Kiinteistö- ja talotekniikkamedia

Sukitusfaktat kuntoon

Hybridiputkiremontit ovat jo ajaneet perinteisten remonttien ohi mutta koska muutama vaikutusvaltainen taho levittää edelleen täysin perättömiä väitteitä mm. sukituksesta teknologiana, haluan yli 100 maaliin viedyn sukitusremontin kokemuksella laittaa faktat kerralla kuntoon.

Sukitus on menestyksekäs tuote
Kuulen usein kommentteja siitä, että sukituksesta ei ole pitkää kokemusta eikä sen kelpoisuudesta ole siten mitään takeita. Sukitushan on kehitetty alun perin Englannissa vuonna 1973. Tekniikan kehittäjä Eric Wood kutsui tekniikkaa nimeltä ” Insituform” eli paikalla muodostettu. Suomessa ensimmäiset sukitustyöt tehtiin jo 1970-luvulla ja mm. Helsingin kaupunki on saneerannut suurimman osan katujen varsilla olevista kunnallisteknisistä viemäriputkistaan sukittamalla. Eric Woodin perustama Insituform Technologies Inc. on taas nykyisin sen verran menestynyt yritys, että liikevaihtoa kertyi 1.2 miljardia USD vuonna 2016. Insituform ilmoittaa, että he ovat sukittaneet putkia maailmanlaajuisesti noin 40 000 km eli suunnilleen maapallon ympäri. Luvut eivät liene mahdollisia, jos tuotteen kelpoisuudesta ei olisi takeita.

Sukitus kestää pitkään
Luin vähän aikaa sitten sanomalehdestä Suomen Kiinteistöliiton LVI-asiantuntijan lausunnon, jossa hän ilmoitti sukituksen käyttöiän olevan 2-15 vuotta. En tiedä mihin Kiinteistöliiton tiedot perustuvat mutta itse tiedän, että sukitusta on testattu valtavasti maailmalla ja Euroopassa viimeisten 45 vuoden aikana. Meillä Suomessa VTT on ajanut läpi 12 perusteellista sertifiointia vuosina 2009-2017. Näiden perusteella odotettavissa oleva käyttöikä on yli 40 vuotta.

Mutkaiset ja pienet putket
Toinen usein kuulemani väite on se, että jos viemärissä on 90-asteen mutka, ei sitä voi sukittaa. Mutkien sukittaminen on aivan arkipäivää eikä aiheuta minkäänlaisia ongelmia. Olen itse ollut urakoitsija-aikoinani mukana sukittamassa linjaa, jossa oli kuusi kappaletta 90-asteen mutkia ja sukka meni läpi kerralla.

Tällä hetkellä sukitetaan vakiona 50-3 000 mm halkaisijaltaan olevia putkia. Missä sitten voisi tulla vastaan pienempiä putkia? Kylpyhuoneiden ja wc-tilojen käsienpesualtaiden putket ovat toisinaan lattiaan mennessään halkaisijaltaan 32 mm ja voivat aiheuttaa osaamattomille päänvaivaa. Tähän tilanteeseen on kuitenkin olemassa viisi erilaista ratkaisumallia riippuen siitä, missä kohtaa 32 mm poistoputki vaihtuu rakenteessa 50 mm putkeksi.

Sukitus on kustannustehokasta ja nopeaa
Tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla sukituksen hinnat liikkuvat keskimäärin 75-125 euron välillä huoneistoneliötä kohti. Haitta-aika asuntoa kohden on normaalisti 5-10 päivää. Asunnossa voi kuitenkin asua normaalisti koko ajan.

Käykö sukitus sitten kaikkialle?
Ei tietenkään käy. Niin kuin ei mikään muukaan sovellu joka paikkaan. Täytyy aina muistaa, että sukituksessa on kyseessä työmaalla (in situ) valmistettava tuote, jossa urakoitsijan osaaminen on erinomaisen ratkaisevaa. Mutta niinhän kaikessa muussakin rakentamisessa on.

Teksti: Tapio Falck

Tapio toimii toimitusjohtajana hybridiputkiremontteihin erikoistuneessa Insinööritoimisto Buildnet Oy:ssä.

Jaa tämä artikkeli: 

Saneeraus

Urakka alkaa ennen ensimmäistä maksuerää

Kiinteistö- ja talotekniikka-alalla työ alkaa usein ennen kuin ensimmäinen maksu on tilillä. Kreditan kautta tavoitat yhdellä hakemuksella useita pankkeja ja rahoittajia. Saat käyttöösi myös maksuttoman rahoitusneuvojan. Tiedämme, mitä tietoja pankit katsovat, ja autamme tekemään hakemuksestasi mahdollisimman vahvan.

FinnBuild 2026 kokosi rakennus- ja kiinteistöalan yhteen

FinnBuild 2026 toi yhteen rakennus- ja kiinteistöalan ammattilaiset sekä alan yritykset ja asiantuntijat. Tapahtumassa esiteltiin rakentamisen, talotekniikan ja kiinteistöalan ajankohtaisia ratkaisuja, mutta esiin nousivat myös alan muutos, digitalisaatio ja kestävän rakentamisen merkitys.

Rakennusalan ammattilaiset kokoontuivat positiivisissa tunnelmissa FinnBuildissa

Rakennus- ja talotekniikka-alan ammattilaiset kokoontuivat sankoin joukoin 29.9.–1.10.  FinnBuildissa Helsingin Messukeskuksessa. Rakennusala elää voimakasta murrosta, jota vauhdittavat tekoäly, energiasiirtymä ja kasvavat vastuullisuusvaatimukset. Positiiviset taloussignaalit saivat myös opiskelijat ja työnhakijat liikkeelle tapahtuman avauspäivänä. FinnBuildissä vieraili yli 15 000 kävijää tutustumassa alan uutuustuotteisiin ja palveluihin. 

Kaksi lakiuudistusta tavoittelee savutonta asumista

Tupakointi on 1. lokakuuta alkaen kielletty kaikissa vuokra-asunnoissa suoraan lain nojalla. Kielto koskee myös jo voimassa olevia vuokrasuhteita. Lisäksi hallitus esittää taloyhtiöille nykyistä laajempaa oikeutta päättää kiinteistön tupakointikielloista vuoden 2027 alusta.

Peltikaton korjauskortti päivitetty

Museoviraston Korjauskortti 5 Peltikatto on päivitetty. Korjauskortissa käsitellään peltikaton huoltoa, korjaamista ja maalaamista. Lisäksi mukana on katsaus peltikaton historiaan Suomessa. Pelti

Näin laitat kesämökin talvikuntoon – vältä kalliit vahingot hyvissä ajoin 

Lähes puolen miljoonan kesämökin maassa syksy merkitsee monille mökkeilijöille viimeistä käyntiä mökillä ennen talvea. Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva muistuttaa, että huolellinen valmistelu minimoi talven aikana syntyviä vahinkoja, säästää rahaa ja varmistaa, että mökki on keväällä mahdollisimman nopeasti käyttövalmis. 

RaksaBarometri: Asuntorakentamisen hiljentyminen toi uusia kilpailijoita talotekniikkaan

Talotekniikan markkina on säilynyt monia rakentamisen segmenttejä vakaampana, mutta kilpailu on kiristynyt. RaksaBarometri 2026 -tutkimuksessa 32 prosenttia talotekniikkayrityksistä raportoi kannattavuutensa parantuneen viimeisen 12 kuukauden aikana, 32 prosenttia sen pysyneen ennallaan ja 36 prosenttia heikentyneen. Syventävissä yrityshaastatteluissa asuntorakentamisen hiljentyminen näkyi uusien kilpailijoiden tulona talotekniikan ja korjausrakentamisen markkinoille.

Talvi tulossa ja katto korjaamatta?

Syyssateet ja alkutalven kosteat säät saattavat muistuttaa katon korjaustarpeista tai jopa paljastaa kattovuodon. Talvi on jo käsillä, sää viilenee ja lumisateet

Linjasaneeraus vaatii osaamista ja asennetta

Linjasaneeraus kiinteistössä tarkoittaa yleensä kokonaisvaltaista putkiremonttia. Tyypillisesti kerrostalon linjasaneerauksessa uusitaan ainakin vesijohdot, viemärit ja päällekkäiset kylpyhuoneet, mahdollisesti myös keittiöitä ja erilaisia

Kestävä ja kaunis katto kotimaisesta tiilestä

Asunto-osakeyhtiö Tuulenkylän uusi, upea tiilikatto ladottiin yli 25 000 kotimaisesta, ympäristöystävällisestä kattotiilestä. Kohteessa työskenteli samanaikaisesti useita asennusryhmiä, joten vaativa remontti valmistui

Putkiremontti kannattaa käynnistää ajoissa

Putkien sisäpuoliset korjausmenetelmät ovat nousseet perinteisen putkiremontin kilpailijoiksi. Eri menetelmistä voi yhdistellä taloyhtiön tarpeisiin sopivan kokonaisuuden. Kustannustason nousu ja rahoitusvaikeudet hidastavat

Kiinteistöt turvallisemmiksi

Taloyhtiöillä on paljon vastuuta kiinteistön asukkaiden ja jopa ohikulkijoiden turvallisuudesta. Muuttuva lainsäädäntö lisää vastuita entisestään, ja uudenlaiset riskitkin tuovat omat haasteensa.

Sähkölaitteistojen kunnossapidon pätevyydet

Kehittyvä sähköala on avainasemassa vihreän siirtymän toteutuksessa, jolloin yritysten kyvykkyydet ja henkilöstön osaaminen korostuvat entisestään. Osaamista tarvitaan niin uusien järjestelmien asentamiseen

Hiljaiseen viemäröintiin Master 3 Plus

Kiinteistöjä suunniteltaessa ja rakentaessa tulee kiinnittää huomiota moniin seikkoihin, jotta kiinteistö palvelee tulevaa käyttötarkoitustaan, ja jotta valmiin kiinteistön käyttömukavuus vastaa nykypäivän

Etäluettavat vesimittarit tuovat kustannussäästöjä

Huoneistokohtaisten vesimittareiden ja etäluentajärjestelmän avulla vedenkulutusta on helppoa seurata. Etähallinta ja laskutuksen automatisointi sujuvoittavat järjestelmän käyttöä. Järjestelmä voidaan rakentaa langallisena tai