Kiinteistö- ja talotekniikkamedia

Kun putkilla on väliä

TEKNOLOGIAN KEHITYS asettaa kovia vaatimuksia suunnittelijoille. Brugg-Pema Oy on suomalainen LVI-alan yritys, joka maahantuo ja markkinoi sveitsiläisen Bruggkonsernin taipuisia putkijärjestelmiä Suomeen ja Baltiaan. Toimitusjohtaja Kari Kuronen tiimeineen liikkuu paljon kentällä ja tietää, että esimerkiksi energiatehokkuus on asia, jossa parannusta tulee koko ajan – ja suunnittelijoiden on jatkuvasti päivitettävä tietojaan pysyäkseen kehityksen kelkassa.

”Piirustuksiin saattaa olla merkitty putket, joiden lämpöarvot ovat erittäin heikot, vaikka kokonaisuuden osalta halutaan energiatehokkuutta. Edelleen on siis käyttöä tuotetiedolle, jonka avulla lisätään tietämystä ja viime kädessä parannetaan energiatehokkuutta.”

Kuronen tietää senkin, että vaikka suunnittelija valitsisi energiatehokkaat putket projektiin, ne saattavat joskus vaihtua urakoitsijan toimesta selkeästi heikompiin putkiin hieman edullisemman hankintahinnan vuoksi. ”Se on väärä paikka säästää, jos ajatellaan loppuasiakasta, eli vaikkapa taloyhtiötä, joka tekee investoinnin seuraavaksi 50 vuodeksi.”

LVI-puolella Brugg-Pema Oy:n kovin syömähammas on CALPEX-järjestelmä, jolla on tarjota markkinoiden pienin lämpöhäviö. ”Kyseessä on kiinnivaahdotettu järjestelmä, jossa on erinomaisen lambda-arvon (0,0199 W/mK) omaava korkealaatuinen eristysvaahto”, kuvailee Kuronen.

”Eristysvaahto ruiskutetaan korkeapaineprosessina, josta syntyy pieniä ja suljettuja soluja. Lisäksi suojakuoren ja eristeen välissä on erityinen kalvo. Tuotantoprosessien uudistaminen sekä kaikkien parametrien tarkka optimointi mahdollistivat ja takaavat erittäin pienet lämpöhäviöt myös pitkällä aikavälillä”, hän toteaa.

Brugg-konserni tarjoaa markkinoiden laajimman valikoiman noin 40 eri putkijärjestelmällään ja yli 20 000 tuotteellaan. Taipuisia ja jäykkiä putkijärjestelmiä valmistetaan käyttötarkoituksen mukaan muovista, teräksestä ja kuparista, sekä eristettyjä että eristämättömiä.

”Putkitarpeet voivat teknisiltä laatuvaatimuksiltaan silti olla hyvin spesiaaleja. Onneksi näissä tilanteissa meillä on myös tehtaan tuki asiakkaidemme auttamiseksi, josko oikea ratkaisu löytyisi”, Kuronen kuvailee kentän monimuotoisuutta. Tuote- ja teknologiaviidakossa on oltava tarkkana:

”Kun tapaamme suunnittelijoita, tulee usein vastaan tuotteisiin liittyviä asioita, joista heillä ei välttämättä ollut mitään tietoa aikaisemmin”, toteaa Kuronen.

Teksti: Sami J. Anteroinen

Jaa tämä artikkeli: 

Saneeraus

Talvi testaa taloyhtiön toimintavarmuuden

Pakkaset, lumi, kosteus ja pimeys kuormittavat taloyhtiön teknisiä järjestelmiä ja kiinteistön rakenteita. Hyvin suunniteltu talvikausi perustuu ennakointiin: lämmityksen ja ilmanvaihdon toimivuus varmistetaan ajoissa, riskikohteet tunnistetaan ja korjaushankkeissa huomioidaan talven asettamat erityisvaatimukset.

Asunto-osakeyhtiölaki uudistuu – keskeiset muutokset 1.10.2026

Asunto-osakeyhtiölaki uudistuu merkittävästi lokakuussa 2026. Uudistuksen tavoitteena on muun muassa helpottaa taloyhtiöiden häiriötilanteisiin puuttumista, hallintaanottoa, hallittua alasajoa sekä sähköautojen latausmahdollisuuden asentamista taloyhtiöihin. Lisäksi tarkoituksena on varmistaa lyhytaikaisen vuokraustoiminnan edellytykset, mutta samalla mahdollistaa nykyistä parempi puuttuminen havaittuihin ongelmiin. Tässä artikkelissa käydään läpi uudistuksen merkittävimmät muutokset.

Hissi ei hajoa hetkessä – huolto kertoo, milloin on aika uudistaa

Hissi on taloyhtiössä yksi niistä laitteista, joiden toimintaan kiinnitetään huomiota yleensä vasta, kun se ei enää toimi. Ikääntyvä hissi ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti vaihtamista uuteen. Säännöllinen huolto, määräaikaistarkastukset ja hissin kunnon järjestelmällinen seuranta auttavat arvioimaan, milloin korjaaminen on vielä järkevää ja milloin edessä on laajempi modernisointi tai hissin uusiminen

Talvi ei ala ensimmäisistä pakkasista

Kiinteistöjen osalta talveen valmistautuminen ei ole vain yksittäinen toimenpide, vaan tapa ajatella kiinteistön käyttöä ja sen toimintakuntoa ennakoivasti. Mitä kylmemmäksi ilmat sitten käyvät, sitä näkyvämmiksi muuttuvat tekemättömät toimenpiteet.

Hyvä yhteistyö näkyy taloyhtiön arjessa

Vuosien työ isännöinnin ja vaativien taloyhtiöhankkeiden parissa on osoittanut, kuinka erilaisia taloyhtiöiden toimintatavat, tarpeet ja odotukset voivat olla. Yksi havainto kuitenkin toistuu: hyvin johdetussa taloyhtiössä yhteistyö on toimivan arjen ja onnistuneiden hankkeiden perusta.

EPBD muuttaa rakennusautomaation roolia

Rakennusautomaatio ei ole enää vain talotekniikan taustajärjestelmä. Uudistettu rakennusten energiatehokkuusdirektiivi EPBD kytkee sen rakennuksen energiasuorituskykyyn, olosuhteiden hallintaan ja energiajärjestelmän tarpeisiin.

Kylppäri 2024

Tulevaisuuden kylpyhuoneiden designissa irrotellaan maltillisesti – samalla kun vastuullisuus kiihdyttää edelleen. Prointerior kysyi viideltä asiantuntijalta, mitkä trendit sykähdyttävät kylppäreissä ja vessoissa

Linjasaneeraus on suunniteltava kunnolla

Taloyhtiöiden linjasaneeraukset eli putkiremontit ovat vaativia hankkeita, joiden hahmottelussa ja tositoimissa tarvitaan paljon osaamista sekä myös aiempaa kokemusta. Asioihin onkin perehdyttävä

Seinä-wc-asennuksien aiheuttamat vesivahingot

Kirjoittaja: Marko Polvi Huolimattomien seinä-wc-asennuksien aiheuttamat vesivahingot on hiljattain nostettu mediassa esiin. Rakennuksissa oleva talotekniikka, sen ikääntyminen sekä talotekniikkaan liittyvät asennusvirheet

Ehkäise tuholaiset ennalta

Täsmällinen havainnointi ja avoin keskustelukulttuuri tehostavat tuholaistorjuntaa Tuholaisten ennaltaehkäisy ja torjunta sujuu parhaiten isännöitsijän, asukkaiden, kiinteistöhuollon ja torjunta-alan ammattilaisten yhteistyönä. Isännöitsijän

Tuholaisia taloyhtiössä?

Kotiin ilmestyneet hyönteiset ja rakenteissa lymyilevät jyrsivät ovat epämiellyttäviä seuralaisia, ja onkin sekä taloyhtiön että asukkaan edun mukaista ratkaista tuholaisongelma ripeästi.

Talvi tulossa ja katto korjaamatta?

Syyssateet ja alkutalven kosteat säät saattavat muistuttaa katon korjaustarpeista tai jopa paljastaa kattovuodon. Talvi on jo käsillä, sää viilenee ja lumisateet