Kiinteistö- ja talotekniikkamedia

Taloyhtiöremontit ripeästi työn alle

Asuintaloissa tarvitaan aika ajoin muun muassa julkisivujen saumausta tai laajempaa saneerausta. Oikea-aikainen korjaaminen on tärkeää, jotta rakenteiden vauriot eivät pääse pahenemaan.

Vuonna 1994 perustettu RA-Urakointi Oy on erikoistunut pääkaupunkiseudun kiinteistöjen julkisivusaneerauksiin, kuten parvekkeiden kunnostukseen ja elementtisaumauksiin. Yritys hoitaa myös taloyhtiöiden kylpyhuoneremontteja, homevauriokorjauksia sekä erilaisia maalaustöitä.

”Olemme tehneet elementtisaumauksia toimintamme alkuajoista asti. Saumauskokemusta on kertynyt jo monta sataa tuhatta metriä niin uudis- kuin korjausrakentamisessa”, RA-Yhtiöiden toimitusjohtaja Rauno Asplund kertoo.

Sittemmin RA-Urakoinnin toimenkuvaan on tullut yhä enemmän myös mikrobikorjauksia. Niitä tarvitaan Asplundin mukaan varsinkin 1970- ja 1980-luvuilla rakennetuissa rivitaloyhtiöissä, joiden valesokkelirakenteisiin on kosteuden ja lämmön vaikutuksesta kehittynyt mikrobikasvustoa.

”Parhaillaan teemme mikrobikorjauksia viidellä eri rivitalotyömaalla. Suuri osa talojen sisäosista on uusittava aina putkia, höyrysulkuja ja pintarakenteita myöten.”

Huonokuntoiset puu- ja levyrakenteet sekä eristeet poistetaan ja uusitaan. Samalla korjataan tyypillisesti myös lattiat.

”Olemme kehittäneet toimivan ja kustannustehokkaan menetelmän mikrobikorjauksia varten”, Asplund mainitsee.

Keskeisiä korjauskohteita ovat niin ikään esimerkiksi kylpyhuoneet.

”Juuri nyt meillä on työn alla neljässä taloyhtiössä yhteensä noin 200 kylpyhuonetta. Niissä uusitaan seinä- ja lattiapintoja, kaivoja, vesieristyksiä ja pintaputkia.”

”Nykyisin taloyhtiöissä jo ymmärretään, että rakennevauriot kannattaa korjata ajoissa. Tässä suhteessa asiat ovat menneet kymmenen viime vuoden aikana parempaan suuntaan”, toteaa Asplund.

RA-Yhtiöiden liikevaihto on noin 14 miljoonaa ja työntekijöinä on 70 ammattilaista, muun muassa sertifioituja märkätila-asentajia. Yritykselle on myönnetty ISO 9001 -laatusertifikaatti. RA-Yhtiöihin kuuluu myös oma telineurakointiyhtiö, joten telineitä saadaan tarvittaessa paikalle nopealla aikataululla.

Lisätietoja: www.ra-yhtiot.fi

Teksti: Ari Mononen

Jaa tämä artikkeli: 

Huolto

Maailma pelastetaan talo kerrallaan

Kirjoittaja: Juha-Ville Mäkinen, LVI-TU ry Viime aikoina taloyhtiöitä on aktivoitu monilla energiatehokkuuden parantamiseen tähtäävillä säännöksillä ja siihen kannustavilla taloudellisilla tukipaketeilla. Tuntuu,

Ryhdytäänkö elvyttämään?

Kirjoittaja: Juha-Ville Mäkinen Ihmisen muisti on ihmeellisen lyhyt. Pari kuukautta aurinkoa, ja kevään korona on muisto vain. Samaten tuntuu käyneen korjausrakentamiselle

Vastuullisuutta ja ennakoivaa huolenpitoa

Talvi tuo mukanaan niin kauneutta kuin haasteita, erityisesti kiinteistö- ja talotekniikka-alan ammattilaisille. Lumen ja jään hallinta, turvallisuuden varmistaminen sekä kiinteistöjen teknisten

Talvi antaa aihetta kattojen korjaustöihin

Sääolot erityisesti talvikaudella rasittavat talojen vesikattoja ja muita kattorakenteita monella tavalla. Kattojen kunnossapito talvella ja talven jälkeen on tärkeää, mutta samalla

Ehkäise tuholaiset ennalta

Täsmällinen havainnointi ja avoin keskustelukulttuuri tehostavat tuholaistorjuntaa Tuholaisten ennaltaehkäisy ja torjunta sujuu parhaiten isännöitsijän, asukkaiden, kiinteistöhuollon ja torjunta-alan ammattilaisten yhteistyönä. Isännöitsijän

Tuholaisia taloyhtiössä?

Kotiin ilmestyneet hyönteiset ja rakenteissa lymyilevät jyrsivät ovat epämiellyttäviä seuralaisia, ja onkin sekä taloyhtiön että asukkaan edun mukaista ratkaista tuholaisongelma ripeästi.

Kotimainen perheyritys yli 20 vuoden kokemuksella

Kiinteistöpalvelu Räsänen Oy on kotimainen perheyritys yli 20 vuoden kokemuksella. Toimipisteemme sijaitsevat Olarinluoman teollisuusalueella Espoossa sekä Malmilla Helsingissä. Asiakkaitamme ovat pääkaupunkiseudun