Kiinteistö- ja talotekniikkamedia

Esimerkilliset julkisivuremontit vauhdittamaan julkisivukorjaamista

Tampereella sijaitsevan As Oy Näsinamurin julkisivuremontti palkittiin vuonna 2012. Vuonna 1977 rakennetussa taloyhtiössä julkisivukorjaushankkeessa toteutui tuomariston mukaan kaikki palkittavalle kilpailukohteelle asetetut vaatimukset - niin esimerkillisesti ja oppikirjamaisesti kaikki tehtiin.

Kirjoittaja: Riina Takala-Karppanen

”Kun putket vuotavat kylpyhuoneissa, on pakko tehdä putkiremontti. Silloin julkisivuremontti jää väistämättä toiseksi”, eräs isännöitsijä tokaisi.

Putkirikot aiheuttavat vesivahinkoja ja edesauttavat kosteusvaurioiden syntymistä. Myös pitkälle vaurioitunut julkisivu aiheuttaa kosteusvaurioita pahoin vaurioituneisiin parvekkeisiin tai julkisivuelementteihin liittyvistä riskeistä puhumattakaan.

Molemmissa tapauksissa on kyse siitä, että putkia tai julkisivuja ei ole korjattu ajallaan. Kun ajallinen ote ja tietoisuus vaurioitumisen asteesta on menetetty, korjaamisesta voi tulla kiireessä huonommin suunniteltuakin.

Kuntotutkimus antaa suuntaviivat
Kun betonijulkisivujen vaurioitumisen mekanismit tunnistettiin ja tietoisuus betonijulkisivujen rapautumisesta lisääntyi 90-luvulla, Julkisivuyhdistys lähti kehittämään julkisivualan toimijoiden kanssa toimintakonseptia korjaushankkeiden läpiviemiseksi hallitusti ja laadukkaasti.

Hallitusti toteutettavassa julkisivuremontissa prosessi käynnistyy kuntotutkimuksella, ellei selkeästi nähdä, että kuntoa ei tarvitse selvittää, koska julkisivu on täysin lopussa. Toki kuntotutkimus voi osoittaa senkin, ettei vielä ole kiire.

Kuntotutkimus antaa suunnittelulle pohjan ja suuntaviivat vaihtoehdoille, joista taloyhtiö valitsee harkitusti sille sopivimman – kevyen, jos halutaan muutaman vuoden lisäaika ennen raskaampaa tai raskaan, käyttöiältään pidempivaikutteisen, ehkä lisäarvona uudistavan julkisivuremontin. Tai jotakin siltä väliltä.

Vinkiksi ja avuksi
Julkisivuyhdistys on järjestänyt 6 kertaa asunto-osakeyhtiöille suunnatun Julkisivuremonttikilpailun. Ensimmäisen kerran vuonna 2010.

Kilpailulla halutaan Julkisivuyhdistyksen tehtävää mukaellen edistää hyvää julkisivurakentamista myös taloyhtiöiden julkisivujen korjaamisessa.

Kilpailuun on saatu yli 50 ehdotusta hyvin eri-ikäisistä, eri puolilla Suomea sijaitsevista ja hyvin eri tavoin korjatuista julkisivuremonteista. Tästä joukosta 9 taloyhtiötä on palkittu ja 6 saanut kunniamaininnan.

Kilpailulla on haluttu nostaa esiin esimerkillisesti toteutettuja julkisivuremontteja avuksi ja vinkiksi niille, jotka vasta suunnittelevat omaansa.

Kilpailussa menestyminen on ollut selvästi tärkeä asia taloyhtiöissä. Kunniakirja ja muistolaatta on kiinnitetty näkyville paikoille osoittamaan, että olemme yhdessä onnistuneet palkitsemisen arvoisesti. Rahapalkinto on hyödynnetty taloyhtiön yhteishengen kohottamiseen tai muuhun yhtiössä tärkeäksi koettuun asiaan.

Kokonaisvaltainen prosessi
Tuomaristo ei arvioi pelkästään teknisiä tai arkkitehtoonisia asioita, vaan myös prosessin sujuvuutta – hankesuunnittelua, päätöksentekoprosessia, viestintää, kustannusten hallittavuutta, aikataulussa pysymistä ja toimintaa remontin aikana.

Palkituissa yhtiöissä on osattu kuunnella asukkaita, toteutettu kestävää ja laadukasta korjaamista, tehty hyvänä tiiminä yhteistyötä, löydetty vanhaa käsityöperinnettä arvostavia ja säilyttäviä ratkaisuja, hyödynnetty ennakkoluulottomasti uusia innovaatioita, luotu perinteisestä lähiötalosta moderni ja nykyaikainen taloyhtiö jne.

Ilman hyvää arkkitehti- ja rakenneteknistä suunnittelua ja vastuullista toteuttamista tällaisia palkitsemisen arvoisia kokemuksia ei synny. Laadukas korjaaminen ja onnistunut lopputulos vaativat aina oman alansa pätevät asiantuntijansa ja kokeneet tekijänsä.

Seitsemännen Julkisivuremonttikilpailun tulokset julkistetaan lokakuussa. Minkälaisia julkisivukorjaamisen suunnannäyttäjiä tai ”vertaiskokemuksille” mahdollisuuden antavia kohteita tällä kertaa palkitaan ja saadaan tulevien julkisivukorjausten toteuttamiseksi taloyhtiöiden käyttöön?

Palkittavat julkistetaan Kiinteistö 2019 -tapahtumassa 3.10.2019 klo 12–13 Helsingin Messukeskuksessa.

Teksti: Riina Takala-Karppanen
sihteeri
Julkisivuyhdistys r.y.

Jaa tämä artikkeli: 

Saneeraus

Talvi ei ala ensimmäisistä pakkasista

Kiinteistöjen osalta talveen valmistautuminen ei ole vain yksittäinen toimenpide, vaan tapa ajatella kiinteistön käyttöä ja sen toimintakuntoa ennakoivasti. Mitä kylmemmäksi ilmat sitten käyvät, sitä näkyvämmiksi muuttuvat tekemättömät toimenpiteet.

Hyvä yhteistyö näkyy taloyhtiön arjessa

Vuosien työ isännöinnin ja vaativien taloyhtiöhankkeiden parissa on osoittanut, kuinka erilaisia taloyhtiöiden toimintatavat, tarpeet ja odotukset voivat olla. Yksi havainto kuitenkin toistuu: hyvin johdetussa taloyhtiössä yhteistyö on toimivan arjen ja onnistuneiden hankkeiden perusta.

EPBD muuttaa rakennusautomaation roolia

Rakennusautomaatio ei ole enää vain talotekniikan taustajärjestelmä. Uudistettu rakennusten energiatehokkuusdirektiivi EPBD kytkee sen rakennuksen energiasuorituskykyyn, olosuhteiden hallintaan ja energiajärjestelmän tarpeisiin.

Kokeneiden osaajien tavoittaminen haastaa rekrytointia

Työnantajien vaikein rekrytointitehtävä on kokeneiden osaajien tavoittaminen. Kansallisen rekrytointitutkimuksen työnantajabrändiraportin mukaan lähes puolet työnantajista pitää yli kymmenen vuoden kokemuksen omaavien osaajien houkuttelua vaikeana. Kuuden ja kymmenen vuoden kokemuksella osuus on runsas kolmannes ja alle viiden vuoden kokemuksella noin joka kymmenes.

Älyrakennusten kyberriskit siirtyivät laitetasolta käyttöoikeuksiin

Rakennusautomaation, IoT-ratkaisujen ja älykkäiden ohjausjärjestelmien yleistyminen on muuttanut kiinteistöjen teknisiä järjestelmiä aiempaa tehokkaammiksi ja paremmin hallittaviksi. Samalla kiinteistöjen operatiivinen teknologia on muodostunut uudeksi kyberturvallisuuden riskialueeksi, jossa haasteet liittyvät yhä useammin käyttäjätunnuksiin, pääsyoikeuksiin ja järjestelmien hallintaan.

Talotekniikka hakee uutta roolia rakennuksen koko elinkaarella

Talotekniikka 2030 -tutkimuskokonaisuuden raportit piirtävät kuvaa toimialasta, jossa talotekniikan merkitys laajenee teknisten järjestelmien toteuttajasta rakennusten suorituskyvyn, energiatehokkuuden ja tiedolla johtamisen keskeiseksi mahdollistajaksi. Muutosta ohjaavat yhtä aikaa energiamurros, digitalisaatio ja kasvavat vastuullisuusvaatimukset.

Päästölaskenta muuttaa rakennusalaa

Rakennusala on siirtymässä kohti vähähiilisempää tulevaisuutta, ja suunnittelijoilla on tässä murroksessa keskeinen rooli. Vuonna 2026 voimaan astuva rakentamislain ilmastoselvitys tuo päästölaskennan