Kiinteistö- ja talotekniikkamedia

Tietoisuus aurinkosuojauksen hyödyistä lisääntyy

Toimivan aurinkosuojauksen hankintakustannus voi olla jopa nolla euroa, kun säästöt saadaan heti jäähdytyslaitteiston hankintakustannuksista.

AURINKOSUOJAUKSELLA ON ollut aliarvostettu rooli
rakennusprojekteissa. Aurinkosuojaus on saatettu hoitaa vain
laittamalla käsikäyttöiset sälekaihtimet ikkunoihin ikään kuin
asia olisi sillä ratkaistu.

”Vanha tapa oli tehdä energialaskelmat niin, että sälekaihtimet
ovat aina kiinni. Jos ongelmaa ylilämmön suhteen oli
edelleen, suunniteltiin vain tehokkaampaa myllyä hoitamaan
jäähdytystä”, sanoo projektimyyntipäällikkö Juhana Repo
Artic-Kaihdin Oy:stä.

Kunnollinen aurinkosuojaus ei ole edes rahasta kiinni.
Päinvastoin. Se säästää itsensä pian takaisin.

kuva

”Jossain rakennustyypeissä voitaisiin hyvällä aurinkosuojauksen
suunnittelulla välttää kokonaan jäähdytysjärjestelmän
tekeminen ja lähes aina ainakin pienentää selvästi jäähdytysjärjestelmän
tehoa ja sen käyttämää sähköenergiaa”, Juhana
Repo lupaa.

Erilaisia aurinkosuojausratkaisuja ovat muun muassa erilaiset
kaihtimet, verhot ja markiisit. Paras energiataloudellinen ja
käyttäjäystävällinen ratkaisu saavutetaan yhdistämällä ulko- ja
sisäpuolinen aurinkosuojaus käyttäjän toiveiden mukaan toimivaksi
optimaaliseksi kokonaisuudeksi.

Alan tunnettuus kasvussa

Tilanne aurinkosuojauksen tunnettuuden suhteen ei ole kuitenkaan
täysin toivoton. Rakennuksien suunnittelijat ja arkkitehdit
ymmärtävät jo dynaamisen aurinkosuojauksen, eli automatisoidun
ja olosuhteiden mukaan säätyvän aurinkosuojauksen
päälle.

”Ihan parin viime vuoden aikana on nähty tosi kovaa kasvua
asian ymmärtämisessä ja kiinnostuksessa. Voisi mainita, että nykyään valveutuneet suunnittelijat jo tuntevatkin aika
hyvin eri tuotteiden mahdollisuudet”, Repo kehuu.

Artic-Kaihdin Oy on aurinkosuojauksen markkinajohtaja
Suomessa. Sen palveluihin kuuluu myös suunnitteluapu suunnittelijoille
tärkeässä rakennuksen suunnitteluvaiheessa.

kuva

”Autamme mielellämme kohteiden suunnitteluvaiheessa
laskelmien tekemisessä tai itse tuotteiden sijoitteluun ja määrittelyyn
liittyvissä kysymyksissä”, Juhana Repo lupaa.

”Mitä aikaisemmassa vaiheessa projektia aurinkosuojausta
päästään suunnittelemaan, sitä paremmin on mahdollisuuksia
ottaa asia tehokkaasti haltuun”, Repo jatkaa.

Esimerkkinä Repo nostaa vasta Senaattikiinteistöille tehdyn
urakan eräässä uudessa kiinteistössä. Rakennuksessa oli kärsitty
alusta asti ylilämmöstä.

”Asennettuamme ulkopuoliset screenit ongelmat hävisivät”,
Repo sanoo.

Teksti: Esa Pesonen
Kuvat: Artic Store

Jaa tämä artikkeli: 

Rakennusosat

Kestävä ja kaunis katto kotimaisesta tiilestä

Asunto-osakeyhtiö Tuulenkylän uusi, upea tiilikatto ladottiin yli 25 000 kotimaisesta, ympäristöystävällisestä kattotiilestä. Kohteessa työskenteli samanaikaisesti useita asennusryhmiä, joten vaativa remontti valmistui

Julkisivumarkkinoita taas tutkittu

Hyvin suunnitellulle julkisivukorjaukselle varmemmin rahoitusta Teksti: Riina Takala-Karppanen Taloyhtiöt eivät edelleenkään korjaa julkisivuja niin paljon kuin laskennalliseksi korjaustarpeeksi on arvioitu. Hankkeita

Loistelamppukielto on astunut voimaan

Laajasti käytetyt loistelamput poistuvat markkinoilta, sillä niiden markkinoille saattamisen kielto on tullut voimaan tänä vuonna. Nyt on siis tullut hetki vastaan,

Kiinteistöt turvallisemmiksi

Taloyhtiöillä on paljon vastuuta kiinteistön asukkaiden ja jopa ohikulkijoiden turvallisuudesta. Muuttuva lainsäädäntö lisää vastuita entisestään, ja uudenlaiset riskitkin tuovat omat haasteensa.

Peltikaton korjauskortti päivitetty

Museoviraston Korjauskortti 5 Peltikatto on päivitetty. Korjauskortissa käsitellään peltikaton huoltoa, korjaamista ja maalaamista. Lisäksi mukana on katsaus peltikaton historiaan Suomessa. Pelti

FinnBuild kokoaa alan muutokset saman katon alle

FinnBuild 2026 nostaa esiin rakennus- ja talotekniikka-alan keskeiset muutosvoimat. Syyskuun lopussa Helsingin Messukeskuksessa katse kohdistuu muun muassa energiaratkaisuihin, tekoälyyn, kiertotalouteen, turvallisuuteen ja rakennusten elinkaaren hallintaan.

Konvektio vaikuttaa tuulettuvan julkisivun toimintaan

Tuulettuva julkisivu mielletään usein kosteusteknisesti turvalliseksi ja pitkäikäiseksi ratkaisuksi. Vähemmälle huomiolle jää kuitenkin ilmiö, joka voi merkittävästi heikentää rakenteen todellista energiatehokkuutta: lämmöneristeessä mahdollisesti tapahtuva konvektio.

Tulisijan valinta- ja käyttöopas 2026

Maksuton RILin tulisijaopas antaa riippumatonta tietoa tulisijan ja savupiipun valintaan ja käyttöön. Tavoitteena on varmistaa, että jo hankintavaiheesta alkaen kiinnitetään huomiota

Sisäilmastoseminaarissa esillä korjausrakentaminen

Sisäilmastoseminaari kokosi maaliskuussa sisäilma-alan ammattilaiset Messukeskukseen. 41. Sisäilmastoseminaarin teemana oli tänä vuonna korjausrakentaminen. Sisäilmastoseminaarissa kokoontuivat jälleen sisäilma-alan ammattilaiset ja sisäilma-asioista kiinnostuneet.