
Keskisyvillä kaivoilla maalämpöä pienemmillekin tonteille
Maalämpöjärjestelmiä on ollut aiemmin hankala tai jopa mahdoton toteuttaa ahtaille tonteille. Rototecin keskisyvissä energiakaivoissa käytetään jo hyväksi todettua teknologiaa, joka

Maalämpöjärjestelmiä on ollut aiemmin hankala tai jopa mahdoton toteuttaa ahtaille tonteille. Rototecin keskisyvissä energiakaivoissa käytetään jo hyväksi todettua teknologiaa, joka

Monen muun kuusikymppisen taloyhtiön tavoin Kulosaaren puistotie 44:n lämpökeskus tuli viime vuonna tiensä päähän. Taloyhtiö vaihtoi kalliiksi käyneen kaukolämmön edullisempaan,

Ilmanvaihto on tärkeä tekijä hyvän sisäilmaston kannalta. Samalla oikeanlainen ilmanvaihto auttaa rakennevaurioiden ehkäisyssä ja pitää yllä kiinteistön arvoa. Tekniikan kehittyessä

Kirjoittaja: Risto Kosonen Talotekniikka 2030 – Toiminnan varmistaminen -raportti valottaa taloteknisten järjestelmien toiminnanvarmistuksen roolia, korostaen sen hyötyjä koko elinkaaren aikana.

Parempi ilmavaihto energiatehokkaasti Air Termico tuloilmaikkunaventtiili voidaan asentaa ikkunaan täysin ilman jyrsintätyöstöjä, soveltuu sekä uusiin että vanhoihin ikkunoihin, kuin painovoimaiseen

Modernit palo- ja lämmöneristeet takaavat turvallisuuden ja ilman lämpötilan hallinnan ilmastointikanavissa – ja kanavien äänitasoa vaimentamalla lisätään asumismukavuutta. Saint-Gobain valmistaa
Kirjoittajat: Päivi Tomula ja Miisa Tähkänen Ammattimainen kiinteistöjen omistaminen ja niiden peruskorjaukset ovat suunnitelmallista toimintaa. Kiinteistöjä käytetään, korjataan, niiden käyttötarkoitusta

Valtion tulisi Julkisivuyhdistyksen kannanoton mukaan myöntää taloyhtiöille esimerkiksi avustusta julkisivujen energiakorjauksiin ja lisä- ja täydennysrakentamiseen sekä taata halpakorkoisia lainoja. Tämä

Kun taloyhtiössä herää kiinnostus energiahanketta kohtaan, sitä ryhdytään valmistelemaan taloyhtiön hallituksessa. Hallituksen toimivaltaa rajaa asunto-osakeyhtiölain säännös, jonka mukaan se tarvitsee

Kun taloyhtiössä herää kiinnostus energiahanketta kohtaan, sitä ryhdytään valmistelemaan taloyhtiön hallituksessa. Hallituksen toimivaltaa rajaa asunto-osakeyhtiölain säännös, jonka mukaan se tarvitsee

Kirjoittaja: Simon Elo Asuinrakennustemme korjaustarve on yli yhdeksän miljardia euroa vuositasolla ja tarve vain kasvaa, jos määrätietoisia toimia ei jatketa.

Ympäristöystävällinen, riippumaton ja taloudellisesti kannattava maalämpö on erinomainen valinta taloyhtiöille ja kiinteistöille niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä. Erityisen houkuttelevaksi geoenergiaan

Pimenevät illat herättävät huomaamaan taloyhtiöiden piha-alueiden ja yhteistilojen valaistuksen puutteet ja parannustarpeet. Nyt on korkea aika selvittää, onko nykyinen pihavalaistus

Älykkäät ratkaisut, konenäkö ja pilvipalvelut tuovat taloyhtiöiden saataville lukuisia kiinteistön energiatehokkuutta parantavia ja kustannuksia hillitseviä palveluja. Automaattinen lämmityksen ohjaus säästää

Taloyhtiöllä on edessä talvikauden haasteet vaihtelevine säineen. Useimmissa taloyhtiöissä lämmitystä ohjataan vielä vanhanaikaisella tavalla, joka perustuu ulkolämpötiloihin. Tämä lämmitystapa ei

Langattomat valaistuksen ohjausjärjestelmät yleistyvät yhä enenevissä määrin. Langattomalla ohjauksella voidaan säästää merkittävästi energiaa, järjestelmän käyttöönotto on helppoa, ja ne ovat

Teksti: Mika Hokkanen Rakennusalan haastava suhdannetilanne on ollut syksyn julkisen keskustelun vakioaihe. Asuntoaloitusten määrän ennustetaan tippuvan tänä vuonna sotien jälkeiselle

Ferrometal Oy viitoittaa tietä IoT:n eli esineiden internetin hyödyntämiseksi teollisissa prosesseissa. Sen luoma teknologia mahdollistaa tilaustoimitusketjun täydellisen automatisoinnin. Tehokkaan logistiikan

Sähköhinta vaihtelee, inflaatio jyllää ja hinnat nousevat kautta linjan. Taloyhtiöissä paineet yhtiövastikkeen nostoon ovat kovat. Mitä on tehtävissä viihtyvyyden kärsimättä?

Mikäli kiinteistön sähköjärjestelmä ei toimi luotettavasti tai se ei varustelunsa puolesta vastaa nykyajan vaatimuksia, talossa ilmiselvästi tarvitaan hyvin suunniteltua ja

Lämmityksen, viilennyksen ja aurinkosuojauksen ratkaisuja ei kannata tarkastella erillisinä hankintoina. Energiatehokas ja toimiva kokonaisuus syntyy, kun rakennuksen vaippa, lämmönjako, ilmanvaihto, lämpöpumput, aurinkosuojaus ja rakennusautomaatio mitoitetaan ja säädetään toimimaan yhdessä. Tämä korostuu erityisesti vanhojen kiinteistöjen korjaushankkeissa.

FinnBuild 2026 nostaa esiin rakennus- ja talotekniikka-alan keskeiset muutosvoimat. Syyskuun lopussa Helsingin Messukeskuksessa katse kohdistuu muun muassa energiaratkaisuihin, tekoälyyn, kiertotalouteen, turvallisuuteen ja rakennusten elinkaaren hallintaan.

Pakkaset, lumi, kosteus ja pimeys kuormittavat taloyhtiön teknisiä järjestelmiä ja kiinteistön rakenteita. Hyvin suunniteltu talvikausi perustuu ennakointiin: lämmityksen ja ilmanvaihdon toimivuus varmistetaan ajoissa, riskikohteet tunnistetaan ja korjaushankkeissa huomioidaan talven asettamat erityisvaatimukset.

Hissi on taloyhtiössä yksi niistä laitteista, joiden toimintaan kiinnitetään huomiota yleensä vasta, kun se ei enää toimi. Ikääntyvä hissi ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti vaihtamista uuteen. Säännöllinen huolto, määräaikaistarkastukset ja hissin kunnon järjestelmällinen seuranta auttavat arvioimaan, milloin korjaaminen on vielä järkevää ja milloin edessä on laajempi modernisointi tai hissin uusiminen
Joka syksy talvi tulee muka yllättäen. Ensimmäinen kunnon lumisade ruuhkauttaa aurauskaluston, pakkanen paljastaa lämmitysjärjestelmän ongelmat ja liukkaus muistuttaa siitä, että hiekoitus ei hoidu itsestään. Talvi ei kuitenkaan ole yllätys. Kalenteriin se on merkitty jo hyvissä ajoin.

Kiinteistöjen osalta talveen valmistautuminen ei ole vain yksittäinen toimenpide, vaan tapa ajatella kiinteistön käyttöä ja sen toimintakuntoa ennakoivasti. Mitä kylmemmäksi ilmat sitten käyvät, sitä näkyvämmiksi muuttuvat tekemättömät toimenpiteet.

Energiajärjestelmämme on historiallisen murroksen keskellä. Siirtymä pois fossiilisista polttoaineista on edennyt nopeasti, ja energian tuotanto perustuu yhä enemmän uusiutuviin energialähteisiin ja ydinvoimaan.

Rakennusautomaatio ei ole enää vain talotekniikan taustajärjestelmä. Uudistettu rakennusten energiatehokkuusdirektiivi EPBD kytkee sen rakennuksen energiasuorituskykyyn, olosuhteiden hallintaan ja energiajärjestelmän tarpeisiin.

Jopa neljännes kotitalouksista ajoittaa sähkönkäyttöään halvimpiin ajankohtiin. Samalla entistä useampi ilmoittaa, että sähkönkäytön ohjaaminen ei kiinnosta. Tämä selviää Energiateollisuus ry:n teettämästä Sähkömarkkinat 2026 -tutkimuksesta.

Talotekniikka 2030 -tutkimuskokonaisuuden raportit piirtävät kuvaa toimialasta, jossa talotekniikan merkitys laajenee teknisten järjestelmien toteuttajasta rakennusten suorituskyvyn, energiatehokkuuden ja tiedolla johtamisen keskeiseksi mahdollistajaksi. Muutosta ohjaavat yhtä aikaa energiamurros, digitalisaatio ja kasvavat vastuullisuusvaatimukset.

Helsingin rauhaisa ja vehreä Konalan asuinalue saa uusia Avain- vuokrakoteja. Rakennukseen valmistuu yhteensä 61 asuntoa, kompakteista yksiöistä aina tilaviin perheasuntoihin.

Kodinkoneet etäohjauksella yleistyvät vauhdilla suomalaiskodeissa. Astianpesukoneen etäkäynnistys, saunan lämmittäminen ennen kotiintuloa ja kodin lämpötilan säätäminen puhelimella helpottavat arkea, mutta voivat huolimattomasti käytettyinä lisätä merkittävästi vesi‑ ja palovahinkojen riskiä.

Valaistuksella voi muuttaa tilan tunnelmaa merkittävästi, mutta kauppojen laaja valikoima teknisine termeineen saattaa hämmentää. Airamin tuotepäällikkö Max Tomperin kätevä niksi auttaa lampun valinnassa: valitse pienet luvut, kun haluat enemmän tunnelmaa.

Viisi prosenttia taloyhtiöistä kertoo, että yhtiössä on oma aurinkosähköjärjestelmä. Tiedot selviävät Kiinteistöliiton energia- ja ilmastoaiheisesta kyselystä. Vuonna 2022 aurinkosähköjärjestelmä oli kahdella prosentilla kyselyyn vastanneista taloyhtiöistä.

Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut uuden asetuksen talousveden ja lämpimän käyttöveden kanssa kosketuksissa olevien tuotteiden hygieenisistä vähimmäisvaatimuksista ja tuotteiden vaatimustenmukaisuuden

Energiatehokkuus ja automaatio ovat nousseet kiinteistöalan keskeisiksi kehityssuunniksi. Älykkäät järjestelmät eivät ainoastaan pienennä energiankulutusta, vaan myös parantavat asumismukavuutta, tukevat kiinteistön

Valaistus on kiinteistön turvallisuuden keskeinen osa-alue, mutta sen merkitys on laajentunut pelkästä näkyvyydestä monipuoliseksi turvallisuus- ja energiaratkaisuksi. Uudet teknologiat, kiristyvä

Syitä on aina. Budjetti ei riitä. Hallitus ei pääse yksimielisyyteen. Viime vuonna tuli kattoremontti. Ensi vuonna katsotaan. Yleensä energiaremontin lykkääminen
Talotekniikka on ollut pitkään näkymättömän arjen tukipilari: lämmitys, ilmanvaihto, sähkö ja vedenjakelu ovat sujuvasti pyörineet taustalla. Nyt rakennukset itse alkavat

Jyväskylän Rakennusmessut kokosi yhteen rakentamisesta ja remontoinnista kiinnostuneet kävijät sekä alan toimijat 20.-22.3.2026 Paviljonkiin. Kolmipäiväinen tapahtuma tarjosi ajankohtaista tietoa, käytännön
Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.