Kiinteistö- ja talotekniikkamedia

Loppu läträämiselle!

Huoneistokohtaiset vesimittarit ja nykyaikaiset vesikalusteet hillitsevät vedenkulutusta

Asunto-osakeyhtiöissä pohditaan keinoja vedenkulutuksen hillitsemiseksi. Kulutukseen perustuva laskutus herättelee asukkaat huomioimaan vedenkäyttöään. Vettä säästävät vesikalusteet auttavat arjessa ja parantavat myös energiatehokkuutta.

VEDENKULUTUKSESTA AIHEUTUU kustannuksia, jotka
taloyhtiöissä ovat saattaneet kätkeytyä osakkailta hoitovastikkeiden
ja kiinteiden vesimaksujen taakse. Kulut koostuvat käyttövedestä
ja etenkin lämpimän käyttöveden lämmittämiseen
tarvittavasta energiasta. Lämpimän käyttöveden kulutus vaikuttaa
paitsi kuluihin myös energiankulutukseen ja asumisen hiilijalanjälkeen.

Työtehoseuran ja Motivan vuoden 2020 Kestävä veden
käyttö -vedenkäyttöselvityksen mittausaineiston mukaan kerros-
ja rivitaloissa asuvat käyttivät vettä 119 litraa henkilöä
kohden vuorokaudessa, kun vedestä laskutettiin kulutuksen
mukaan. Vastaavasti kulutus oli 129 litraa/henkilö/vuorokausi,
ellei laskutus perustunut kulutukseen.

Selvityksen mukaan kotitalouksissa käytetystä vedestä 65
prosenttia oli kylmää ja 35 prosenttia lämmintä vettä. Vuoteen
1999 verrattuna lämpimän veden osuus on laskenut 10 prosenttiyksikköä.
Lämpimän veden kulutusta on hillinnyt muun
muassa vettä käyttävien kodinkoneiden vedenkulutuksen pieneneminen
sekä niiden liittäminen kylmään veteen.

Vesikalustevalmistaja Grohen vuoden 2020 Vesibarometrin
mukaan vain 19 % suomalaisista kiinnittää huomiota
vedenkulutukseensa päivittäin. Lisäksi koronapandemia on
lisännyt kotitalouksien vedenkulutusta. Etätöiden ja harrastusten
vähenemisen myötä kotona oleskellaan enemmän ja vettä
kuluu käsien pesuun sekä esimerkiksi ruokaa valmistettaessa.

Asunto-osakeyhtiöissä huoneistokohtainen vesimittari herättelee
asukkaita vedenkulutuksen huomioimiseen. Marraskuussa
2020 voimaan käyttöveden lainsäädäntö uudistui. Huoneistokohtainen
etäluettava vesimittari on asennettava uudisrakennuksiin
ja putkisaneerattaviin rakennuksiin, joissa on useampia
asuntoja.

Huoneistokohtaisen mittarin avulla vedenkulutuksen tarkkailu
helpottuu, ja mittari voi lisäksi paljastaa piileviä vesijohtovuotoja.
Lisäksi tietoisuus omasta vedenkäytöstä auttaa tekemään
muutoksia vedenkäyttötottumuksiin.

Vesikalusteilla apua arkeen

Vesikalusteiden tekniset vettä säästävät ratkaisut ovat merkittäviä
veden säästämisessä, sillä suuri osa kokonaisvedenkulutuksesta
kuluu peseytymiseen ja WC-käynteihin. Vesikalusteiden
valmistajana Grohe on kiinnostunut sekä energiatehokkuudesta
että vedenkulutuksen hillitsemisestä.

”Nykyään kaikkien hanojen ja suihkujen suunnittelussa
huomioidaan vedenkulutus, ja vettä hyödynnetään mahdollisimman tehokkaasti käyttökokemuksen kärsimättä. Vettä säästävää
tekniikkaa käyttämällä vedenkulutusta ei tarvitse arjessa
ajatella, vaan erilaiset tekniset ratkaisut huolehtivat vedensäästöstä
automaattisesti”, sanoo Grohen projektipäällikkö Tiina
Gefwert.

WC- ja kylpyhuonetiloissa vedenkulutusta voidaan vähentää
muun muassa rajoittamalla veden virtausta suihkussa ja
hanoissa, asentamalla virtauksenrajoittimia tai pienentämällä
virtauspainetta.

”Huoneistokohtainen vesimittari herättelee asukkaita vedenkulutuksen huomioimiseen.

”WC-tiloissa ja kylpyhuoneissa poresuuttimellinen kosketusvapaa
hana on energiatehokas ja helppo käyttää sekä
säästää vettä”, lisää Gefwert.

Grohen kosketusvapaa hana toimii pitkäikäisellä litiumparistolla
ja on helppo asentaa pika-asennusjärjestelmänsä
ansiosta. Hanan poresuutin päästää vettä optimaalisen määrän,
ja automatisoidun toimintansa ansiosta hana on helppokäyttöinen
ja hygieeninen.

”Suihkuihin kehitetyn kaksoisläppätekniikan ansiosta jokaisesta
suuttimen reiästä tulee aiempiin suihkuratkaisuihin verrattuna
pienempi pisara, jonka ansiosta säästyy vettä ja samalla
käyttökokemus on miellyttävä”, Gefwert kertoo.

Hanojen poresuutinten ja suihkujen vettä säästävien suuttimien
lisäksi vanhat WC-istuimet kannattaa vaihtaa kaksitoimisiksi
tai laittaa istuimen säiliöön tilavuutta pienentävä täyte.

Teksti: Merja Maukonen
Kuva: GROHE

Jaa tämä artikkeli: 

Saneeraus

Konvektio vaikuttaa tuulettuvan julkisivun toimintaan

Tuulettuva julkisivu mielletään usein kosteusteknisesti turvalliseksi ja pitkäikäiseksi ratkaisuksi. Vähemmälle huomiolle jää kuitenkin ilmiö, joka voi merkittävästi heikentää rakenteen todellista energiatehokkuutta: lämmöneristeessä mahdollisesti tapahtuva konvektio.

FinnBuild 26 ohjelma pureutuu rakentamisen murrokseen – miten rakennusala vastaa tekoälyn, energiasiirtymän ja kiertotalouden haasteisiin

Rakennusala elää voimakasta murrosta, jota vauhdittavat tekoäly, energiasiirtymä ja kasvavat vastuullisuusvaatimukset. Syksyn FinnBuild-messuilla katse käännetään ratkaisuihin: ohjelma tarjoaa ajankohtaisen tilannekuvan alan kehityksestä ja konkreettisia näkökulmia siihen, miten rakentaminen uudistuu kohti kestävämpää ja tehokkaampaa toimintaa.

Vuokraturvan Metsola Kalasataman palveluyhtiöistä: ”Todella ison mittakaavan vahinko asunnon omistajille”

Helsingin Kalasataman taloyhtiöiden on pakko kuulua alueellisiin palveluyhtiöihin, koska näin on asemakaavaan aikanaan kirjattu. Palvelusopimusta ei voi kilpailuttaa eikä irtisanoa, eivätkä taloyhtiöiden osakkaat kuulu hoitovastikkeen osalta kuluttajasuojalain piiriin. Tähän liittyen Helsingin kaupunki on ilman kilpailutusta valinnut kokonaisen kaupunginosan isännöintipalvelujen tuottajaksi yrityksen, jolle Korkein hallinto-oikeus (KHO) määräsi viime vuonna usean miljoonan euron seuraamusmaksun kilpailulain vastaisesta hinnoittelusta.

Etäohjattavat kodinkoneet lisäävät vesi- ja palovahinkoriskiä

Kodinkoneet etäohjauksella yleistyvät vauhdilla suomalaiskodeissa. Astianpesukoneen etäkäynnistys, saunan lämmittäminen ennen kotiintuloa ja kodin lämpötilan säätäminen puhelimella helpottavat arkea, mutta voivat huolimattomasti käytettyinä lisätä merkittävästi vesi‑ ja palovahinkojen riskiä. 

Sota, jossa kaikki menee päin seiniä

Meillä on nyt entistä suurempi syy katkoa öljyriippuvuuksia. Vaikka Suomi lämpenee lähes ilman fossiilisia polttoaineita, maailma on yhä riippuvainen öljystä ja

Linjasaneeraus murroksessa

Toteutusmallit laajenevat perinteisestä putkiremontista kokonaisvaltaiseksi uudistamiseksi Linjasaneeraus on siirtymässä teknisestä korjaustoimenpiteestä kohti strategista kiinteistön kehittämistä. Kasvava korjaustarve, kiristyvä sääntely ja uudet

Sisäilmastoseminaarissa esillä korjausrakentaminen

Sisäilmastoseminaari kokosi maaliskuussa sisäilma-alan ammattilaiset Messukeskukseen. 41. Sisäilmastoseminaarin teemana oli tänä vuonna korjausrakentaminen. Sisäilmastoseminaarissa kokoontuivat jälleen sisäilma-alan ammattilaiset ja sisäilma-asioista kiinnostuneet.

Vähähiilisyyden kuuluukin ravistella liiketoimintaasi

Joskus ensimmäinen reaktio vähähiilisyyteen on syvä huokaus. Uutta lainsäädäntöä. Muutoksia hiilijalanjäljen laskentaohjeisiin. Hankinnan vastuullisuuskriteereiden päivittäminen. Asiakkaan uusi vaatimus. Työmaalla pitää koota