkunoiden ja katon suunnitelmallinen huoltaminen pidentää niiden käyttöikää ja säilyttää rakennuksen alkuperäisen luonteen. Kuntotutkimus tarjoaa

Rakennusalalla on käynnissä merkittävä murrosvaihe

Kiinteistö- ja rakennusalan ohjaus ja tavoitteet ovat merkittävässä murroksessa. Uudet vaatimukset suuntaavat toimintaa kohti energiatehokkaampia, vähähiilisempiä ja ympäristövaikutuksia tarkemmin huomioivia ratkaisuja.