Kiinteistö- ja talotekniikkamedia

Rakennustyömailla eniten puutteita henkilönsuojaimissa ja putoamissuojauksessa

Työsuojelutarkastuksilla pyritään ehkäisemään ennalta tapaturmia, jotka tulisivat työnantajille kalliiksi ja työntekijöille kärsimykseksi.
Kuva: Mika Rautiainen Työsuojelun vastuualue, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

Rakennusalan työsuojelutarkastajat tekivät vuoden 2025 alkupuoliskolla ympäri Suomea suuremmille talonrakennustyömaille noin 700 työsuojelutarkastusta. Eniten puutteita havaittiin rakennustyössä käytettävissä henkilönsuojaimissa, joista velvoitteita turvallisuuspuutteiden korjaamiseen annettiin joka kolmannella työmaalla. Puutteita havaittiin mm. suojakypärän käytöstä, silmien suojauksesta ja hengityksen suojaimista

Määrällisesti seuraavaksi eniten velvoitteita annettiin putoamissuojauksen puutteista. Niitä havaittiin, joka neljännellä tarkastuksella.

”Työtapaturmien syynä putoamiset ja kaatumiset ovat olleet surullista kärkeä jo usean vuoden ajan. Ne tulevat työantajille kalliiksi ja työntekijöille kärsimykseksi. Haluamme painottaa, että rakennustyömaalla putoamissuojaus tulee järjestää aina, kun työssä on putoamiseen liittyvä tapaturman vaara”, kertoo ylitarkastaja Mikko Koivisto.

Hyvään suuntaan rakennustyömaiden työturvallisuuden suhteen on menty mm. työmaa-alueen käytön suunnittelussa sekä uusien työntekijöiden perehdyttämisessä.

Lähde: Aluehallintovirasto

Jaa tämä artikkeli: 

Turvallisuus

Kestävä ja kaunis katto kotimaisesta tiilestä

Asunto-osakeyhtiö Tuulenkylän uusi, upea tiilikatto ladottiin yli 25 000 kotimaisesta, ympäristöystävällisestä kattotiilestä. Kohteessa työskenteli samanaikaisesti useita asennusryhmiä, joten vaativa remontti valmistui

Paloturvallisuus on monen tekijän summa

Toimiva palovaroitin on ensisijaisen tärkeä palotuvallisuuden parantamisessa. Käyttötarkoitukseen sopivalla käsisammuttimella ja sammutuspeitteellä voi hallita alkavia paloja. Palon sattuessa palokatkot estävät tulen,

Loistelamppukielto on astunut voimaan

Laajasti käytetyt loistelamput poistuvat markkinoilta, sillä niiden markkinoille saattamisen kielto on tullut voimaan tänä vuonna. Nyt on siis tullut hetki vastaan,

Kiinteistöt turvallisemmiksi

Taloyhtiöillä on paljon vastuuta kiinteistön asukkaiden ja jopa ohikulkijoiden turvallisuudesta. Muuttuva lainsäädäntö lisää vastuita entisestään, ja uudenlaiset riskitkin tuovat omat haasteensa.

Paloturvallisuudessa yksityiskohdat ratkaisevat

Rakenteellinen paloturvallisuus nojaa pitkälti siihen, kuinka tehokkaasti palo pystytään rajaamaan. Paloturvallisuuden kokonaisuudessa jokainen yksityiskohta palo-ovien sulkeutumismekanismeista läpivientien tiivistämiseen vaikuttaa lopputulokseen. Paloturvallisuus

Tulisijan valinta- ja käyttöopas 2025

RILin tulisijaopas antaa riippumatonta tietoa tulisijan ja savupiipun valintaan ja käyttöön. Opas on ladattavissa veloituksetta RILin Kirjakaupasta ja linkkiä saa jakaa

Palontorjunta vaatii eristeeltä paljon

Taloyhtiöt ja isännöitsijät priorisoivat paloturvallisuuden korkealle Suomessa. Saint-Gobain Finlandin teknisten eristeiden asiakkuuspäällikkö Joni Kovanen toteaa, että kiinteistönomistajien kiinnostus teknisten eristeiden omaisuuksien

PAROC CGL 20 -järjestelmä

Kustannustehokas ratkaisu kellarikattojen eristämiseen Etsitkö helppoa ja kustannustehokasta ratkaisua kellarien tai autohallien kattojen eristämiseen, joka on myös visuaalisesti houkutteleva? PAROC CGL