Kiinteistö- ja talotekniikkamedia

Säästä taloyhtiön kattoremontissa!

Vesikaton uusiminen on taloyhtiön kalleimpia remontteja. Kokonaisuus saattaa hämärtyä halvimman tarjouksen perässä juostessa ja kilpailutuskarusellissa. Lopulta mahdolliset säästöt hävitäänkin laadussa tai venyvissä aikatauluissa.

RAKENTAMISESSA PUHUTAAN KVR-rakentamisesta, eli
kokonaisvastuu-urakasta, jossa urakoitsija hoitaa myös suunnittelun.
Kattosaneerauspuolella suunnittelun ja toteutuksen
yhdistämisellä voidaan yhtä lailla säästää taloyhtiön rahaa,
aikaa ja vaivaa. Ensinnäkin vältytään yhdeltä kilpailutuskierrokselta,
kun suunnittelijaa ei tarvitse etsiä erikseen. Toisekseen
taloyhtiön byrokratia vähenee myös mahdollisissa lupaasioissa,
koska urakoitsija hoitaa tarvittavan kommunikoinnin
rakennusvalvontaan.

Suurin etu saavutetaan kuitenkin suunnitelmien ja toteutuksen
synergiasta; kattorakenteiden asiantuntijana urakoitsijalla
on yleensä paras tietotaito, millaisilla teknisillä ratkaisuilla
päästään parhaimpaan lopputulokseen. Ja jos kattorakenteista
löytyykin matkan varrella piileviä ongelmia, onnistuu suunnitelmien
muuttaminen nopeasti ja joustavasti.

Toki tämä edellyttää urakoitsijalta ammattitaitoisia suunnitteluresursseja
sekä kokemusta vastaavista projekteista. Usein
taloyhtiön kattoremonteissa vaaditaan myös palokatkojen ja
mahdollisesti muiden teknisten rakenteiden hallintaa. Ideaali
tilanne on, että urakoitsijalla on resurssit suunnitella ja toteuttaa
myös nämä ratkaisut. Mitä useampi suunnittelija ja alihankkija
laittaa lusikkansa soppaan, sitä kankeammaksi ja
kalliimmaksi urakka yleensä venyy. Lisäksi vastuukysymykset
muuttuvat monimutkaisemmiksi.

Vesivekin tekninen johtaja Jari Pohja vahvistaa, että varsinkin
vaativimmissa kattoremonteissa ammattitaitoisen suunnittelun
merkitys korostuu.

”Kaiken suunnittelun tulisi kuitenkin lähteä perusteellisesta
kohteen kartoituksesta. Näin tarjous perustuu konkretiaan ja
lisätöiden ja -kustannusten riski pienenee.”

Vesivekillä on lähes 30 vuoden kokemus taloyhtiöiden kattosaneerauksista.
Jari kertoo taloyhtiöiden olevan entistä valveutuneempia
ja vaativan yhä enemmän Avaimet käteen -tyyppistä
kokonaispalvelua.

”Meillehän se sopii loistavasti, koska pystymme tarjoamaan
koko ketjun suunnittelusta tuotantoon, asennukseen sekä
tarvittaessa vielä pääsuunnittelijaan ja vastaavaan työnjohtajaan
asti. Kun saamme olla projektissa mukana alusta alkaen,
pystymme kartoittamaan kohteen oikein sekä tarjoamaan sen
pohjalta parhaat tekniset ratkaisut.”

Teksti: Jari Pohja
tekninen johtaja, DI
Vesivek Oy

Jaa tämä artikkeli: 

Rakennusosat

Peltikaton korjauskortti päivitetty

Museoviraston Korjauskortti 5 Peltikatto on päivitetty. Korjauskortissa käsitellään peltikaton huoltoa, korjaamista ja maalaamista. Lisäksi mukana on katsaus peltikaton historiaan Suomessa. Pelti

FinnBuild kokoaa alan muutokset saman katon alle

FinnBuild 2026 nostaa esiin rakennus- ja talotekniikka-alan keskeiset muutosvoimat. Syyskuun lopussa Helsingin Messukeskuksessa katse kohdistuu muun muassa energiaratkaisuihin, tekoälyyn, kiertotalouteen, turvallisuuteen ja rakennusten elinkaaren hallintaan.

Konvektio vaikuttaa tuulettuvan julkisivun toimintaan

Tuulettuva julkisivu mielletään usein kosteusteknisesti turvalliseksi ja pitkäikäiseksi ratkaisuksi. Vähemmälle huomiolle jää kuitenkin ilmiö, joka voi merkittävästi heikentää rakenteen todellista energiatehokkuutta: lämmöneristeessä mahdollisesti tapahtuva konvektio.

Tulisijan valinta- ja käyttöopas 2026

Maksuton RILin tulisijaopas antaa riippumatonta tietoa tulisijan ja savupiipun valintaan ja käyttöön. Tavoitteena on varmistaa, että jo hankintavaiheesta alkaen kiinnitetään huomiota

Sisäilmastoseminaarissa esillä korjausrakentaminen

Sisäilmastoseminaari kokosi maaliskuussa sisäilma-alan ammattilaiset Messukeskukseen. 41. Sisäilmastoseminaarin teemana oli tänä vuonna korjausrakentaminen. Sisäilmastoseminaarissa kokoontuivat jälleen sisäilma-alan ammattilaiset ja sisäilma-asioista kiinnostuneet.

Tavoitteena julkisivutietämyksen edistäminen

Julkisivuyhdistys – JSY ry täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Yhdistys perustettiin lama-aikaan vuonna 1995. Työllisyyttä pyrittiin edistämään mm. taloyhtiöille myönnettävillä korjausavustuksilla.

PAROC CGL 20 -järjestelmä

Kustannustehokas ratkaisu kellarikattojen eristämiseen Etsitkö helppoa ja kustannustehokasta ratkaisua kellarien tai autohallien kattojen eristämiseen, joka on myös visuaalisesti houkutteleva? PAROC CGL

Valaistuksen uudistaminen taloyhtiöissä

Valaistuksen merkitys taloyhtiöissä ulottuu paljon pidemmälle kuin pelkkään käytännöllisyyteen. Hyvin suunniteltu ja toteutettu valaistus parantaa turvallisuutta, lisää asukkaiden viihtyvyyttä ja voi

Vinyyliaidat ja -verhoukset

Vaivaton ja kustannuksiltaan kilpailukykyinen vaihtoehto piristämään kiinteistön ulkonäköä Huolettomat ja helppohoitoiset vinyyliaidat ja -verhoukset parantavat asumisviihtyvyyttä ja piristävät pihan ilmettä. Lapuan

Talvi antaa aihetta kattojen korjaustöihin

Sääolot erityisesti talvikaudella rasittavat talojen vesikattoja ja muita kattorakenteita monella tavalla. Kattojen kunnossapito talvella ja talven jälkeen on tärkeää, mutta samalla