
Milloin on oikea hetki remontille?
Puolueettoman tahon toteuttama kuntoarvio ja putkiston kuntotutkimus tuovat taloyhtiön päätöksentekoon kaivattua selkeyttä sekä auttavat säästämään kustannuksia pitkällä aikavälillä. Näin taloyhtiön

Puolueettoman tahon toteuttama kuntoarvio ja putkiston kuntotutkimus tuovat taloyhtiön päätöksentekoon kaivattua selkeyttä sekä auttavat säästämään kustannuksia pitkällä aikavälillä. Näin taloyhtiön

Ympäristöministeriö on saanut valmiiksi vähähiilisen rakentamisen säädösohjauksen. Vuoden 2025 alusta voimaan tullut rakentamislaki, lakiin tehdyt muutokset sekä lain nojalla annetut

Arvokiinteistöjen ja muiden vanhojen rakennusten julkisivun, ikkunoiden ja katon suunnitelmallinen huoltaminen pidentää niiden käyttöikää ja säilyttää rakennuksen alkuperäisen luonteen. Kuntotutkimus

Kiinteistö- ja rakennusalan ohjaus ja tavoitteet ovat merkittävässä murroksessa. Uudet vaatimukset suuntaavat toimintaa kohti energiatehokkaampia, vähähiilisempiä ja ympäristövaikutuksia tarkemmin huomioivia

LVI-alalla eletään murroskautta, jossa energiatehokkuus, sisäilman laatu ja uudet teknologiat kietoutuvat yhteen entistä monimutkaisemmaksi kokonaisuudeksi. Pitkän linjan asiantuntijan mukaan ala

Kuolonuhrin vaatinut parveketurma nosti kevytrakenteisten parvekekaiteiden riskit jälleen esiin. Julkisivuyhdistys julkaisi levyverhoiltujen parvekekaiteista väliaikaiset tarkastusohjeet, joissa suositellaan, ettei kuitusementtilevyä toistaiseksi

Kiinteistö- ja rakentamisalalle kehitettyä #KIRAriskDD-menetelmää pilotoidaan parhaillaan käytännön hankkeissa 11 yrityksen voimin. Tarkastelussa ovat vähähiilinen betoni, vähähiilinen teräsrunko, kipsilevyväliseinä ja puurakenteiden vesikattoelementti. Menetelmän tavoitteena on vähentää haitallisia

Linjasaneerausten kustannukset ovat nousseet rajusti viime vuosina, mutta myös toteutusmalleissa on tapahtunut muutosta. Yhä useampi taloyhtiö ja rakennuttaja pohtii, voisiko

Talvikuukausina korjausrakentaminen kohtaa omat erityishaasteensa. Sisätilojen remontit onnistuvat usein ympäri vuoden, mutta julkisivujen ja kattojen korjaukset vaativat tarkkaa aikataulutusta ja

Maamme taloustilanteen elpymisen on arvioitu käynnistyvän pian. Rakentamisen osalta ei olla valitettavasti yhtä optimistisia. Uudisrakentamisen ja erityisesti korjausrakentamisen kasvu eivät

Rakennusala on siirtymässä kohti vähähiilisempää tulevaisuutta, ja suunnittelijoilla on tässä murroksessa keskeinen rooli. Vuonna 2026 voimaan astuva rakentamislain ilmastoselvitys tuo

Vuoden 2025 Julkisivuremonttikilpailun voitti Asunto Oy Mariankatu 26 Helsingistä. Kohteen julkisivuremontti on esimerkki hyvin valmistellusta hankkeesta, jossa kaikki vaiheet kuntotutkimuksesta

Talotekniikka-alan suhdannekysely kertoo karua kieltä alan pirstaloituneesta markkinatilanteesta, varsinkin alueellinen kuilu syvenee entisestään. Uudistuotannon lasku jatkuu, mutta odotukset ovat hieman

Julkisivuremontti 2025 -kilpailu oli poikkeuksellisen korkeatasoinen. Voittajatalo uudisti julkisivunsa asukkaita kuunnellen. Julkisivuremontti 2025 -kilpailun voiton vei täydellisyyttä hipova restaurointi Helsingin

Vahinkosaneeraus on taloyhtiöiden arkea, jota kukaan ei toivo, mutta jonka kohtaamiseen jokaisen isännöitsijän, hallituksen jäsenen ja asukkaan on syytä varautua.

VTT:n tuore selvitys korostaa, että olemassa olevan rakennuskannan kunnossa ja käytössä pitäminen tukee kokonaisvaltaista kestävyyttä ja auttaa saavuttamaan energiatehokkuus- ja

Kirjoittaja: Simon Elo Rakennusteollisuus RT:n mukaan rakennusalan työllisyys kasvoi nousukaudella parhaimmillaan 200 000 työlliseen, mutta viime vuosien taantuman aikana työllisyys

Alan yhteishanke selvitti, miten kiertotalous mahdollistetaan talotekniikka-alalla. Tarjolla on tutkittua tietoa ja konkreettisia ohjeita. Rakentaminen kuluttaa merkittävästi luonnonvaroja: jopa 55

Taloyhtiöiden linjasaneeraukset, eli putkiremontit, ovat monimutkaisia ja vaativia hankkeita, jotka edellyttävät huolellista suunnittelua ja asiantuntevaa toteutusta. Näiden projektien onnistuminen perustuu

Märkätilat ovat yksi kodin kriittisimmistä alueista, kun puhutaan rakenteiden käyttöiästä ja asumismukavuudesta. Kylpyhuoneet ja muut kosteiden tilojen rakenteet altistuvat jatkuvasti

Rakennukset ja rakentaminen aiheuttavat noin kolmanneksen Suomen kokonaispäästöistä, ja uuden kaupunginosan toteutuksessa ylivoimaisesti suurimmat päästöt syntyvät asuinkerrostalojen rakentamisesta. Siksi vaikuttavin tapa vähentää aluekehityshankkeen hiilipäästöjä on varmistaa vähäpäästöisemmän rakennuskannan toteutuminen jokaisen rakennushankkeen kohdalla.

Suomessa kodeissa on yhä enemmän riskialttiita märkätiloja. Kerrostaloasunnon kylpyhuone remontoidaan tavanomaisimmin putkiremonttien yhteydessä, mutta tällä vuosikymmenellä kylpyhuoneiden remontit putkiremonttien yhteydessä ovat vähentyneet vuosi vuodelta.

Museoviraston Korjauskortti 5 Peltikatto on päivitetty. Korjauskortissa käsitellään peltikaton huoltoa, korjaamista ja maalaamista. Lisäksi mukana on katsaus peltikaton historiaan Suomessa.

Energiamurros, datakeskukset ja tekoäly ovat nousseet Suomen kasvun vetureiksi. Vihreän siirtymän investointeja varmistui viime vuonna ennätysmäärä, ja toteutumistaan odottaa jopa kymmenien miljardin euron edestä uusia hankkeita. Rakennusteollisuus RT muistuttaa, ettei tätä kehitystä pidä ottaa itsestäänselvyytenä: hallituksen on pidettävä investointiympäristö houkuttelevana.

Lämmityksen, viilennyksen ja aurinkosuojauksen ratkaisuja ei kannata tarkastella erillisinä hankintoina. Energiatehokas ja toimiva kokonaisuus syntyy, kun rakennuksen vaippa, lämmönjako, ilmanvaihto, lämpöpumput, aurinkosuojaus ja rakennusautomaatio mitoitetaan ja säädetään toimimaan yhdessä. Tämä korostuu erityisesti vanhojen kiinteistöjen korjaushankkeissa.

FinnBuild 2026 nostaa esiin rakennus- ja talotekniikka-alan keskeiset muutosvoimat. Syyskuun lopussa Helsingin Messukeskuksessa katse kohdistuu muun muassa energiaratkaisuihin, tekoälyyn, kiertotalouteen, turvallisuuteen ja rakennusten elinkaaren hallintaan.

Vesivahinko, tulipalo tai muu äkillinen vaurio käynnistää kiinteistössä prosessin, jossa nopeilla ensitoimilla on suuri merkitys. Onnistunut vahinkosaneeraus edellyttää teknisen korjaamisen lisäksi selkeää vastuunjakoa, dokumentointia ja viestintää.

Rakennusalan tuottavuusongelmat, työvoimapula ja kasvavat kustannuspaineet haastavat toimialaa myös Suomessa. Tekoälyyn perustuvat ratkaisut tarjoavat uusia mahdollisuuksia työmaiden turvallisuuden, projektinhallinnan ja dokumentoinnin kehittämiseen, mutta samalla alan toimijat joutuvat arvioimaan, mitkä teknologiat tuottavat todellista lisäarvoa.

YIT ja Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka) ovat allekirjoittaneet kokonaisurakkasopimuksen Helsingin Veräjämäessä, Jokiniementie 5:ssä sijaitsevan vuokra-asuntoyhtiön peruskorjauksesta.

Hallitus linjasi kehysriihessä uudesta määräaikaisesta asuinrakennusten korjausrakentamisen avustuksesta. Avustukseen ja sen hallinnointikustannuksiin on varattu 110 miljoonaa euroa vuosille 2026–2027.

Meillä on nyt entistä suurempi syy katkoa öljyriippuvuuksia. Vaikka Suomi lämpenee lähes ilman fossiilisia polttoaineita, maailma on yhä riippuvainen öljystä

Toteutusmallit laajenevat perinteisestä putkiremontista kokonaisvaltaiseksi uudistamiseksi Linjasaneeraus on siirtymässä teknisestä korjaustoimenpiteestä kohti strategista kiinteistön kehittämistä. Kasvava korjaustarve, kiristyvä sääntely ja

Syitä on aina. Budjetti ei riitä. Hallitus ei pääse yksimielisyyteen. Viime vuonna tuli kattoremontti. Ensi vuonna katsotaan. Yleensä energiaremontin lykkääminen

Jyväskylän Rakennusmessut kokosi yhteen rakentamisesta ja remontoinnista kiinnostuneet kävijät sekä alan toimijat 20.-22.3.2026 Paviljonkiin. Kolmipäiväinen tapahtuma tarjosi ajankohtaista tietoa, käytännön

Sisäilmastoseminaari kokosi maaliskuussa sisäilma-alan ammattilaiset Messukeskukseen. 41. Sisäilmastoseminaarin teemana oli tänä vuonna korjausrakentaminen. Sisäilmastoseminaarissa kokoontuivat jälleen sisäilma-alan ammattilaiset ja sisäilma-asioista

Urakkasopimuksen allekirjoittamista edeltävät vaiheet ovat olennaisia, kun halutaan välttää erimielisyydet. Urakkariita johtuu usein jo neuvotteluaikana syntyneistä tulkintaeroista. Kun vaiheet ennen

Saint-Gobain tunnetaan rakennustuotteiden valmistajana, joka taitaa eri materiaalit ja käyttökohteet. Solukumieristeiden osalta yhtiö tunnetaan Kaiflex®-tuotteista, joita käytetään talotekniikan, teollisuuden, laitevalmistuksen

Joskus ensimmäinen reaktio vähähiilisyyteen on syvä huokaus. Uutta lainsäädäntöä. Muutoksia hiilijalanjäljen laskentaohjeisiin. Hankinnan vastuullisuuskriteereiden päivittäminen. Asiakkaan uusi vaatimus. Työmaalla pitää

Rakennusten energiaseminaari järjestetään tänä keväänä jo 10. kerran. Seminaari palaa juurilleen Espoon Dipoliin. Jos haluat tietää, missä rakennusten energiatehokkuudessa mennään

As Oy Vastatuulessa päätettiin tiilikattoremontista, kun katon ikääntymisen merkit alkoivat näkyä. Kattoremontin tekijäksi valikoitui Kattokeskus, joka oli aiemmin toteuttanut naapuritaloyhtiön