Kiinteistö- ja talotekniikkamedia

Päivystyshommissa ei kelloa katsota

Päivystyksen ensisijainen tehtävä on auttaa ihmisiä hädän keskellä, mutta ripeällä toiminnalla estetään usein myös isompien vahinkojen syntyminen.” Näin kiteyttää Triolla LVI-huolloista ja -korjauksista vastaava työnjohtaja Akseli Lind, joka on uransa aikana käynyt antamassa ensiapua lukemattomiin erilaisiin ongelmiin.

Akseli jatkaa: ”Tyypillisiä päivystystöitä ovat vesivuodot, niiden paikallistaminen sekä korjaus. Viemäritukoksia tuntuu syntyvän useimmiten varsinaisen työajan ulkopuolella, ja nekin pitää käydä avaamassa ennen kuin jätevedet valuvat pitkin lattioita.” Lisäksi hän mainitsee lämmityskeskusten korjaukset ja pumppujen vaihdot. Trion omasta varastosta löytyy käyttövesi- ja lämmityspumppuja kattava valikoima. Siirrettävillä kaukolämpökeskuksilla saadaan lämmitys ja lämminkäyttövesi toimimaan suuremmissa vikatilanteissa kaukolämpökohteissa.

”Käyttövesipumput on tärkeää saada nopeasti kuntoon, etteivät esim. lapset polta itseään veden lämpötilan heilahteluiden seurauksena. Lämpöjohtoverkoston pumpun rikkoontuminen talvella laskee lämpötiloja huoneistoissa, sekä saattaa aiheuttaa jäätymisvaurioita esim. rappukäytävän pattereille. Näin ollen niiden korjausta ei ole syytä lykätä pakkasella, vaan kannattaa soittaa päivystykseen heti kun vaurio huomataan.”

Mieleenpainuvimmat tapaukset
”Lämminvesivaraajan vaihto onnistuu myös, vaikka viikonloppuna”, Akseli kertoo. ”Muistan tapauksen, jossa varaaja rikkoontui jouluaattona aamulla, mutta illalla saatiin lämmintä vettä uudesta varaajasta ja perhe pääsi joulusaunaan. Tässä tapauksessa onnellisia olivat sekä asukkaat että myös asentajat, jotka ehtivät vielä joulupuurolle asennushommien jälkeen.”

Yksi päivystyskeikka muistuu myös Akselin mieleen, kun pikku vuotokorjaus muuttui 25 asteen pakkasella 2 viikkoa kestäväksi isoksi urakaksi. Asentajat kävivät välillä vain kotona nukkumassa, mutta homma saatiin valmiiksi ja vuoto korjattua. Paikat pysyivät lämpiminä, eikä pakkasesta johtuvia muita vahinkoja aiheutunut kiinteistölle.

Soittaminen on pienempi vaiva kuin iso korjaus
Jos epäröi onko tarpeen soittaa päivystykseen, suositus on, että aina kannattaa soittaa. Trion ammattilaiset osaavat arvioida vaatiiko ongelma päivystyskäyntiä, vai riittääkö tavallinen käynti seuraavana päivänä. Päivystys toimii ympäri vuoden, aina varsinaisen työajan ulkopuolella. Trion päivystyksen yleisimpiä asiakkaita ovat kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiöt, sekä kunnat ja julkisyhteisöt.

Jaa tämä artikkeli: 

Saneeraus

Hyvä sisäilma syntyy toimivasta ilmanvaihdosta ja suunnitelmallisesta ylläpidosta

Ilmanvaihto vaikuttaa kiinteistöjen terveellisyyteen, energiankulutukseen ja käyttäjien viihtyvyyteen. Energiatehokkuuden parantaminen ja rakennusten tiivistäminen korostavat hallitun ilmanvaihdon merkitystä. Pelkkä tekninen järjestelmä ei kuitenkaan takaa hyvää sisäilmaa, vaan tarvitaan myös oikeaa mitoitusta, toimivaa automaatiota, säännöllistä huoltoa ja järjestelmällistä seurantaa.

Korjausten rahoitus ja vakuutusturva koettelevat taloyhtiön taloutta

Taloyhtiön taloudellinen kantokyky punnitaan usein silloin, kun edessä on suuri remontti tai kiinteistössä sattuu vahinko. Lainarahoituksen ehdot, kasvavat korjaustarpeet ja vakuutusten rajaukset kytkeytyvät toisiinsa. Hallituksen ja isännöitsijän tehtävänä on varmistaa, että yhtiö pystyy ennakoimaan kustannuksia ja varautumaan myös odottamattomiin tilanteisiin.

Hallintaanottomenettelyn uudistuneet tiedoksiantotavat

Hallintaanotto on asunto-osakeyhtiölaissa säädetty menettely, jolla taloyhtiö voi puuttua tilanteeseen, jossa osakas tai muu huoneiston käyttäjä laiminlyö velvollisuuksiaan. Menettely etenee kahdessa vaiheessa. Ensin hallituksen on annettava osakkaalle, vuokralaiselle ja muulle mahdolliselle käyttöoikeuden saaneelle kirjallinen hallituksen varoitus. Varoituksesta tulee käydä selville, mistä laiminlyönnistä on kyse ja että huoneisto voidaan ottaa yhtiön hallintaan, jos tilanne ei korjaannu.

Pääkirjoitus: Turvallisuus on yhteinen asia

Taloyhtiön turvallisuudesta puhutaan usein vasta silloin, kun jotakin tapahtuu. Kun parvekelasi putoaa kadulle, tulipalo syttyy kerrostalossa tai ihminen loukkaantuu liukkaalla pihalla, herää kysymys siitä, olisiko vahinko ollut estettävissä. Monessa tapauksessa olisi. Silti turvallisuus jää helposti muiden, kiireellisemmiltä tuntuvien asioiden varjoon.

Datakeskukset tuovat talotekniikkaan kaivattua kasvua

Suomessa on käynnissä ennennäkemätön datakeskusbuumi – tällä hetkellä on rakenteilla ainakin 23 suurta datakeskushanketta. Suomen datakeskuskapasiteetti voi kasvaa vuoteen 2030 mennessä jopa 2 800 megawattiin, arvioi Datakeskusteollisuuden toiminnanjohtaja Antti Poikola tämän vuoden lokakuussa. Suomessa on nykyisin 50 datakeskusta, joiden yhteenlaskettu kapasiteetti on 368 megawattia.

Sota, jossa kaikki menee päin seiniä

Meillä on nyt entistä suurempi syy katkoa öljyriippuvuuksia. Vaikka Suomi lämpenee lähes ilman fossiilisia polttoaineita, maailma on yhä riippuvainen öljystä ja

Linjasaneeraus murroksessa

Toteutusmallit laajenevat perinteisestä putkiremontista kokonaisvaltaiseksi uudistamiseksi Linjasaneeraus on siirtymässä teknisestä korjaustoimenpiteestä kohti strategista kiinteistön kehittämistä. Kasvava korjaustarve, kiristyvä sääntely ja uudet

Sisäilmastoseminaarissa esillä korjausrakentaminen

Sisäilmastoseminaari kokosi maaliskuussa sisäilma-alan ammattilaiset Messukeskukseen. 41. Sisäilmastoseminaarin teemana oli tänä vuonna korjausrakentaminen. Sisäilmastoseminaarissa kokoontuivat jälleen sisäilma-alan ammattilaiset ja sisäilma-asioista kiinnostuneet.

Vähähiilisyyden kuuluukin ravistella liiketoimintaasi

Joskus ensimmäinen reaktio vähähiilisyyteen on syvä huokaus. Uutta lainsäädäntöä. Muutoksia hiilijalanjäljen laskentaohjeisiin. Hankinnan vastuullisuuskriteereiden päivittäminen. Asiakkaan uusi vaatimus. Työmaalla pitää koota

Rivitaloyhtiön mittava tiilikattoremontti

As Oy Vastatuulessa päätettiin tiilikattoremontista, kun katon ikääntymisen merkit alkoivat näkyä. Kattoremontin tekijäksi valikoitui Kattokeskus, joka oli aiemmin toteuttanut naapuritaloyhtiön kattoremontin.