Kiinteistö- ja talotekniikkamedia

Levyverhoiltujen parvekekaiteiden riskit esiin – Julkisivuyhdistys julkaisi tarkastusohjeen

Kuolonuhrin vaatinut parveketurma nosti kevytrakenteisten parvekekaiteiden riskit jälleen esiin. Julkisivuyhdistys julkaisi levyverhoiltujen parvekekaiteista väliaikaiset tarkastusohjeet, joissa suositellaan, ettei kuitusementtilevyä toistaiseksi käytetä varsinaisena putoamissuojana. Yhdistys kiirehtii viranomaisohjeita ja haluaa kaiteet osaksi parvekkeiden kuntotutkimuksia.

Onnettomuustutkintakeskus suositti jo Lahdessa 2016 tapahtuneen parveketurman jälkeen, että läpinäkymättömiltä kaiderakenteilta tulee vaatia samaa lujuutta ja iskunkestävyyttä kuin lasirakenteilta. Kaiteiden pitää kestää ihmisen kaatuminen, ja suunniteltu käyttöikä sekä tarkastus- ja huoltotarpeet tulee viedä rakennuksen huolto-ohjeeseen.

Ohjeistuksia ja määräyksiä ei kuitenkaan laadittu, ja viime syksynä Helsingissä sattui uusi kuolemaan johtanut parveketurma, jonka Otkes sai tutkittavakseen.

Julkisivuyhdistyksen tekninen toimikunta selvitti tilannetta viime vuonna opinnäytetöin ja julkaisi syksyllä väliaikaisen ohjeistuksen levyrakenteisten kaiteiden suunnitteluun ja tarkastamiseen.

Ohjeissa esimerkiksi suositellaan, ettei kuitusementtilevy toimisi ensisijaisena putoamissuojana.

Vauriot jäävät usein piiloon

Levyrakenteita käsitelleen opinnäytetyön mukaan tyypillinen parvekkeissa käytetty kuitusementtilevy ei kestä kaatumisesta aiheutuvaa iskua yleisesti käytetyllä 600 millimetrin rankajaolla.

Asiantuntijat ovat havainneet, että jopa 2000-luvulla uusituista levykaiteista löytyy parvekkeen turvallisuutta heikentäviä kiinnityspuutteita sekä vaurioita. Kaide saattaa näyttää ehjältä, ja vauriot erottuvat vasta lähemmässä tarkastelussa.

”Pahimmassa tapauksessa puutteet tulevat esiin vasta onnettomuudessa. Kevytrakenteisten parvekekaiteiden tarkastusta ei ole kuvailtu missään kansallisessa kuntotutkimusohjeessa, minkä vuoksi kaiteet saattavat jäädä tarkastamatta, kun parvekkeiden betonirakenteita tutkitaan. Tähän haluamme muutoksen. Kaide on ihan yhtä tärkeä rakennusosa kuin laatta tai pieliseinä”, sanoo Julkisivuyhdistyksen teknisen toimikunnan vetäjä Inari Weijo.

Pitkälle edenneitä vaurioita 2000-luvulla uusittujen parvekekaiteiden alareunoissa jo 10 vuotta asennuksen jälkeen.

Ala kaipaa standardeja

Kaiteiden säännöllinen tarkastus pitää sisällyttää osaksi parvekkeiden kuntotutkimusta. Kehitystyöhön tarvitaan mukaan viranomaiset, suunnittelijat, valmistajat ja rakentajat. Ohjeistusta kaipaavat myös kuntotutkijat, isännöitsijät, huoltoyhtiöt ja taloyhtiöt.

Tarkkaa tietoa ei ole, mutta Foreconin arvion mukaan Suomesta löytyy kymmeniä tuhansia parvekkeita, joiden kaiteet on verhoiltu kuitusementtilevyillä.

”On valtavasti muunkinlaisia parvekekaiteita, jopa suhteellisen uusia, eikä niiden kunnosta ja turvallisuudesta ei ole mitään tietoa. Julkisuuteen päätyneiden onnettomuuksien sekä käyttökieltoon johtaneiden selvitysten perusteella vaara on todellinen ja vaatii asian ottamista vakavasti”, Weijo sanoo.

Julkisivuyhdistys – JSY on itsenäinen, riippumaton yhdistys, joka edistää teknisesti ja esteettisesti laadukasta julkisivurakentamista. JSY kokoaa tietoa tutkimuksista, määräyksistä, ohjeista sekä rakenneratkaisuista. Yhdistykseen kuuluu lähes sata jäsentä: yrityksiä, oppilaitoksia, suunnittelijoita ja muita asiantuntijoita.

Julkisivuyhdistys – JSY ry

Jaa tämä artikkeli: 

Saneeraus

Urakka alkaa ennen ensimmäistä maksuerää

Kiinteistö- ja talotekniikka-alalla työ alkaa usein ennen kuin ensimmäinen maksu on tilillä. Kreditan kautta tavoitat yhdellä hakemuksella useita pankkeja ja rahoittajia. Saat käyttöösi myös maksuttoman rahoitusneuvojan. Tiedämme, mitä tietoja pankit katsovat, ja autamme tekemään hakemuksestasi mahdollisimman vahvan.

FinnBuild 2026 kokosi rakennus- ja kiinteistöalan yhteen

FinnBuild 2026 toi yhteen rakennus- ja kiinteistöalan ammattilaiset sekä alan yritykset ja asiantuntijat. Tapahtumassa esiteltiin rakentamisen, talotekniikan ja kiinteistöalan ajankohtaisia ratkaisuja, mutta esiin nousivat myös alan muutos, digitalisaatio ja kestävän rakentamisen merkitys.

Rakennusalan ammattilaiset kokoontuivat positiivisissa tunnelmissa FinnBuildissa

Rakennus- ja talotekniikka-alan ammattilaiset kokoontuivat sankoin joukoin 29.9.–1.10.  FinnBuildissa Helsingin Messukeskuksessa. Rakennusala elää voimakasta murrosta, jota vauhdittavat tekoäly, energiasiirtymä ja kasvavat vastuullisuusvaatimukset. Positiiviset taloussignaalit saivat myös opiskelijat ja työnhakijat liikkeelle tapahtuman avauspäivänä. FinnBuildissä vieraili yli 15 000 kävijää tutustumassa alan uutuustuotteisiin ja palveluihin. 

Kaksi lakiuudistusta tavoittelee savutonta asumista

Tupakointi on 1. lokakuuta alkaen kielletty kaikissa vuokra-asunnoissa suoraan lain nojalla. Kielto koskee myös jo voimassa olevia vuokrasuhteita. Lisäksi hallitus esittää taloyhtiöille nykyistä laajempaa oikeutta päättää kiinteistön tupakointikielloista vuoden 2027 alusta.

Peltikaton korjauskortti päivitetty

Museoviraston Korjauskortti 5 Peltikatto on päivitetty. Korjauskortissa käsitellään peltikaton huoltoa, korjaamista ja maalaamista. Lisäksi mukana on katsaus peltikaton historiaan Suomessa. Pelti

Näin laitat kesämökin talvikuntoon – vältä kalliit vahingot hyvissä ajoin 

Lähes puolen miljoonan kesämökin maassa syksy merkitsee monille mökkeilijöille viimeistä käyntiä mökillä ennen talvea. Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva muistuttaa, että huolellinen valmistelu minimoi talven aikana syntyviä vahinkoja, säästää rahaa ja varmistaa, että mökki on keväällä mahdollisimman nopeasti käyttövalmis. 

RaksaBarometri: Asuntorakentamisen hiljentyminen toi uusia kilpailijoita talotekniikkaan

Talotekniikan markkina on säilynyt monia rakentamisen segmenttejä vakaampana, mutta kilpailu on kiristynyt. RaksaBarometri 2026 -tutkimuksessa 32 prosenttia talotekniikkayrityksistä raportoi kannattavuutensa parantuneen viimeisen 12 kuukauden aikana, 32 prosenttia sen pysyneen ennallaan ja 36 prosenttia heikentyneen. Syventävissä yrityshaastatteluissa asuntorakentamisen hiljentyminen näkyi uusien kilpailijoiden tulona talotekniikan ja korjausrakentamisen markkinoille.

Peruskorjatako vai uusia koko hissi?

Hissiremontit ovat merkittäviä hankkeita, jotka vaikuttavat niin taloyhtiöiden asukkaiden arkeen kuin kiinteistön arvoon. Olipa kyse hissin peruskorjauksesta tai kokonaan uuden laitteen