Kiinteistö- ja talotekniikkamedia

Taloyhtiön aktiivinen johtaminen kasvattaa kiinteistön arvoa

Kirjoittaja: Katja Pesonen

Asunto on monelle elämän tärkein investointi. Taloyhtiön
hallituksessa pääsee vaikuttamaan. Asunto-osakeyhtiölain
mukaan taloyhtiön hallituksen velvollisuus on huolehtia hallinnosta,
kiinteistön ja rakennusten hoidosta ja muusta toiminnasta.
Hallitustyöhön osallistuminen ei ole valitettavasti suuressa
suosiossa. Erityisesti hyvät, osaavat henkilöt jättäytyvät
usein hallituksen ulkopuolelle. Olisi kullanarvoista, että juuri
he olisivat huolehtimassa siitä yhteisen omaisuuden hoitamisesta
ja vaalimassa asunnon ja kiinteistön arvon säilymistä.
Monessa yhtiössä ei löydy henkilöitä, joilla on aikaa ja mahdollisuutta
tai muuten kiinnostusta kantaa hallitusvastuuta. Näidenkin
yhtiöiden osakkaiden omaisuutta ei kuitenkaan saisi
jättää passiiviseen huolenpitoon.

Hallitukseen voidaan valita myös henkilöitä, jotka eivät
asu taloyhtiössä eivätkä omista osakkeita. Ulkopuoliset hallitusammattilaiset
tuovat yhtiöön kokemusta erilaisista tilanteista,
osaamista sekä pitkäjänteisyyttä taloyhtiötoimintaan.
Hallituksen tulee varmistaa, että asunto-osakeyhtiölain velvoitteet
toteutuvat parhaalla mahdollisella tavalla sekä hyvä hallintotapa
toteutuu. Paras tasapaino hallituksen ja isännöitsijän
välillä syntyy, kun hallituksessa on riittävästi osaamista ja isännöitsijä
toimii hallituksen kumppanina yhteisten tavoitteiden
saavuttamiseksi. Hyvä hallitus katsoo yhdessä isännöitsijän
kanssa jatkuvasti yhtiön kunnossapitotilannetta vuosia eteenpäin
ja varmistaa yhtiön maksukyvyn säilymisen isojenkin
investointien aikana niin maltillisena kuin se on mahdollista.

Katja Pesonen
Hallitusammattilainen HHJ PJ, HHJ
Hallituksen jäsen
Kiinteistöalan hallitusammattilaiset AKHA ry

Jaa tämä artikkeli: 

Isännöinti

Sisäilmastoseminaari ehti ennen koronaa

Sisäilmayhdistys täyttää 30 vuotta syksyllä 2020. Juhlavuosi lähti vauhdikkaasti käyntiin maaliskuisessa Sisäilmastoseminaarissa sekä juhlagaalassa. Sisäilmayhdistys viettää juhlavuotta, sillä yhdistys perustettiin syksyllä

Digitaalinen taloyhtiöviestintä on tehokasta ja kannattavaa

Taloyhtiöiden digitaalisten asukasviestintäratkaisujen hyödyntäminen on vielä alkutekijöissään Suomessa. Suuret vuokrataloyhtiöt ovat jo ottaneet digitaaliset viestintäratkaisut laajempaan käyttöön, mutta yksityisomisteiset asuntoosakeyhtiöt ovat

Asbestipurku vaatii ammattitaitoa

Eristeenä käytetty asbesti on haastava materiaali saneerausten purkutöissä. Kokeneen asbesti- ja haitta-aineasiantuntijan tekemä asbestikartoitus ja asbestipurkutöihin pätevöityneen purku-urakoitsijan avulla asbestia sisältävät

Linnanherran elämää

Nastolan Aurinkolinnassa menneisyys kohtaa nykypäivän onnellisten tähtien alla Miltä kuulostaisi elämä luonnon helmassa ehdassa jugendlinnassa, jossa yhteisöllisyys on voimissaan ja palvelut

Valon valtakunnassa

Valmistuvan ja tällä hetkellä varattavissa olevan asunnon visualisointikuvia. Tuleva varaaja pääsee vielä itse vaikuttamaan lopullisiin pintoihin. Salpausselän parantola (nyk. Aurinkolinna) rakennettiin

Rakennusten kunnon tutkiminen kannattaa

– nyt siihen on mahdollista saada avustusta Rakennusten sisäilman ongelmat voivat aiheutua monenlaisista syistä. Siksi kuntotutkimukset kannattaa tehdä perusteellisesti. Nyt kosteus-

Hallitusohjelma ja taloyhtiö

Kirjoittaja: Keijo Kaivanto Pääministeri Petteri Orpon Hallitusohjelmassa ”Vahva ja välittävä Suomi” on taloyhtiöitä koskien yllättävän monta kohtaa, joita viedään eteenpäin hallituskauden

Taloyhtiön talous testissä

Taloyhtiön osakkaan vastikemenot saattavat nousta jopa satoja euroja kerralla. Kovia aikoja eletään nyt etenkin yhtiöissä, joissa on suuria yhtiölainoja. Korkomenojen lisäksi

Kestävä kehitys korostui Frankfurtin ISH-messuilla

Frankfurtin kansainväliset ISH-talotekniikkamessut järjestettiin tänä vuonna pitkän koronatauon jälkeen 13.–17. maaliskuuta. Keskeiseksi teemaksi messuilla nousi energian ja muiden resurssien säästäminen uudenlaisen

Millainen on vastuullinen taloyhtiö?

Teksti: Keijo Kaivanto Millainen on vastuullinen taloyhtiö? Euroopan Unionilta on tullut ensimmäinen yritysvastuuesitys, mikä vaikuttaa laajasti jatkossa yritystoimintaan. Yritysten on jatkossa

Hyvän hallituksen keskeiset piirteet

Millainen on kiinteistöjuristin mielestä hyvä taloyhtiön hallitus ja mihin uuden hallituksen kannattaa kiinnittää huomiota toimintakautensa alkuvaiheessa? Kuhanen, Asikainen & Kanerva Oy:n

Sisäilmapaja13 Vantaalla: Strategiasta käytäntöön

Sisäilmapaja13 pidettiin marraskuussa Vantaalla. Järjestyksessään kolmastoista sisäilmatapahtuma järjestettiin Vantaan Flamingossa Sisäilmayhdistyksen ja Vantaan kaupungin toimesta 23. – 24.11.2022. SISÄILMAPAJA ON Sisäilmayhdistyksen