Kiinteistö- ja talotekniikkamedia

Valtakunnallinen putkiremontin osaaja Virra rakentaa hiilineutraalia Suomea korjausrakentamisen keinoin

Suomi tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä. Koska rakennusten ja rakentamisen vaikutus ilmastoon on valtava, rakentamisen ja korjausrakentamisen kautta on mahdollista tehdä merkittäviä parannuksia.

–Putkiremonttien osalta Virra haluaa tehdä vähintään oman osansa hiilineutraaliuden saavuttamiseksi, kertoo Virra Talotekniikka Oy:n toimitusjohtaja Atte Tarkiainen. Virra on Suomen putkiremonttikentässä uusi nimi, mutta yrityksen osaaminen perustuu pitkälle perinteelle. Virra on syntynyt alan kahden edelläkävijän, Sewerexin ja New Tuben yhdistyessä vuoden 2020 alussa.

– Osaamisemme on toimialan huippua ja isompana toimijana mahdollisuutemme kehittää kiinteistöjen vesi- ja viemäriverkostojen saneerauksen työmenetelmiä paranevat entisestään, jo yli vuosikymmenen verran putkiremonttialaa kehittänyt Tarkiainen painottaa.

Vanhan asuntokannan parantaminen tukee hiilineutraaliutta

Suomen rakennuskannan arvo 500 miljardia euroa vastaa noin 45 % Suomen kansallisvarallisuudesta. Merkittävä osa rakennuskannasta on 1960–80-luvuilla rakennettuja asuinrakennuksia, joita ei ole peruskorjattu. Korjaustarve on merkittävä: asuinrakennusten korjauksiin pitäisi sijoittaa kymmenvuotiskaudella 2016–25 noin 9,4 miljardia euroa, ja seuraavalla kymmenvuotiskaudella 11,1 miljardia euroa. Ilman vanhan asuntokannan parantamista kestävällä tavalla hiilineutraalius jää vain tavoitteeksi.

– Tärkeintä korjausrakentamisessa on, että tehdään oikeita asioita, Tarkiainen linjaa.

– Korjataan oikein ja oikeasta paikasta, kokonaisuus huomioiden. Ettei vaikkapa uusiksi laitettuja lattioita ja seiniä tarvitse viiden vuoden päästä repiä auki putkiremontin takia.

Hybridiremonteilla viemärit ja vesijohdot tehokkaasti kuntoon

Virran vastaus kiinteistöjen korjaustarpeeseen ovat hybridiremontit, eli viemärien sukittaminen ja uusien vesijohtojen asentaminen ilman tarpeettomia rakenteiden avauksia.

– Monipuolisen putkiremonttiosaamisemme myötä voimme tarjota parhaat ratkaisut eri tilanteisiin, Tarkiainen muistuttaa. – Keskusteluissa asiakkaiden kanssa on käynyt ilmi, että pirstaleisella kentällä onkin odotettu valtakunnallista toimijaa, joka pystyy tarjoamaan sekä viemäri- että vesijohtosaneerauksen yhden katon alta. Valtakunnallisella, mutta paikallisesti palvelevalla Virralla on toimipisteitä kautta Suomen Helsingistä Ouluun asti.

– Meillä on osaava henkilöstö, joka on auttanut fuusion toteuttamisessa ja on valmis kehittymään yrityksen mukana, Tarkiainen kommentoi. – Yhdistymisen myötä Virrassa on valtava määrä osaamista ja kokemusta niin viemäreiden kuin vesijohtojen saneeraamisesta.

Yritys työllistää lähes 100 putkiremonttiosaajaa, joista osa on ollut mukana fuusioituneiden yritysten alusta asti. Virra vie kasvavaa ja kehittyvää toimialaa eteenpäin myös kouluttamalla uusia ammattilaisia.

Lisätietoja: www.virra.fi

kuva

Jaa tämä artikkeli: 

Saneeraus

Talvi ei ala ensimmäisistä pakkasista

Kiinteistöjen osalta talveen valmistautuminen ei ole vain yksittäinen toimenpide, vaan tapa ajatella kiinteistön käyttöä ja sen toimintakuntoa ennakoivasti. Mitä kylmemmäksi ilmat sitten käyvät, sitä näkyvämmiksi muuttuvat tekemättömät toimenpiteet.

Hyvä yhteistyö näkyy taloyhtiön arjessa

Vuosien työ isännöinnin ja vaativien taloyhtiöhankkeiden parissa on osoittanut, kuinka erilaisia taloyhtiöiden toimintatavat, tarpeet ja odotukset voivat olla. Yksi havainto kuitenkin toistuu: hyvin johdetussa taloyhtiössä yhteistyö on toimivan arjen ja onnistuneiden hankkeiden perusta.

EPBD muuttaa rakennusautomaation roolia

Rakennusautomaatio ei ole enää vain talotekniikan taustajärjestelmä. Uudistettu rakennusten energiatehokkuusdirektiivi EPBD kytkee sen rakennuksen energiasuorituskykyyn, olosuhteiden hallintaan ja energiajärjestelmän tarpeisiin.

Kokeneiden osaajien tavoittaminen haastaa rekrytointia

Työnantajien vaikein rekrytointitehtävä on kokeneiden osaajien tavoittaminen. Kansallisen rekrytointitutkimuksen työnantajabrändiraportin mukaan lähes puolet työnantajista pitää yli kymmenen vuoden kokemuksen omaavien osaajien houkuttelua vaikeana. Kuuden ja kymmenen vuoden kokemuksella osuus on runsas kolmannes ja alle viiden vuoden kokemuksella noin joka kymmenes.

Älyrakennusten kyberriskit siirtyivät laitetasolta käyttöoikeuksiin

Rakennusautomaation, IoT-ratkaisujen ja älykkäiden ohjausjärjestelmien yleistyminen on muuttanut kiinteistöjen teknisiä järjestelmiä aiempaa tehokkaammiksi ja paremmin hallittaviksi. Samalla kiinteistöjen operatiivinen teknologia on muodostunut uudeksi kyberturvallisuuden riskialueeksi, jossa haasteet liittyvät yhä useammin käyttäjätunnuksiin, pääsyoikeuksiin ja järjestelmien hallintaan.

Talotekniikka hakee uutta roolia rakennuksen koko elinkaarella

Talotekniikka 2030 -tutkimuskokonaisuuden raportit piirtävät kuvaa toimialasta, jossa talotekniikan merkitys laajenee teknisten järjestelmien toteuttajasta rakennusten suorituskyvyn, energiatehokkuuden ja tiedolla johtamisen keskeiseksi mahdollistajaksi. Muutosta ohjaavat yhtä aikaa energiamurros, digitalisaatio ja kasvavat vastuullisuusvaatimukset.

Päästölaskenta muuttaa rakennusalaa

Rakennusala on siirtymässä kohti vähähiilisempää tulevaisuutta, ja suunnittelijoilla on tässä murroksessa keskeinen rooli. Vuonna 2026 voimaan astuva rakentamislain ilmastoselvitys tuo päästölaskennan