Kiinteistö- ja talotekniikkamedia

Aurinkosähköjärjestelmät yleistyvät hiljalleen taloyhtiöissä

Viisi prosenttia taloyhtiöistä kertoo, että yhtiössä on oma aurinkosähköjärjestelmä. Tiedot selviävät Kiinteistöliiton energia- ja ilmastoaiheisesta kyselystä. Vuonna 2022 aurinkosähköjärjestelmä oli kahdella prosentilla kyselyyn vastanneista taloyhtiöistä.

Noin joka kymmenes tuoreimman kyselyn vastaajista kertoo, että omassa taloyhtiössä todennäköisesti hankitaan aurinkosähköjärjestelmä.

”Vastaajien arvioissa on jonkin verran pudotusta vuoden 2022 kyselyyn verrattuna. Silloin vastaajista lähes 20 prosenttia arvioi, että omaan taloyhtiöön hankitaan aurinkosähköjärjestelmä. Eroa selittänee se, että vuonna 2022 oltiin energiakriisissä, sähkön hinta oli korkealla, ja aihe puhutti paljon mediassa. Tämä on todennäköisesti vaikuttanut vastaajien mielikuvaan tulevaisuuden kehityksestä”, arvioi Kiinteistöliiton johtava energia- ja ilmastoasioiden asiantuntija Petri Pylsy.

Liikkeelle kannattaa lähteä aurinkosähköselvityksestä

Jos taloyhtiö pohtii aurinkosähköjärjestelmän hankintaa, kannattaa aluksi teettää asiantuntijan laatima aurinkosähköselvitys keskustelun ja päätöksenteon tueksi. Selvitys antaa tietoa aurinkosähkön soveltuvuudesta, mitoituksesta ja taloudellisesta kannattavuudesta. Taloudellinen kannattavuus riippuu mm. siitä, kuinka paljon kiinteistöllä pystyttäisiin tuottamaan aurinkosähköä ja miten tuotanto suhteutuisi kiinteistön sähkönkulutukseen.

”Selvityksen laatijan tulisi olla ns. puolueeton taho, joka ei myy itse aurinkosähköjärjestelmiä”, Petri Pylsy muistuttaa.

Taloudellisesti kannattavinta on mitoittaa järjestelmä siten, että omasta tuotannosta pystytään käyttämään kiinteistöllä mahdollisimman paljon. Mitä enemmän omasta aurinkosähkön tuotannosta joudutaan myymään jakeluverkkoon, sitä huonommaksi taloudellinen kannattavuus menee.

Aurinkosähköinvestoinnista päätetään taloyhtiöissä enemmistöpäätöksellä edellyttäen, että järjestelmä mitoitetaan siten, että tuotettu sähkö pystytään pääsääntöisesti käyttämään kiinteistöllä.

Aurinkosähköjärjestelmän hyödyntämisessä usein apuna paikallinen energiayhteisö

Aurinkosähköjärjestelmää käyttävistä taloyhtiöistä lähes 60 prosenttia on perustanut paikallisen energiayhteisön, joka mahdollistaa aurinkosähkön hyvityslaskentamenettelyn.

Hyvityslaskentamenettelyssä taloyhtiön tuottamaa ja taloyhtiön oman kulutuksen ylittävää aurinkosähköä jaetaan pienentämään asuntojen sähkölaskuja. Taloyhtiö siis jakaa hyötyä, mutta ei myy asuntoihin aurinkosähköä.

”Paikallinen energiayhteisö parantaa koko taloyhtiön tasolla aurinkosähköinvestoinnin kannattavuutta, koska silloin pystytään käyttämään enemmän itse tuotetusta sähköstä kiinteistöllä. Tästä on tarvetta edelleen jakaa tietoa taloyhtiöille”, Petri Pylsy sanoo.

Kyselyn perusteella yli kolmasosa aurinkosähköjärjestelmää käyttävistä yhtiöistä ei ole vielä energiayhteisöä perustanut. Kiinteistöliiton johtava lakiasiantuntija Virpi Hienonen muistuttaakin, että energiayhteisö voidaan perustaa taloyhtiössä myös jälkikäteen, vaikka aurinkopaneelit olisi hankittu ja asennettu jo vuosia aiemmin.

Kuvat: Pexels

Lähde: Kiinteistöliitto

Jaa tämä artikkeli: 

Talotekniikka

Miten staattisuutta torjutaan kostutuksella?

Staattisen sähkön kertyminen teollisessa valmistuksessa voi usein aiheuttaa tuotantoprosessissa ongelmia ja heikentää koneiden toimintavarmuutta sekä tuotteiden laatua. Koneiden käyttäjälle voi aiheutua

Vastuulliset eristystuotteet tuovat myös säästöjä

Oikein mitoitetulla ja toteutetulla talotekniikkaeristyksellä on tärkeä merkitys rakennuksen käyttäjien terveydelle, turvallisuudelle sekä asumismukavuudelle. Eristevalinnalla voidaan vaikuttaa rakennuksen energiatehokkuuteen ja edistää

Ilmanvaihto osaksi energiaremonttia

Kirjoittaja: Juha-Ville Mäkinen Taloyhtiöissä keskustellaan paljon energian säästämisestä. Sen hinta ja tiukkenevat ilmastotavoitteet suorastaan pakottavat pohtimaan kulutuksen vähentämistä. Säästöt eivät kuitenkaan

Herätys kiinteistökehittäjät:

Aurinkosuojaus säästää selvää rahaa Kun kansainvälistä Global Shading Day -päivää viettiin maaliskuussa kevätpäivätasauksen aikaan, Suomessakin aurinkosuojausalan toimijat nostivat esiin kaihdin-, markiisi-,

Sisäilmapaja15:

Jottan tarttis tehrä ja jottan tehtin kans Sisäilmapaja15 järjestettiin 20.–21.11.2024 Turun Logomossa. Edellisen kerran Turussa pajailtiin kymmenen vuotta sitten. Tuolloin todettiin,

PAROC CGL 20 -järjestelmä

Kustannustehokas ratkaisu kellarikattojen eristämiseen Etsitkö helppoa ja kustannustehokasta ratkaisua kellarien tai autohallien kattojen eristämiseen, joka on myös visuaalisesti houkutteleva? PAROC CGL

Tekoäly mullistaa taloyhtiöiden energiatehokkuuden

Lämmityksen ja ilmanvaihdon optimointi ovat keskeisiä rakennuksen energiatehokkuuden parantamisessa. Huoneistokohtaisilla antureilla mitattuihin tietoihin perustuvat, tekoälypohjaiset automaatioratkaisut ovat kustannustehokas tapa säästää energiaa.

Valaistuksen uudistaminen taloyhtiöissä

Valaistuksen merkitys taloyhtiöissä ulottuu paljon pidemmälle kuin pelkkään käytännöllisyyteen. Hyvin suunniteltu ja toteutettu valaistus parantaa turvallisuutta, lisää asukkaiden viihtyvyyttä ja voi

Kasvua sähköistyksellä

Kirjoittaja: Marko Utriainen Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi EPBD ja energiatehokkuusdirektiivi EED tuovat vaatimuksia kiinteistö- ja rakennusalalle. Nyt on oikea hetki panostaa kiinteistökantamme energiatehokkuuden