Kiinteistö- ja talotekniikkamedia

Sisäilman laadusta ei kannata säästää

Kohonneet energian hinnat ovat saattaneet joissakin tapauksissa johtaa ylilyönteihin taloyhtiöiden säästötalkoissa. Asuntojen lämpötila on laskettu liian alas ja ilmanvaihtoa vähennetty sisäilman laadun kannalta haitallisesti. Sisäilman laadusta tinkiminen on kuitenkin huono tapa säästää asumisen kustannuksia. Säästö tapahtuu ihmisten ja rakennusten terveyden kustannuksella.

ASUINRAKENNUSTEN SISÄILMASSA voi olla monia erilaisia
haittatekijöitä, jotka voivat aiheuttaa oireita. Terveyden
ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan nämä oireet ovat usein
lieviä ja altistumisen loppuessa ohimeneviä. Osalla ihmisiä
oireet voivat olla voimakkaitakin. Osaan haittatekijöistä liittyy
myös suurentunut pitkäaikaissairauksien riski.

Sisäilmasta johtuva oireilu on aina yksilöllistä ja ihmisen
kokemat oireet ovat aina todellisia. Oireet yksin eivät kuitenkaan
ole suora osoitus jostakin sisäilman epäpuhtaudesta.
Rakennuksen asianmukaiset tekniset selvitykset ja epäpuhtausmittaukset ovat THL:n mukaan ainoa keinoa selvittää, onko
rakennuksen sisäilmassa jokin oireita aiheuttava epäpuhtauslähde
tai muu haittatekijä.

Monenlaisia ongelmia

”Julkisuudessa annetaan ohjeita, että nyt täytyy säästää
energiaa
ja laskea lämpötiloja. Tämä tulkitaan niin, että
taloissa vähennetään ilmanvaihtoa ja lämpötila pudotetaan
liian alas. Tällöin sisäilmaongelmien riski kasvaa huomattavasti,
koska asuintalon rakenteet eivät toimi enää suunnitellulla tavalla. Liian kylmä huonelämpö voi tehdä kastepisteen
väärään paikkaan, jolloin tulee kosteuden kondensaatio-
ongelmia. Ilmanvaihdon vähentäminen puolestaan lisää
hiilidioksidia ja ongelmayhdisteitä sisäilmaan, kun ilman
kierto vähenee”, Polygon Finland Oy:n sisäilmapalvelujen
toimialapäällikkö Markus Holm toteaa.

”Sisäilmakatselmuksella
on todella hyvä lähteä
liikkeelle.

Polygon on kiinteistövahinkojen, olosuhdehallinnan ja
sisäilmaongelmien asiantuntija, jonka toimii valtakunnallisesti.
Toimipisteitä on Helsingistä Rovaniemelle. Yritys tarjoaa
kaiken tarvittavan sisäilmatutkimuksista suunnitteluun, purkutöihin ja kuivaamiseen sekä kattavat korjausrakentamisen
palvelut – yhdestä paikasta.

Holmin mukaan kentällä vastaan tulevat sisäilmaongelmat
ovat hyvin paljon rakennuksen iästä kiinni. Eri ikäkausien
rakennuksilla on omat tyypilliset ongelmansa. Talon rakenteiden
käyttöikäkin voi tulla vastaan.

”Esimerkiksi rakenteet eivät ole enää tiiviitä tai hajut voivat
tulla läpi toiseen huoneistoon. Rakenteet vaativat huolenpitoa
samoin kuin mikä tahansa asia. Erittäin tärkeätä on se, että
korjatessa tehdään tutkimukset etukäteen ja korjaus tehdään
kerralla kunnolla”, Holm sanoo.

”Toinen yleinen ongelma on se, että pinnoista ja rakennuksista
ei pidetä riittävästi huolta. Pinnoitteiden rikkoutumisen
kautta pääsee kosteutta rakenteisiin. Tämä ongelma ei tule
heti näkyväksi, vaan ehkä vasta vuosien tai vuosikymmenten
päästä. Myös talotekniikka voi olla rikki, mikä sekin voi tuottaa
rakenteisiin kosteuden kondensoitumista”, Holm sanoo.

Yksi suuri tekijä Holmin mukaan on ihmisten asumiskäyttäytyminen,
eli meitä on moneksi ja meillä on erilaisia asumiskäyttäytymistapoja.
Toiset pitävät parempaa huolta asunnostaan
kuin toiset.

Voi myös olla, että talossa on tehty korjauksia, jotka eivät
ole ihan onnistuneet.

kuva
KUVA: POLYGON FINLAND OY

Sisäilmakatselmuksella liikkeelle

”Suurimmassa osassa tapauksia suosittelen aluksi tekemään
rakenteita rikkomattoman sisäilmakatselmuksen. Sillä on
todella hyvä lähteä liikkeelle. Eli käydään katsomassa, mistä
sisäilmaongelma voisi syntyä ja johtua, ja sen kautta lähdetään
tarvittaessa tekemään lisätutkimuksia”, Holm sanoo.

Katselmuksen perusteella selviää, tarvitaanko jatkotoimenpiteitä
ja jos tarvitaan, minkälaisia.

On paljon tapauksia, joissa ongelma ratkeaa suoraan
sisäilmakatselmuksella. Tällöin vältytään turhilta tutkimuksilta
ja kustannuksilta. Katselmuksessa voidaan huomata esimerkiksi
puutteellinen ilmanvaihto. Se saattaa korjautua ilmanvaihdon
huollolla ja tasapainottamisella.

Tarvittaessa laajempia tutkimuksia

Jos ongelma ei selviä katselmuksella, tarvitaan vähän laajempia
tutkimuksia, kuten rakenneavauksia ja näytteidenottoja.

”Näistä tehdään tutkimussuunnitelma, jossa hinta on laskettu
jo valmiiksi, jos asiakas haluaa. Pystymme tekemään
kaikki tutkimukset, suunnitelmat ja korjaustöiden valvonnan
alusta loppuun saakka”, Holm sanoo.

Yksi sisäilmaongelmien lähde voivat olla materiaaleista
ja pinnoista irtoavat VOC-kaasut eli haihtuvat orgaaniset
yhdisteet. VOC-kaasujen mahdollisia päästölähteitä on paljon.
Tavallisimmin niitä syntyy muovimatoista, liimoista, parketeista,
laminaateista ja eri materiaalien pinnoitteista.

”Ennakoivilla
toimenpiteillä
on tärkeä rooli
sisäilman hallinnassa.

Suomessa on paikoin myös korkeita radonkaasupitoisuuksia
maaperässä. Radon on keuhkosyövän riskitekijä, jonka
pitoisuudet voidaan selvittää mittauksella.

Myös niin sanotut PAH-yhdisteet, teolliset kuidut, pöly ja
rakenteiden mikrobivauriot voivat olla sisäilmahaittojen aiheuttajia.
Asumiskeskittymissä voi tulla haitallisia päästöjä naapurin
takan tai saunan lämmittämisestäkin. Näitä ongelmia voidaan
tutkia muun muassa sisäilma- ja materiaalinäytteillä.

”Kaupunkialueilla ulkoa tulevat tieliikenteen päästöt voivat
myös olla sellaisia, että ihmiset niistä oireilevat. Jostakin
syystä niitä ei oikein tiedosteta, vaan ne ovat jääneet vähän
paitsioon yleisessä tietämyksessä”, Holm sanoo.

Sisäilman seuranta IoT-palveluna

Ennakoivilla toimenpiteillä on tärkeä rooli sisäilman hallinnassa.
Esimerkiksi IoT (Internet of Things) -pohjaisilla mittalaitteilla
on suuri merkitys ilmanlaadun seurannassa ja hallinnassa.
Polygon myy IoT-palveluja kokonaispalveluna, joka
käsittää anturien lisäksi asiantuntijapalvelut.

”Varmistamme asiakkaan puolesta, että rakennuksen
sisäilma on hyvää. Annamme myös neuvoja seurannassa
mahdollisesti ilmenevien sisäilmaongelmien korjaamiseen”,
Holm sanoo.

Mitattavat suureet määritetään asiakkaan tarpeen pohjalta.
Yleisistä olosuhteista seurataan lämpötilaa ja kosteutta.
Tämän lisäksi tarpeen mukaan seurattavia tekijöitä ovat muun
muassa hiilidioksidi, partikkelit, TVOC-pitoisuudet sekä paineero
sisätilan ja ulkoilman välillä.

Mittarit toimivat pilvipohjaisesti. Asiakas voi lähes reaaliaikaisesti
seurata kiinteistönsä olosuhteita oman käyttöliittymänsä
tai sovelluksen avulla.

Teksti: Jari Peltoranta

Jaa tämä artikkeli: 

Talotekniikka

Rakennusalalla on käynnissä merkittävä murrosvaihe

Kiinteistö- ja rakennusalan ohjaus ja tavoitteet ovat merkittävässä murroksessa. Uudet vaatimukset suuntaavat toimintaa kohti energiatehokkaampia, vähähiilisempiä ja ympäristövaikutuksia tarkemmin huomioivia ratkaisuja.

Energiatehokkuusdirektiivi ei ole mörkö

Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin (EPBD) kansallista toimeenpanoa viimeistellään meillä kiivaasti. Vastuullinen taho asiassa on Ympäristöministeriö, jonka johdolla valmistellaan laajoja muutoksia rakennuslakiin, energiatodistuslakiin ja

Seinä-wc ei ole pelottava mörkö

Seinä-wc:n pelko on usein turhaa. Se ei ole pelottava mörkö tai vesivahinkoja tuottava väärä valinta, vaan materiaaleja säästävä ja asiakastyytyväisyyttä tuova

Kiinteistön energiankäyttö vaatii järjestelmien yhteispeliä

Lämmityksen, viilennyksen ja aurinkosuojauksen ratkaisuja ei kannata tarkastella erillisinä hankintoina. Energiatehokas ja toimiva kokonaisuus syntyy, kun rakennuksen vaippa, lämmönjako, ilmanvaihto, lämpöpumput, aurinkosuojaus ja rakennusautomaatio mitoitetaan ja säädetään toimimaan yhdessä. Tämä korostuu erityisesti vanhojen kiinteistöjen korjaushankkeissa.

FinnBuild kokoaa alan muutokset saman katon alle

FinnBuild 2026 nostaa esiin rakennus- ja talotekniikka-alan keskeiset muutosvoimat. Syyskuun lopussa Helsingin Messukeskuksessa katse kohdistuu muun muassa energiaratkaisuihin, tekoälyyn, kiertotalouteen, turvallisuuteen ja rakennusten elinkaaren hallintaan.

Talvi testaa taloyhtiön toimintavarmuuden

Pakkaset, lumi, kosteus ja pimeys kuormittavat taloyhtiön teknisiä järjestelmiä ja kiinteistön rakenteita. Hyvin suunniteltu talvikausi perustuu ennakointiin: lämmityksen ja ilmanvaihdon toimivuus varmistetaan ajoissa, riskikohteet tunnistetaan ja korjaushankkeissa huomioidaan talven asettamat erityisvaatimukset.

Hissi ei hajoa hetkessä – huolto kertoo, milloin on aika uudistaa

Hissi on taloyhtiössä yksi niistä laitteista, joiden toimintaan kiinnitetään huomiota yleensä vasta, kun se ei enää toimi. Ikääntyvä hissi ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti vaihtamista uuteen. Säännöllinen huolto, määräaikaistarkastukset ja hissin kunnon järjestelmällinen seuranta auttavat arvioimaan, milloin korjaaminen on vielä järkevää ja milloin edessä on laajempi modernisointi tai hissin uusiminen

Talvi ei ala ensimmäisistä pakkasista

Kiinteistöjen osalta talveen valmistautuminen ei ole vain yksittäinen toimenpide, vaan tapa ajatella kiinteistön käyttöä ja sen toimintakuntoa ennakoivasti. Mitä kylmemmäksi ilmat sitten käyvät, sitä näkyvämmiksi muuttuvat tekemättömät toimenpiteet.

EPBD muuttaa rakennusautomaation roolia

Rakennusautomaatio ei ole enää vain talotekniikan taustajärjestelmä. Uudistettu rakennusten energiatehokkuusdirektiivi EPBD kytkee sen rakennuksen energiasuorituskykyyn, olosuhteiden hallintaan ja energiajärjestelmän tarpeisiin.

Talotekniikka hakee uutta roolia rakennuksen koko elinkaarella

Talotekniikka 2030 -tutkimuskokonaisuuden raportit piirtävät kuvaa toimialasta, jossa talotekniikan merkitys laajenee teknisten järjestelmien toteuttajasta rakennusten suorituskyvyn, energiatehokkuuden ja tiedolla johtamisen keskeiseksi mahdollistajaksi. Muutosta ohjaavat yhtä aikaa energiamurros, digitalisaatio ja kasvavat vastuullisuusvaatimukset.