Kiinteistö- ja talotekniikkamedia

Kulutuksen mukaiseen vesilaskutukseen siirtyminen ei aina vaadi putkiremonttia

Putkiremontti on kallis projekti taloyhtiölle ja siksi siihen harvoin ryhdytään kevyin perustein. Energiatehokkuusdirektiivin muutoksen toimeenpaneva lakiuudistus on aiheuttanut täysin perusteltuja kysymyksiä taloyhtiöissä. Jos linjasaneeraus on tehty ennen mittariasennusten pakollistamista, tarkoittaako tämä, että kallis investointi olisi jälleen edessä?

Valtioneuvosto antoi 17.6.2020 eduskunnalle lakiesityksen, jolla uudistetaan kaukolämmön, kaukojäähdytyksen ja veden mittaamista ja laskutusta. Lakiesityksen taustalla on EU:n energiatehokkuusdirektiivin muutoksen toimeenpano. Uudistuksen tavoitteena on ohjata kotitalouksien veden ja lämmitysenergian kulutusta energiatehokkaampaan suuntaan. Samalla vesilaskutuksessa siirryttäisiin kulutukseen perustuvaan laskutukseen.

Työ- ja elinkeinoministeriö kertoo, että lain voimaantulon jälkeen uusissa taloyhtiöissä vesilaskutuksen tulisi perustua etäluettavilla mittareilla mitattuun kulutukseen perustuvaan laskutukseen. Vanhoissa taloyhtiöissä kulutusperusteiseen laskutukseen siirryttäisiin sitä mukaa, kun niissä lain voimaantulon jälkeen tehtävän putkisaneerauksen yhteydessä asennettaisiin asianmukaiset etäluettavat vesimittarit. Tämä on saanut taloyhtiöt varpailleen. Vesimittareiden asennus ei kaikissa tapauksissa tarkoita putkiremonttia, vaikka putkitöiltä ei mittareiden asennuksen yhteydessä voidakaan välttyä.

Energiatehokkuusdirektiivi on määrännyt, että vesimittarit tulee asentaa taloyhtiöihin niin uudiskohteissa (2011) kuin saneerauskohteissa (2013). Direktiiviä on taloyhtiöissä tulkittu niin, että vesimittarit on asennettava, mutta ei otettava käyttöön. Syksyn lakimuutoksen osalta tämä tarkoittaa sitä, että valmius kulutuksen mukaiseen vesilaskuun siirtymiseen saattaa osassa vanhoja taloyhtiöitä olla jo olemassa eikä putkisaneerausta näissä tapauksissa tarvita. Veden ja energian säästämiseen on siis mahdollista ryhtyä vanhoissakin taloyhtiöissä, vaikka heti.

Kulutuksen mukainen laskutus on oikeudenmukaista ja tekee taloyhtiöstä energiatehokkaan

Kotitalouksissa kulutetusta vedestä 40 prosenttia on lämmintä vettä. Vanhan nyrkkisäännön mukaan veden lämmitys vie noin 30 prosenttia taloyhtiön lämmityskuluista. Viime vuosina uusien rakennusten lämmöneristystä on parannettu, minkä seurauksena lämmönkulutus on lähes puolittunut vanhoihin rakennuksiin verrattuna. Tämä on johtanut siihen, että käyttöveden lämmityskulut ovat suhteessa kasvaneet. Tästä syystä vedenkulutuksen vähentämisellä on entistä suurempi rooli energiansäästössä.

Energiatalouden kannalta ajatellen lämmin vesi aiheuttaa siis suurimman osan taloyhtiön kustannuksista. Vedestä kertyvät kustannukset jätevesineen kaikkineen ovat keskimäärin 37 prosenttia taloyhtiön kustannuksista. Suurin vaikuttaja vedenkulutuksessa ovat asukkaiden kulutustottumukset. Kun asukkaalle luodaan mahdollisuus vedenkulutuksensa tarkkailuun huoneistonäytöltä tai mobiilisovelluksesta, saattaa vedenkulutus laskea jopa kolmanneksen. Energiankulutuksessa tämä tarkoittaa peräti 10 prosentin säästöä. Tämä hyöty sataa taloyhtiön kassaan myös rahallisena säästönä.

kuvaVedenmittauksen älykkäät laitteistot ja rajapintaratkaisut tekevät vesilaskutusprosessista helppoa. Kulutustietojen siirtyminen automaattisesti laskutukseen helpottaa isännöintiä. Virheiden mahdollisuus kulutustiedoissa pienenee automaation myötä ja eikä kulutustietojen keräämiseen taloyhtiöiden teknisistä tiloista kulu aikaa. Laskutus voidaan jaksottaa pienemmälle laskutusvälille, jolloin tasauslaskukäytäntö voidaan unohtaa. Kun vedenmittausjärjestelmässä on mahdollisuus tarkkailla omaa kulutusta, on vesilaskun suuruuteen mahdollisuus varautua etukäteen. Tämä tapa on myös oikeudenmukainen. Jokainen asukas maksaa juuri siitä määrästä vettä, mitä kuluttaa – aivan kuten sähköstäkin.

Lisätietoja: www.verto.fi/webinaari
Webinaari (17.9.2020) käsitteli vesilaskutusta.

kuva

Jaa tämä artikkeli: 

Talotekniikka

EPBD muuttaa rakennusautomaation roolia

Rakennusautomaatio ei ole enää vain talotekniikan taustajärjestelmä. Uudistettu rakennusten energiatehokkuusdirektiivi EPBD kytkee sen rakennuksen energiasuorituskykyyn, olosuhteiden hallintaan ja energiajärjestelmän tarpeisiin.

Talotekniikka hakee uutta roolia rakennuksen koko elinkaarella

Talotekniikka 2030 -tutkimuskokonaisuuden raportit piirtävät kuvaa toimialasta, jossa talotekniikan merkitys laajenee teknisten järjestelmien toteuttajasta rakennusten suorituskyvyn, energiatehokkuuden ja tiedolla johtamisen keskeiseksi mahdollistajaksi. Muutosta ohjaavat yhtä aikaa energiamurros, digitalisaatio ja kasvavat vastuullisuusvaatimukset.

Etäohjattavat kodinkoneet lisäävät vesi- ja palovahinkoriskiä

Kodinkoneet etäohjauksella yleistyvät vauhdilla suomalaiskodeissa. Astianpesukoneen etäkäynnistys, saunan lämmittäminen ennen kotiintuloa ja kodin lämpötilan säätäminen puhelimella helpottavat arkea, mutta voivat huolimattomasti käytettyinä lisätä merkittävästi vesi‑ ja palovahinkojen riskiä. 

Sisäilmapaja15:

Jottan tarttis tehrä ja jottan tehtin kans Sisäilmapaja15 järjestettiin 20.–21.11.2024 Turun Logomossa. Edellisen kerran Turussa pajailtiin kymmenen vuotta sitten. Tuolloin todettiin,

PAROC CGL 20 -järjestelmä

Kustannustehokas ratkaisu kellarikattojen eristämiseen Etsitkö helppoa ja kustannustehokasta ratkaisua kellarien tai autohallien kattojen eristämiseen, joka on myös visuaalisesti houkutteleva? PAROC CGL

Tekoäly mullistaa taloyhtiöiden energiatehokkuuden

Lämmityksen ja ilmanvaihdon optimointi ovat keskeisiä rakennuksen energiatehokkuuden parantamisessa. Huoneistokohtaisilla antureilla mitattuihin tietoihin perustuvat, tekoälypohjaiset automaatioratkaisut ovat kustannustehokas tapa säästää energiaa.

Valaistuksen uudistaminen taloyhtiöissä

Valaistuksen merkitys taloyhtiöissä ulottuu paljon pidemmälle kuin pelkkään käytännöllisyyteen. Hyvin suunniteltu ja toteutettu valaistus parantaa turvallisuutta, lisää asukkaiden viihtyvyyttä ja voi

Kasvua sähköistyksellä

Kirjoittaja: Marko Utriainen Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi EPBD ja energiatehokkuusdirektiivi EED tuovat vaatimuksia kiinteistö- ja rakennusalalle. Nyt on oikea hetki panostaa kiinteistökantamme energiatehokkuuden