Kiinteistö- ja talotekniikkamedia

Purkutyö on korjauksen kivijalka

As. Oy Pirkanportissa tehtiin laajoja ja vaativia purkutöitä ennen julkisivuremontin aloittamista.

Taloyhtiön laajoissa ja vaativissa korjausurakoissa asbestin purkutyön osuus on oleellinen osa koko projektin onnistumista.

Tamperelaisen As. Oy
Pirkanportin haitta-ainekartoituksessa
löydettiin asbestia
parvekekaidelevyistä, parvekkeiden taustaseiniltä
sekä julkisivulevyistä. Vuonna
1962 rakennettuun taloyhtiöön kuuluu
kolme toisiinsa kytkettyä 5–7-kerroksista
taloa, liikerakennus ja kaiken kaikkiaan
sata asuinhuoneistoa. Asbestipitoisia
Minerit-levyjä tuli purkaa noin tuhannen
neliömetrin alueella ennen kuin julkisivua
päästiin uudistamaan. Työn toteuttajaksi
valittiin Purkupiha Asbestityöt Pori Oy.

kuva

Projekti alkoi maaliskuussa 2022, ja se
valmistui noin 3,5 kuukaudessa. Työhön
sisältyi asbestia sisältävien materiaalien
poistamisen lisäksi parvekekaidelevyjen
irrottaminen sekä esimerkiksi sisäänvedettyjen
tuuletusparvekkeiden laattojen ja rakenteiden purkutyöt tuentoineen.

Asbestipurku toteutettiin kohdepoistomenetelmällä
eli asbestia sisältävät
materiaalit purettiin kokonaisena irrottamalla.
Työn alkaessa rakennus suojattiin
tarvittavilta osin. Projekti eteni julkisivu
kerrallaan siten, että yhden kokonaisuuden
valmistuttua rakennuttaja pääsi
välittömästi aloittamaan oman työnsä.

kuva

Aika on rahaa

Purkupihan aluejohtaja Janne Viljanen
kertoo, että tämän kokoluokan urakka
vaatii tekijältään ammattitaitoa, resursseja
ja tarkkaa projektinhallintaa.

"Aikataulutuksen merkitystä ei voi tarpeeksi
painottaa. Jos homma alkaa valua
purkutöiden osalta, koko korjausurakka
uhkaa siirtyä. Tämä voi merkitä taloyhtiölle taloudellisia tappioita ja työn
laatuun liittyviä ongelmia", Viljanen sanoo.

Kohteisiin laaditaan aina myös purkutyösuunnitelma,
joka hyväksytetään pääurakoitsijalla.
Lisäksi yritys huolehtii siitä,
että jokaiseen hankkeeseen koosta riippumatta
sisältyy työturvallisuussuunnitelma.

"Laitamme paljon aikaa turvallisuuden
suunnitteluun yhdessä rakennuttajan
kanssa. Työt tehdään tehokkaasti
ja taloudellisesti, mutta työntekijöiden
sekä asukkaiden hyvinvoinnista ei tingitä
missään vaiheessa", Viljanen summaa.

kuva
Purkupihan haitta-aineyksikön Tampereen aluejohtaja Janne Viljanen tiimeineen. Kuvassa vasemmalta oikealle Janne Viljanen, Mart Scheimann, Pentti Pesola ja Antti Siltakoski.

Kartoituksesta purkutyöhön ja lajitteluun

Asbestikartoitus tulee tehdä aina, jos
ollaan purkamassa tai saneeraamassa
ennen vuotta 1994 valmistunutta rakennusta.
Asbestikartoitus on pakollinen kaikenlaisissa
purkutöissä, myös yksittäisissä
huoneistoissa. Asbestipurkutyön saa lain
mukaan suorittaa ainoastaan asbestipurkutyöluvallinen
yhtiö.

Kun taloyhtiö etsii tekijää pieneen tai
isoon asbestipurkuun, sen kannattaa
tarkastella referenssien ohella palvelutarjoajan
kokonaistarjontaa. Purkupiha
hoitaa tarvittaessa ketjun kaikki vaiheet
aina asbestikartoituksesta saneerauspurkutöihin
ja materiaalien kierrätykseen.

"Toimintavarmuus, monipuolisuus ja
kyky toimia kaikenkokoisissa hankkeissa
ovat vahvimmat valttikorttimme", Viljanen
kiteyttää.

Lisätietoja: purkupiha.fi

Teksti ja kuvat: Purkupiha

Jaa tämä artikkeli: 

Saneeraus

Konvektio vaikuttaa tuulettuvan julkisivun toimintaan

Tuulettuva julkisivu mielletään usein kosteusteknisesti turvalliseksi ja pitkäikäiseksi ratkaisuksi. Vähemmälle huomiolle jää kuitenkin ilmiö, joka voi merkittävästi heikentää rakenteen todellista energiatehokkuutta: lämmöneristeessä mahdollisesti tapahtuva konvektio.

FinnBuild 26 ohjelma pureutuu rakentamisen murrokseen – miten rakennusala vastaa tekoälyn, energiasiirtymän ja kiertotalouden haasteisiin

Rakennusala elää voimakasta murrosta, jota vauhdittavat tekoäly, energiasiirtymä ja kasvavat vastuullisuusvaatimukset. Syksyn FinnBuild-messuilla katse käännetään ratkaisuihin: ohjelma tarjoaa ajankohtaisen tilannekuvan alan kehityksestä ja konkreettisia näkökulmia siihen, miten rakentaminen uudistuu kohti kestävämpää ja tehokkaampaa toimintaa.

Vuokraturvan Metsola Kalasataman palveluyhtiöistä: ”Todella ison mittakaavan vahinko asunnon omistajille”

Helsingin Kalasataman taloyhtiöiden on pakko kuulua alueellisiin palveluyhtiöihin, koska näin on asemakaavaan aikanaan kirjattu. Palvelusopimusta ei voi kilpailuttaa eikä irtisanoa, eivätkä taloyhtiöiden osakkaat kuulu hoitovastikkeen osalta kuluttajasuojalain piiriin. Tähän liittyen Helsingin kaupunki on ilman kilpailutusta valinnut kokonaisen kaupunginosan isännöintipalvelujen tuottajaksi yrityksen, jolle Korkein hallinto-oikeus (KHO) määräsi viime vuonna usean miljoonan euron seuraamusmaksun kilpailulain vastaisesta hinnoittelusta.

Etäohjattavat kodinkoneet lisäävät vesi- ja palovahinkoriskiä

Kodinkoneet etäohjauksella yleistyvät vauhdilla suomalaiskodeissa. Astianpesukoneen etäkäynnistys, saunan lämmittäminen ennen kotiintuloa ja kodin lämpötilan säätäminen puhelimella helpottavat arkea, mutta voivat huolimattomasti käytettyinä lisätä merkittävästi vesi‑ ja palovahinkojen riskiä. 

Kasvua sähköistyksellä

Kirjoittaja: Marko Utriainen Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi EPBD ja energiatehokkuusdirektiivi EED tuovat vaatimuksia kiinteistö- ja rakennusalalle. Nyt on oikea hetki panostaa kiinteistökantamme energiatehokkuuden

Kylppäri 2024

Tulevaisuuden kylpyhuoneiden designissa irrotellaan maltillisesti – samalla kun vastuullisuus kiihdyttää edelleen. Prointerior kysyi viideltä asiantuntijalta, mitkä trendit sykähdyttävät kylppäreissä ja vessoissa

Linjasaneeraus on suunniteltava kunnolla

Taloyhtiöiden linjasaneeraukset eli putkiremontit ovat vaativia hankkeita, joiden hahmottelussa ja tositoimissa tarvitaan paljon osaamista sekä myös aiempaa kokemusta. Asioihin onkin perehdyttävä

Seinä-wc-asennuksien aiheuttamat vesivahingot

Kirjoittaja: Marko Polvi Huolimattomien seinä-wc-asennuksien aiheuttamat vesivahingot on hiljattain nostettu mediassa esiin. Rakennuksissa oleva talotekniikka, sen ikääntyminen sekä talotekniikkaan liittyvät asennusvirheet