Kiinteistö- ja talotekniikkamedia

Voittajatalo uudisti julkisivunsa asukkaita kuunnellen

Tunnustuksen sai kuusi taloyhtiötä, kun kolmas sija jaettiin ja raati antoi myös kaksi kunniamainintaa. Palkittujen edustajia ja tuomaristoa potretissa Kiinteistömessuilla Helsingissä.

Vuoden 2025 Julkisivuremonttikilpailun voitti Asunto Oy Mariankatu 26 Helsingistä. Kohteen julkisivuremontti on esimerkki hyvin valmistellusta hankkeesta, jossa kaikki vaiheet kuntotutkimuksesta vaihtoehtojen vertailuun ja päätöksentekoon toteutettiin poikkeuksellisen huolellisesti.

Yli satavuotias rakennus palautettiin vuodelta 1912 peräisin olevaan ilmeeseensä, mutta ratkaisut ovat nykyaikaisia ja pitkäikäisiä. Tuomariston mukaan hankkeessa korostui ennen kaikkea selkeä prosessi, oikeiden kysymysten esittäminen oikeaan aikaan sekä osakkaiden hyvä informointi ja osallistaminen.

Suunnittelusta vastanneen arkkitehti Rosemarie Schnitzlerin mukaan yli satavuotiaan talon kunnostaminen alkuperäiseen loistoonsa vaatii taloyhtiöltä keskustelukulttuuria, riittävästi aikaa, hyvät suunnittelijat ja sopivat urakoitsijat.

”Tässä hankkeessa nämä kaikki toteutuivat. Oli tosi kiva projekti.”

Asunto Oy Mariankatu 26 palkittiin vuoden 2025 parhaasta julkisivuremontista. Kohteessa yhdistyvät tarkka restaurointi, huolellinen valmistelu ja onnistunut päätöksenteko. KUVA: ROSEMARIE SCHNITZLER / ARKKITEHTITOIMISTO R. SCHNITZLER.

Kymmenettä kertaa järjestetty kilpailu keräsi ennätysmäärän osallistujia, ja taso oli poikkeuksellisen korkea. Julkisivuyhdistyksen hallituksen puheenjohtajan Stina Hyyrysen mukaan varsinkin prosessit ovat kehittyneet selvästi.

”Tänä vuonna lähes jokainen remontti perustui kuntotutkimukseen ja hankesuunnitelmaan.”

Toiseksi sijoittunut Asunto Oy Merilinna Helsingin Ullanlinnasta edustaa korkeatasoista perinnekorjaamista. Julkisivun koristeaiheet, detaljit ja väritys toteutettiin alkuperäistä kunnioittaen. Lisäksi kohteessa tehtiin uusi julkisivuvalaistus, joka korostaa rakennuksen jugend-muotoja ja tuo esiin sen laadukkaan käsityöjäljen. Tuomaristo kiitti erityisesti kokonaisuuden johdonmukaisuutta ja konservointiosaamista.

Kolmannen sijan jakoivat Asunto Oy Kotikannas Lahdesta ja Asunto Oy Tammerkontu Tampereelta. Kotikannas on esimerkki siitä, miten 1960-luvun kerrostalon julkisivuremontti voidaan toteuttaa teknisesti sekä visuaalisesti laadukkaasti. Rakennuksen alkuperäinen arkkitehtoninen linja palautettiin ja energiatehokkuutta parannettiin ilman ylimääräisiä lisärakenteita. Lisäksi ylijäämämateriaaleja hyödynnettiin uudelleen, mikä teki hankkeesta poikkeuksellisen resurssiviisaan.

Tammerkontu osoittaa, että myös suojeltuja 1920-luvun lopun rakennuksia voidaan korjata onnistuneesti, kun projekti perustuu tarkkaan kuntotutkimukseen ja vaihtoehtojen systemaattiseen arviointiin. Taloyhtiö informoi asukkaita hyvin, mikä sujuvoitti hanketta ja tuki järkevää päätöksentekoa. Kilpailun järjestävät Julkisivuyhdistys – JSY ry, AKHA ry ja Suomen Messusäätiö. Yksi kilpailun tavoitteista on kehittää suomalaisen julkisivuremontoinnin tasoa tarjoamalla hyviä esimerkkejä ja oppeja taloyhtiöiden käyttöön. Vuoden 2025 kohteet osoittavat, että taloyhtiöiden julkisivuremonttien valmistelu, suunnittelukäytännöt ja päätöksentekoprosessit ovat kehittyneet viime vuosina selvästi. Kilpailu järjestetään seuraavan kerran 2027.

Jaa tämä artikkeli: 

Saneeraus

Konvektio vaikuttaa tuulettuvan julkisivun toimintaan

Tuulettuva julkisivu mielletään usein kosteusteknisesti turvalliseksi ja pitkäikäiseksi ratkaisuksi. Vähemmälle huomiolle jää kuitenkin ilmiö, joka voi merkittävästi heikentää rakenteen todellista energiatehokkuutta: lämmöneristeessä mahdollisesti tapahtuva konvektio.

FinnBuild 26 ohjelma pureutuu rakentamisen murrokseen – miten rakennusala vastaa tekoälyn, energiasiirtymän ja kiertotalouden haasteisiin

Rakennusala elää voimakasta murrosta, jota vauhdittavat tekoäly, energiasiirtymä ja kasvavat vastuullisuusvaatimukset. Syksyn FinnBuild-messuilla katse käännetään ratkaisuihin: ohjelma tarjoaa ajankohtaisen tilannekuvan alan kehityksestä ja konkreettisia näkökulmia siihen, miten rakentaminen uudistuu kohti kestävämpää ja tehokkaampaa toimintaa.

Vuokraturvan Metsola Kalasataman palveluyhtiöistä: ”Todella ison mittakaavan vahinko asunnon omistajille”

Helsingin Kalasataman taloyhtiöiden on pakko kuulua alueellisiin palveluyhtiöihin, koska näin on asemakaavaan aikanaan kirjattu. Palvelusopimusta ei voi kilpailuttaa eikä irtisanoa, eivätkä taloyhtiöiden osakkaat kuulu hoitovastikkeen osalta kuluttajasuojalain piiriin. Tähän liittyen Helsingin kaupunki on ilman kilpailutusta valinnut kokonaisen kaupunginosan isännöintipalvelujen tuottajaksi yrityksen, jolle Korkein hallinto-oikeus (KHO) määräsi viime vuonna usean miljoonan euron seuraamusmaksun kilpailulain vastaisesta hinnoittelusta.

Etäohjattavat kodinkoneet lisäävät vesi- ja palovahinkoriskiä

Kodinkoneet etäohjauksella yleistyvät vauhdilla suomalaiskodeissa. Astianpesukoneen etäkäynnistys, saunan lämmittäminen ennen kotiintuloa ja kodin lämpötilan säätäminen puhelimella helpottavat arkea, mutta voivat huolimattomasti käytettyinä lisätä merkittävästi vesi‑ ja palovahinkojen riskiä. 

Sota, jossa kaikki menee päin seiniä

Meillä on nyt entistä suurempi syy katkoa öljyriippuvuuksia. Vaikka Suomi lämpenee lähes ilman fossiilisia polttoaineita, maailma on yhä riippuvainen öljystä ja

Linjasaneeraus murroksessa

Toteutusmallit laajenevat perinteisestä putkiremontista kokonaisvaltaiseksi uudistamiseksi Linjasaneeraus on siirtymässä teknisestä korjaustoimenpiteestä kohti strategista kiinteistön kehittämistä. Kasvava korjaustarve, kiristyvä sääntely ja uudet

Sisäilmastoseminaarissa esillä korjausrakentaminen

Sisäilmastoseminaari kokosi maaliskuussa sisäilma-alan ammattilaiset Messukeskukseen. 41. Sisäilmastoseminaarin teemana oli tänä vuonna korjausrakentaminen. Sisäilmastoseminaarissa kokoontuivat jälleen sisäilma-alan ammattilaiset ja sisäilma-asioista kiinnostuneet.

Vähähiilisyyden kuuluukin ravistella liiketoimintaasi

Joskus ensimmäinen reaktio vähähiilisyyteen on syvä huokaus. Uutta lainsäädäntöä. Muutoksia hiilijalanjäljen laskentaohjeisiin. Hankinnan vastuullisuuskriteereiden päivittäminen. Asiakkaan uusi vaatimus. Työmaalla pitää koota