Kiinteistö- ja talotekniikkamedia

Ullakolle persoonallisia asuntoja

Ullakon muuttaminen asumiskäyttöön nostaa kiinteistön arvoa. Rakennusoikeuden myymisestä ja vastikkeista saatavilla lisätuloilla asunto-osakeyhtiössä voidaan rahoittaa muita kiinteistön saneeraushankkeita. Purku- ja rakennustöissä on varmistettava sekä työ- että asumisturvallisuus.

Asunto-osakeyhtiö voi tontin rakennusoikeuden puitteissa
rakennuttaa esimerkiksi lisäkerroksia kerrostaloon tai
muuttaa ullakot asuinkäyttöön. Lisärakentaminen on usein
laaja hanke, jonka osapuolina ovat osakkaat ja asukkaat,
isännöitsijä, rakennuttaja, urakoitsijat ja viranomaiset.

Ullakkohanke etenee hankesuunnitelman, ennakkoneuvottelun,
soveltuvuusselvityksen ja teknisen ennakkoneuvottelun
kautta luvan hakemiseen. Usein taloyhtiö myy rakennusoikeuden
ulkopuoliselle rakennuttajalle, joka huolehtii kohteen suunnittelusta,
rakentamisesta ja asuntojen myynnistä.

Taloyhtiölle koituu taloudellista hyötyä rakennusoikeuden
myynnistä sekä uusien ullakkoasuntojen vastiketuotoista.
Rakennusoikeuden myyntituloilla taloyhtiö voi rahoittaa esimerkiksi
linjasaneerauksen tai julkisivujen uusimisen.

Ullakolle voidaan rakentaa persoonallisia ja innovatiivisia
asuntoja, jotka voivat nostaa kiinteistön arvoa. Ullakoiden
vinokattoiset, korkeudeltaan ja muodoltaan vaihtelevat huonetilat
sekä vanhat rustiikkiset hormirakennelmat luovat asuntoihin
tunnelmaa, jota uudisrakentamisella harvoin saavutetaan.

Rakennuslupa vaatii soveltuvuusselvityksen

Ullakon rakennuslupaa varten tarvitaan selvitys rakennuksen
soveltuvuudesta ullakkoasumiseen. Selvityksestä tulee käydä
ilmi ullakkotilan korkeus ja mitat, olemassa olevat rakenteet ja hormit, valonsaanti ja mahdolliset uusien ikkunoiden paikat,
ullakolle kulkeminen ja mahdollinen hissin rakentaminen sekä
viihtyvyyttä parantavat toimenpiteet.

Mikäli ullakkotila on asuinkäyttöön liian matala tai ikkunoiden
rakentaminen ei onnistu, voidaan ullakkoa hyödyntää
liittämällä tila alapuolisiin asuntoihin, jolloin saadaan upeita
kaksikerroksisia asuntoja. Myös taloyhtiön yhteiset tilat voidaan
sijoittaa ullakolle. Tällöin pohjakerroksen tiloja voidaan
muuttaa varasto- ja toimistotiloiksi, joiden vuokraamisesta taloyhtiö
saa tuloja.

Helsingissä ullakon ottamiseen asumiskäyttöön kannustetaan
vuoteen 2024 pidennetyllä alueellisella poikkeamispäätöksellä,
joka mahdollistaa ullakkorakentamisen tiettyjen ehtojen
täyttyessä silloinkin, kun rakennusoikeutta ei ole enää jäljellä.
Ehtoina ovat muun muassa asumishygienian perusvaatimukset
sekä rakentamisen yhteydessä tehtävät tarpeelliset
parannukset kiinteistön yhteistiloihin. Rakentamisen tulee
tapahtua arkkitehtoniset ja kaupunkikuvalliset arvot huomioiden
olemassa olevan katon sisäpuolella.

Rakentaminen alkaa vanhojen rakenteiden purkutöillä

”Ullakkohankkeessa on purkutöiden osalta huomioitava paitsi
työturvallisuus myös asumisturvallisuus. Vanhemmassa rakennuskannassa on usein käytetty asbestia, jonka leviäminen
porrashuoneisiin ja asuintiloihin on estettävä. Asbestipurkutyöt
rajataan mahdollisuuksien mukaan niin, että niistä
on mahdollisimman vähän haittaa. Asbestipurkutöiden jälkeen
purkutöitä voidaan jatkaa suunnitelmien mukaisesti”,
sanoo työpäällikkö Rami Merivirta Purkupiha Asbestityöt
Oy:ltä.

Purkupiha tekee monipuolisesti saneerauspurkuja,
rakennusten purkua, teollisuuden purkutöitä sekä haittaainetöitä
kuten asbestipurkuja. Ennen purkutöiden aloittamista
tiloissa on tehtävä asbestikartoitus, jonka pohjalta
purkutöiden menetelmät suunnitellaan työ- ja asumisturvallisuuden
vaatimilla tavoilla.

”Ullakon purkualue rajataan muista tiloista huputtamalla.
Huputuksen sisällä tehdään vielä tarvittavat lisäsuojaukset
työn vaatimustason mukaan. Logistiikan, turvallisuuden
ja työn sujumisen kannalta eri työvaiheet on eriteltävä
huolellisesti. Saneerauksissa ja lisärakentamisessa
aikatauluttamisen merkitystä ei voi korostaa liikaa. Kustannustehokkuus
syntyy siitä, että työt tehdään oikeassa järjestyksessä
ja suunnitelmallisesti kohteeseen sopivilla työtavoilla”,
Merivirta sanoo.

Teksti: Merja Maukonen
Kuvat: Pixabay
Lähteet: Helsingin kaupunki, ARA.

Jaa tämä artikkeli: 

Saneeraus

Kaksi lakiuudistusta tavoittelee savutonta asumista

Tupakointi on 1. lokakuuta alkaen kielletty kaikissa vuokra-asunnoissa suoraan lain nojalla. Kielto koskee myös jo voimassa olevia vuokrasuhteita. Lisäksi hallitus esittää taloyhtiöille nykyistä laajempaa oikeutta päättää kiinteistön tupakointikielloista vuoden 2027 alusta.

Peltikaton korjauskortti päivitetty

Museoviraston Korjauskortti 5 Peltikatto on päivitetty. Korjauskortissa käsitellään peltikaton huoltoa, korjaamista ja maalaamista. Lisäksi mukana on katsaus peltikaton historiaan Suomessa. Pelti

Näin laitat kesämökin talvikuntoon – vältä kalliit vahingot hyvissä ajoin 

Lähes puolen miljoonan kesämökin maassa syksy merkitsee monille mökkeilijöille viimeistä käyntiä mökillä ennen talvea. Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva muistuttaa, että huolellinen valmistelu minimoi talven aikana syntyviä vahinkoja, säästää rahaa ja varmistaa, että mökki on keväällä mahdollisimman nopeasti käyttövalmis. 

RaksaBarometri: Asuntorakentamisen hiljentyminen toi uusia kilpailijoita talotekniikkaan

Talotekniikan markkina on säilynyt monia rakentamisen segmenttejä vakaampana, mutta kilpailu on kiristynyt. RaksaBarometri 2026 -tutkimuksessa 32 prosenttia talotekniikkayrityksistä raportoi kannattavuutensa parantuneen viimeisen 12 kuukauden aikana, 32 prosenttia sen pysyneen ennallaan ja 36 prosenttia heikentyneen. Syventävissä yrityshaastatteluissa asuntorakentamisen hiljentyminen näkyi uusien kilpailijoiden tulona talotekniikan ja korjausrakentamisen markkinoille.

Pätevyyksien tulkintaohje ilmestynyt

RIL 278-2026 Lakisääteisten suunnittelija- ja työnjohtajapätevyyksien tulkintaohje on laadittu tukemaan rakentamisluvanvaraiseen rakentamiseen liittyvien suunnittelija- ja työnjohtajapätevyyksien yhtenäistä soveltamista. Ohje tukee pätevyyksiä myöntäviä toimielimiä sekä suunnittelijoita ja työnjohtajia pätevyyksien hakemisessa ja arvioinnissa.

Turvallisuus alkaa ennen kuin ensimmäinenkään työkalu käynnistyy

Kiinteistön huolto, korjaaminen ja talotekniset saneeraukset tuovat työpaikoille jatkuvasti erilaisia riskejä. Kun samassa kohteessa työskentelee useita urakoitsijoita ja rakennuksessa liikkuu samalla asukkaita, turvallisuus ei ole vain työntekijän asia. Se rakentuu ennakoinnista, selkeästä vastuunjaosta ja toimivasta tiedonkulusta.

RT budjettiriiheen: investointiympäristö turvattava, asuntotuotanto ja korjausrakentaminen käyntiin

Energiamurros, datakeskukset ja tekoäly ovat nousseet Suomen kasvun vetureiksi. Vihreän siirtymän investointeja varmistui viime vuonna ennätysmäärä, ja toteutumistaan odottaa jopa kymmenien miljardin euron edestä uusia hankkeita. Rakennusteollisuus RT muistuttaa, ettei tätä kehitystä pidä ottaa itsestäänselvyytenä: hallituksen on pidettävä investointiympäristö houkuttelevana.

Kiinteistön energiankäyttö vaatii järjestelmien yhteispeliä

Lämmityksen, viilennyksen ja aurinkosuojauksen ratkaisuja ei kannata tarkastella erillisinä hankintoina. Energiatehokas ja toimiva kokonaisuus syntyy, kun rakennuksen vaippa, lämmönjako, ilmanvaihto, lämpöpumput, aurinkosuojaus ja rakennusautomaatio mitoitetaan ja säädetään toimimaan yhdessä. Tämä korostuu erityisesti vanhojen kiinteistöjen korjaushankkeissa.

FinnBuild kokoaa alan muutokset saman katon alle

FinnBuild 2026 nostaa esiin rakennus- ja talotekniikka-alan keskeiset muutosvoimat. Syyskuun lopussa Helsingin Messukeskuksessa katse kohdistuu muun muassa energiaratkaisuihin, tekoälyyn, kiertotalouteen, turvallisuuteen ja rakennusten elinkaaren hallintaan.

Keittiöt nykypäivään

Taloyhtiön yhteishankintana tehtävä keittiöremontti säästää kustannuksia. Ilmanvaihdon automatisointi ehkäisee kosteusvaurioiden riskiä ja parantaa asumismukavuutta, joten nykyaikaiseen huippuimuriin ja liesikupuun tai -tuulettimeen

”Yhteydenottojen määrä on kasvanut”

Torjunta-alan asiantuntija tuntee tuholaisten tavat ja tietää kuinka niistä pääsee eroon Tuholaistorjunta on kasvava ala. Ilmastonmuutos ja ihmisten liikkuminen ovat laajentaneet

Miten edetä vahingon sattuessa?

Vahinkoalan Auktorisointiryhmän julkaisemassa ohjeessa opastetaan, kuinka vahinkoprosessissa edetään. Ensimmäisenä tehdään vahinkokartoitus, jonka perusteella päätetään jatkotoimenpiteistä. Ennen purku- ja korjaustöiden aloittamista tulee

Vastuullista vahinkosaneerausta

YLEISIMPIÄ ASUINKIINTEISTÖISSÄ sattuvia vahinkoja ovat paikallisista putkivuodoista aiheutuvat kosteusvauriot ja asunnossa tai parvekkeella sattuvat palovahingot. ”Palovahinkojen tapauksessa sammutustyöt aiheuttavat kohteeseen vesivahingon,