Kiinteistö- ja talotekniikkamedia

Öljylämmityksestä eroon avustuksen turvin

Rakennukset ja rakentaminen tuottavat kolmasosan Suomen ilmastopäästöistä. Vaihtaminen fossiilisesta öljystä kestävämpiin lämmitysmuotoihin on konkreettinen tapa vähentää päästöjä ja toteuttaa tavoitetta hiilineutraalista Suomesta 2035.

Hallituksen syyskuussa julkaistu talousarvioesitys vuodelle 2022 toteaa, että lämmitystapamuutoksia tuetaan öljylämmityksen korvaamisen osalta korottamalla kotitalousvähennyksen enimmäismäärää 2 250 eurosta 3 500 euroon ja korvausprosenttia 40:stä 60:een. Muutos on väliaikainen ja se on voimassa vuosina 2022-2027.

Kotitalousvähennystä ei saa, jos on saanut muuta avustusta vastaavaan työhön. Hallituksen tavoite on, että Suomen kestävän kasvun ohjelman kautta tulevien tukien jälkeen muutostyöt voisivat jatkua kotitalousvähennyksen tukemana.

Hallitusohjelman mukaisesti folliisisen öljyn lämmityskäytöstä luovutaan 2030-luvun alkuun mennessä. Taloyhtiöt, ARA-yhteisöt ja pientalojen omistajat voivat hakea energia-avustusta monenlaisiin asuinrakennusten energiatehokkuutta parantaviin korjauksiin ja toimiin, mukaan lukien öljylämmityksen vaihtamiseen.

Avustuksen saamisen ehtona on, että korjaushanke parantaa koko rakennuksen energiatehokkuutta vähintään asetuksessa mainitun määrän, mikä on rakennusluokasta riippuen 20 prosenttia tai 30 prosenttia enemmän kuin korjaamista koskevat säädöksen yleensä edellyttäisivät. Monesti tarvitaan useita toimenpiteitä, jotta rakennuksen energiatehokkuus paranee riittävästi.

Teksti: Sami J. Anteroinen

Jaa tämä artikkeli: 

Talotekniikka

Kiinteistön energiankäyttö vaatii järjestelmien yhteispeliä

Lämmityksen, viilennyksen ja aurinkosuojauksen ratkaisuja ei kannata tarkastella erillisinä hankintoina. Energiatehokas ja toimiva kokonaisuus syntyy, kun rakennuksen vaippa, lämmönjako, ilmanvaihto, lämpöpumput, aurinkosuojaus ja rakennusautomaatio mitoitetaan ja säädetään toimimaan yhdessä. Tämä korostuu erityisesti vanhojen kiinteistöjen korjaushankkeissa.

FinnBuild kokoaa alan muutokset saman katon alle

FinnBuild 2026 nostaa esiin rakennus- ja talotekniikka-alan keskeiset muutosvoimat. Syyskuun lopussa Helsingin Messukeskuksessa katse kohdistuu muun muassa energiaratkaisuihin, tekoälyyn, kiertotalouteen, turvallisuuteen ja rakennusten elinkaaren hallintaan.

Talvi testaa taloyhtiön toimintavarmuuden

Pakkaset, lumi, kosteus ja pimeys kuormittavat taloyhtiön teknisiä järjestelmiä ja kiinteistön rakenteita. Hyvin suunniteltu talvikausi perustuu ennakointiin: lämmityksen ja ilmanvaihdon toimivuus varmistetaan ajoissa, riskikohteet tunnistetaan ja korjaushankkeissa huomioidaan talven asettamat erityisvaatimukset.

Hissi ei hajoa hetkessä – huolto kertoo, milloin on aika uudistaa

Hissi on taloyhtiössä yksi niistä laitteista, joiden toimintaan kiinnitetään huomiota yleensä vasta, kun se ei enää toimi. Ikääntyvä hissi ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti vaihtamista uuteen. Säännöllinen huolto, määräaikaistarkastukset ja hissin kunnon järjestelmällinen seuranta auttavat arvioimaan, milloin korjaaminen on vielä järkevää ja milloin edessä on laajempi modernisointi tai hissin uusiminen

Talvi ei ala ensimmäisistä pakkasista

Kiinteistöjen osalta talveen valmistautuminen ei ole vain yksittäinen toimenpide, vaan tapa ajatella kiinteistön käyttöä ja sen toimintakuntoa ennakoivasti. Mitä kylmemmäksi ilmat sitten käyvät, sitä näkyvämmiksi muuttuvat tekemättömät toimenpiteet.

EPBD muuttaa rakennusautomaation roolia

Rakennusautomaatio ei ole enää vain talotekniikan taustajärjestelmä. Uudistettu rakennusten energiatehokkuusdirektiivi EPBD kytkee sen rakennuksen energiasuorituskykyyn, olosuhteiden hallintaan ja energiajärjestelmän tarpeisiin.

Talotekniikka hakee uutta roolia rakennuksen koko elinkaarella

Talotekniikka 2030 -tutkimuskokonaisuuden raportit piirtävät kuvaa toimialasta, jossa talotekniikan merkitys laajenee teknisten järjestelmien toteuttajasta rakennusten suorituskyvyn, energiatehokkuuden ja tiedolla johtamisen keskeiseksi mahdollistajaksi. Muutosta ohjaavat yhtä aikaa energiamurros, digitalisaatio ja kasvavat vastuullisuusvaatimukset.

Ilmanvaihto osaksi energiaremonttia

Kirjoittaja: Juha-Ville Mäkinen Taloyhtiöissä keskustellaan paljon energian säästämisestä. Sen hinta ja tiukkenevat ilmastotavoitteet suorastaan pakottavat pohtimaan kulutuksen vähentämistä. Säästöt eivät kuitenkaan

Herätys kiinteistökehittäjät:

Aurinkosuojaus säästää selvää rahaa Kun kansainvälistä Global Shading Day -päivää viettiin maaliskuussa kevätpäivätasauksen aikaan, Suomessakin aurinkosuojausalan toimijat nostivat esiin kaihdin-, markiisi-,

Taloyhtiö, tee kotiläksyt energia-asioissa!

Taloudelliset syyt jarruttavat edelleen taloyhtiöiden energiatehokkuustoimenpiteitä, kertoo Isännöintiliiton tuore Energiabarometri. Monessa taloyhtiössä valtion avustusrahoilla on kriittinen rooli siinä, että hankkeet saadaan

Säästä pienillä investoinneilla

Tasapainotus on kustannustehokas tapa optimoida taloyhtiön energiakulutusta LVI-järjestelmien energiankulutus on merkittävä osa rakennuksen kokonaiskulutusta. Tasapainotuksella on keskeinen rooli energiaoptimoinnissa. Se on