Kiinteistö- ja talotekniikkamedia

Taloyhtiö, ota koppi palovaroittimista

Pelastustoimen mukaan kerros- ja rivitaloissa syttyy vuosittain noin 1 500 tulipaloa. Jokainen
niistä on liikaa. Kun tuli on irti, palovaroitin toimii ja pelastaa – vai pelastaako?

Suomalaiset ovat tottuneet ajattelemaan, että melkein kaikilla on palovaroitin. Esimerkiksi
Pelastusopiston tekemä Suomalaisten pelastusasenteet 2020 -tutkimus kertoo, että 96,5 prosenttia
suomalaisista ainakin ilmoittaa, että kodista löytyy palovaroitin.

Tilanne ei kuitenkaan ole näin ruusuinen: Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) tutkimus
keväällä 2021 havaitsi, että 70 prosentissa vuokra-asunnoista on jokin puute palovaroittimissa.
Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että palovaroittimia ei ole riittävästi, ne eivät toimi, ne ovat liian
vanhoja tai ne on väärin asennettu.

Pelastustoimen tilastojen mukaan peräti puolet taloyhtiöiden tulipaloasunnoista oli ilman
toimivia palovaroittimia vuosina 2016–2020. Pelastustoimen tilastot paljastavat myös, että
viimeisen viiden vuoden aikana puolessa taloyhtiöiden asuntopaloista ei ollut palovaroitinta
lainkaan tai varoittimessa ei ollut paristoa tai se ei toiminut. Tulipaloja taloyhtiöiden asunnoissa
oli lähes 8 300 vuosina 2016–2020.

SPEKin tutkimuksen mukaan kuolemaan johtaneissa tulipaloissa noin 63 prosenttia asunnoista
oli ilman palovaroittimia tai ne eivät olleet toimintakunnossa. Tässä tutkimuksessa olivat mukana
vuosina 2009–2018 kaikki ne asuntopalot, joissa palovaroittimen toiminta oli tiedossa.

Taloyhtiöt voivat lisätä merkittävästi asukkaidensa turvallisuutta ja pelastaa ihmishenkiä
asennuttamalla kaikkiin asuntoihin palovaroittimet – ja pitämällä ne toimintakunnossa.
Palovaroitin ei estä tulipaloja, mutta sen avulla voidaan ehkäistä ihmishenkien menetyksiä, suuria
omaisuusvahinkoja ja pitkäkestoista haittaa asumiselle.

Toimivat palovaroittimet antavat aikaa alkusammutukselle ja pelastautumiselle ja
havahduttavat usein myös naapurit onnettomuustilanteessa. Toimivat palovaroittimet ovat kaikkien
asukkaiden turva.

Yhdestä asunnosta alkanut tulipalo aiheuttaa herkästi tulipalon leviämisen taloyhtiön
muihin asuntoihin, esimerkiksi porraskäytävän tai rikkoutuneen ikkunan kautta. Vaikka liekit
saataisiinkin pian kuriin, tulen, savun ja sammutusveden aiheuttamat vahingot voivat tarkoittaa
asumiskelvottomuutta ja pitkäkestoisia remontteja.

Taloyhtiöiden on syytä ottaa isompaa vastuuta asuntojen palovaroittimista. Tällä hetkellä
tilanne on se, että valtaosassa taloyhtiöistä vastuu palovaroittimista on asukkaalla itsellään.
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö, Kiinteistöliitto, Isännöintiliitto ja LähiTapiola kampanjoivat
kuitenkin yhdessä sen puolesta, että taloyhtiöt ottaisivat suuremman roolin ja asennuttaisivat
kaikkiin asuntoihin palovaroittimet.

Kampanjan myötä taloyhtiöille on tuotettu tietoa ja tukimateriaalia palovaroittimien
asentamiseksi kaikkiin asuntoihin. Paloturvallinen taloyhtiö -sivuilla on esimerkiksi laskuri, jonka
avulla voidaan selvittää tarvittavien palovaroittimien määrä.

Lisäksi sivuilla tarjotaan kolme vaihtoehtoa plussineen ja miinuksineen siitä, millaiset
palovaroittimet on mahdollista valita sekä huoneistojen pohjapiirrosesimerkkejä palovaroittimien
sijoittamisesta. Sivustolla on myös osakasaloite, jotta asia olisi helpompi viedä yhtiökokouksen
käsittelyyn.

Palovaroittimet ovat tee-se-itse-kansalle vain näennäisen helppo nakki. Monessa asunnossa
asuu mummo tai pappa, jonka ei varsinaisesti kannattaisi kiivetä jakkaralle palovaroitinta
asentamaan. Palovaroittimen asennus ja huolto ei käy kädenkäänteessä nuoremmiltakaan:
Isännöintiliiton tekemän nuorten asumistaitojen kyselyn perusteella kodin vastuuasiat, kuten
palovaroittimen kunnossapito, ovat itsenäistyville nuorille vieraita asioita.

Petri Charpentier

Jaa tämä artikkeli: 

Turvallisuus

Valaistuksen uudistaminen taloyhtiöissä

Valaistuksen merkitys taloyhtiöissä ulottuu paljon pidemmälle kuin pelkkään käytännöllisyyteen. Hyvin suunniteltu ja toteutettu valaistus parantaa turvallisuutta, lisää asukkaiden viihtyvyyttä ja voi

Telineen tilaajan vastuut

Kun katson ajassa taaksepäin noin 15 vuotta tullessani itse telineasentajaksi, on tähän päivään mennessä telinerakentamisen laatu kehittynyt ja työn arvostus noussut.

Palokatkoilla torjutaan vakavia palovahinkoja

Paloturvallisuutta asuinkiinteistöissä ja muissa rakennuksissa on mahdollista parantaa muun muassa palokatkoilla. Niiden avulla ehkäistään tai ainakin hidastetaan tulipalon leviämistä rakennuksen muihin

Toimivat palovaroittimet tuovat turvaa taloyhtiöihin

Palovaroittimien hankkiminen ja kunnossapito siirtyy taloyhtiöiden vastuulle kahden vuoden siirtymäajalla. Lain muutoksella parannetaan asuinkiinteistöjen paloturvallisuutta. Toteutukseen on erilaisiin tarpeisiin kehitettyjä vaihtoehtoja.

Kattoremontti vaivattomasti

Kokonaisvaltainen kattoremonttipalvelu sisältää kuntotarkastuksen, suunnittelun ja asennuksen Onnistunut kattoremontti alkaa kattoasiantuntijan tekemällä kartoituksella, jonka pohjalta suunnitellaan asiakkaan tarpeita vastaava kokonaisuus. Avaimet

Palokatkot piilevä riski

”Se mitä ei näy, ei ole olemassa” -sanonta elää edelleen vahvasti myös rakenteellisen paloturvallisuuden parissa ja erityisesti osastoivien rakenteiden tekniikkaläpivientien (palokatkojen)

Täsmäratkaisut turvalliseen kulunvalvontaan

dormakaba on tuttu yritys kulunvalvontaratkaisujen ja mobiilin kulunvalvonnan kehityksen kansainvälisestä kärjestä – mutta minne alan evoluutio johtaa seuraavaksi? dormakaban Suomen maajohtajana

Kiinteistön tiedonhallintaa kootusti

Hälytyksensiirron, etähallinnan ja datan reitittämisen yhdistäminen samaan järjestelmään sujuvoittaa kiinteistön valvontaa ja hallintaa Kiinteistön toiminnallisuutta voidaan parantaa tietoturvallisella Telcont Secure® -järjestelmällä,

Yhteiset tilat turvallisiksi

Asuinkiinteistön yhteisten tilojen turvallisuutta voidaan parantaa puhe- ja videoyhteydellisellä ovipuhelinjärjestelmällä, jolloin ilkivallan riski pienenee ja myös kotien turvallisuus kohenee. Palotilanteessa vahingot

Alkusammutusvälineet ajan tasalle

Asunto-osakeyhtiön tulee huolehtia pelastussuunnitelman ajantasaisuudesta sekä alkusammutuskaluston toimivuudesta ja riittävyydestä. ASUINKIINTEISTÖISSÄ SUURIMPIA paloriskejä ovat sähkölaitteet ja kynttilät. Etenkin iäkkäämpien kiinteistöjen puutteellinen

Vältä salakavalat kosteusvauriot

Ulkopuolisen kosteuden hallinnalla varmistetaan, että kiinteistöön ei synny piileviä kosteusvahinkoja Kosteus ei pääse vaurioittamaan rakenteita, kun sade- ja sulamisvedet ohjataan asianmukaisesti