Kiinteistö- ja talotekniikkamedia

Suomen Asiantuntijapalvelut

Kiinteistön puolueeton asiantuntija varmistaa omistajan edun

Suomen Asiantuntijapalvelut Oy tai Satpa, kuten se on lyhennetty, on yksi putkistojen kuntotutkimuksen huippuasiantuntijoista Suomessa. Yritys tarjoaa myös ilmanvaihto-, rakenne- ja sähköteknisiä palveluita.

”Olemme toteuttaneet lähes tuhat eri putkistotutkimuksen referenssikohdetta vuodesta 2005 lähtien ja meillä on käytännössä kaikki käsillä olevat pätevyydet putkistojen kuntotutkimuksiin. Tutkimuslaitteistomme on viimeisintä tekniikkaa. Väitän, että kokenut ja pätevä kuntotutkija tekee ilman tutkimuslaitteita paremman tutkimuksen ja raportin kuin sellainen tutkimuslaitteita käyttävä taho, jolta tietämys ja vankka kokemus puuttuu. Jälkimmäisiä on valitettavasti markkinoilla”, Suomen Asiantuntijapalvelut Oy:n toimitusjohtaja Jani Tuominen sanoo.

Satpan tarkastajat ja asiantuntijat ovat tehtäviinsä koulutettuja, kokeneita, osaavia ammattilaisia. Yritys pyrkii osaltaan viemään alan kehitystä eteenpäin, ja Tuominen on kehittänyt esimerkiksi PVC-muoviviemäreiden kuntotutkimusta, joita ei tiettävästi moni tutkija osaa toteuttaa.

”Lisäksi teemme kaikki kenttätutkimukset omilla tutkimuslaitteillamme ilman välikäsiä, jolloin tiedämme varmuudella, miten on tutkittu ja että tutkimus on luotettava. Näin tutkimuskokonaisuus on paremmin hallinnassa kuin eri alihankkijoilta osatutkimuksia tilaavilla tahoilla”, Tuominen kertoo.

Ensisijaisesti Suomen Asiantuntijapalvelut lähtee aina selvittämään, onko putkiverkostossa ja kiinteistössä tehtävissä sellaisia toimenpiteitä, joilla voidaan pidentää nykyisen putkiston käyttöikä mahdollisimman pitkäksi. Perusteena putkiston saneeraussuosituksessa on toistuvien putkivuotojen huolellisesti arvioitu riski. Asiakkaan etu on aina ykkösasia.

”Pyrimme jatkuvasti kehittämään toimintaamme ja pysymään alan terävimmässä kärjessä yrittäjäasenteella. Mietimme aina, miten pystymme palvelemaan asiakkaita entistäkin paremmin”, Tuominen toteaa.

Teksti: Jari Peltoranta

Jaa tämä artikkeli: 

Saneeraus

Urakka alkaa ennen ensimmäistä maksuerää

Kiinteistö- ja talotekniikka-alalla työ alkaa usein ennen kuin ensimmäinen maksu on tilillä. Kreditan kautta tavoitat yhdellä hakemuksella useita pankkeja ja rahoittajia. Saat käyttöösi myös maksuttoman rahoitusneuvojan. Tiedämme, mitä tietoja pankit katsovat, ja autamme tekemään hakemuksestasi mahdollisimman vahvan.

FinnBuild 2026 kokosi rakennus- ja kiinteistöalan yhteen

FinnBuild 2026 toi yhteen rakennus- ja kiinteistöalan ammattilaiset sekä alan yritykset ja asiantuntijat. Tapahtumassa esiteltiin rakentamisen, talotekniikan ja kiinteistöalan ajankohtaisia ratkaisuja, mutta esiin nousivat myös alan muutos, digitalisaatio ja kestävän rakentamisen merkitys.

Rakennusalan ammattilaiset kokoontuivat positiivisissa tunnelmissa FinnBuildissa

Rakennus- ja talotekniikka-alan ammattilaiset kokoontuivat sankoin joukoin 29.9.–1.10.  FinnBuildissa Helsingin Messukeskuksessa. Rakennusala elää voimakasta murrosta, jota vauhdittavat tekoäly, energiasiirtymä ja kasvavat vastuullisuusvaatimukset. Positiiviset taloussignaalit saivat myös opiskelijat ja työnhakijat liikkeelle tapahtuman avauspäivänä. FinnBuildissä vieraili yli 15 000 kävijää tutustumassa alan uutuustuotteisiin ja palveluihin. 

Kaksi lakiuudistusta tavoittelee savutonta asumista

Tupakointi on 1. lokakuuta alkaen kielletty kaikissa vuokra-asunnoissa suoraan lain nojalla. Kielto koskee myös jo voimassa olevia vuokrasuhteita. Lisäksi hallitus esittää taloyhtiöille nykyistä laajempaa oikeutta päättää kiinteistön tupakointikielloista vuoden 2027 alusta.

Peltikaton korjauskortti päivitetty

Museoviraston Korjauskortti 5 Peltikatto on päivitetty. Korjauskortissa käsitellään peltikaton huoltoa, korjaamista ja maalaamista. Lisäksi mukana on katsaus peltikaton historiaan Suomessa. Pelti

Näin laitat kesämökin talvikuntoon – vältä kalliit vahingot hyvissä ajoin 

Lähes puolen miljoonan kesämökin maassa syksy merkitsee monille mökkeilijöille viimeistä käyntiä mökillä ennen talvea. Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva muistuttaa, että huolellinen valmistelu minimoi talven aikana syntyviä vahinkoja, säästää rahaa ja varmistaa, että mökki on keväällä mahdollisimman nopeasti käyttövalmis. 

RaksaBarometri: Asuntorakentamisen hiljentyminen toi uusia kilpailijoita talotekniikkaan

Talotekniikan markkina on säilynyt monia rakentamisen segmenttejä vakaampana, mutta kilpailu on kiristynyt. RaksaBarometri 2026 -tutkimuksessa 32 prosenttia talotekniikkayrityksistä raportoi kannattavuutensa parantuneen viimeisen 12 kuukauden aikana, 32 prosenttia sen pysyneen ennallaan ja 36 prosenttia heikentyneen. Syventävissä yrityshaastatteluissa asuntorakentamisen hiljentyminen näkyi uusien kilpailijoiden tulona talotekniikan ja korjausrakentamisen markkinoille.

Peruskorjatako vai uusia koko hissi?

Hissiremontit ovat merkittäviä hankkeita, jotka vaikuttavat niin taloyhtiöiden asukkaiden arkeen kuin kiinteistön arvoon. Olipa kyse hissin peruskorjauksesta tai kokonaan uuden laitteen

Kiertotaloudesta seuraava rakentamisen toimintamalli

Kirjoittaja: Anssi Salonen Viime vuoden lopulla ilmestyi kaksi merkittävää luontoarvojen laajempaa ja läpileikkaavampaa huomioimista käsittelevää raporttia. Hallitustenvälisen luontopaneelin IPBES:in ns. nexus-raportti

Kasvua sähköistyksellä

Kirjoittaja: Marko Utriainen Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi EPBD ja energiatehokkuusdirektiivi EED tuovat vaatimuksia kiinteistö- ja rakennusalalle. Nyt on oikea hetki panostaa kiinteistökantamme energiatehokkuuden