Kiinteistö- ja talotekniikkamedia

Milloin on oikea hetki remontille?

Puolueettoman tahon toteuttama kuntoarvio ja putkiston kuntotutkimus tuovat taloyhtiön päätöksentekoon kaivattua selkeyttä sekä auttavat säästämään kustannuksia pitkällä aikavälillä. Näin taloyhtiön arki on ennakoitavampaa ja turvallisempaa.

Rakenteiden teknisen käyttöiän lähestyessä laskennallista loppuaan monessa taloyhtiössä pohditaan, milloin remontti oikeasti kannattaa tehdä. Suurin epävarmuus syntyy siitä, ettei rakenteiden, talotekniikan tai putkiston todellisesta kunnosta ole varmaa tietoa.

Kun päätösten pohjaksi hankitaan puolueettoman asiantuntijan tekemä kuntoarvio tai kuntotutkimus, taloyhtiö saa luotettavaa tietoa todellisista riskeistä sekä siitä, millaisella aikataululla korjauksiin kannattaa ryhtyä.

Suomen Asiantuntijapalvelut Oy tarjoaa taloyhtiöille muun muassa kuntoarvioita, putkistojen kuntotutkimuksia, energiakartoituksia ja hankesuunnittelua. Yritys toimii Pirkanmaan ja Uudenmaan alueilla ja tarpeen tullen myös Jyväskylän ja Kuopion alueilla.

”Rakenteita rikkomaton taloyhtiön kuntoarvio tehdään kolmella osa-alueella, jotka ovat LVI-järjestelmät, sähköjärjestelmät ja rakennetekniikka. Jokaisesta vastaa oma asiantuntijansa, ja havainnot kootaan selkeäksi ja yhtenäiseksi raportiksi, joka sisältää toimenpidesuositukset”, Vähänen kertoo.

Suomen Asiantuntijapalvelut on saanut kiitosta raporttien havainnollisuudesta. Myös yrityksen tarjoama henkilökohtainen ja joustava palvelu koetaan arvokkaaksi, sillä se tekee yhteistyöstä sujuvaa ja keventää taloyhtiön hallituksen ja isännöitsijän työtaakkaa.

Kuntoarvion ja raportin pohjalta taloyhtiölle voidaan laatia PTS-suunnitelma eli pitkän tähtäimen kunnossapitosuunnitelma. Suunnitelman pohjalta taloyhtiön huoltojen ja korjausten aikatauluttaminen ja budjetointi helpottuu.

Oireileva putkisto kannattaa tutkia ajoissa

Putkiston kuntotutkimus on paikallaan, kun putkiston kunto alkaa mietityttää. Toistuvat viemäritukokset, hajuhaitat tai ensimmäinen putkivuoto ovat selviä merkkejä siitä, että putkiston tutkimus on tarpeen.

”Putkiston kuntotutkimus antaa mittauksiin perustuvaa tietoa siitä, onko remonttiin syytä ryhtyä heti vai voidaanko sitä vielä turvallisesti lykätä”, Vähänen sanoo.

Kuntotutkimuksen menetelmät valitaan kohdekohtaisesti. Lämmitys- ja käyttövesiputkistoja tutkitaan röntgenkuvauksella, josta selviää mahdollinen putken sisäpuolinen korroosio.

Viemäriputkistoja kuvataan sisäpuolisesti näiden toiminnallisen kunnon selvittämiseksi. Valurautaviemäreitä voidaan myös tutkia röntgenkuvauksin, joista voidaan muun muassa mitata viemärin jäljellä oleva seinämävahvuus.

”Muoviviemäreistä voidaan ottaa putkinäytteitä, joiden avulla materiaalin mahdollisen rakenteellisen kunnon heikentyminen selviää tarkemmin. Lisäksi lämmitysverkoston vesinäytteiden analyysit antavat tietoa mahdollisesta korroosiosta”, Vähänen lisää.

Puolueettoman toimijan tekemä kuntoarvio ja putkiston kuntotutkimus tarjoavat selkeän näkymän kiinteistön todelliseen tilanteeseen, antavat varman perustan päätöksille ja auttavat kohdentamaan korjaukset oikein.

Teksti: Meri Böhm

Jaa tämä artikkeli: 

Saneeraus

Älyrakennusten kyberriskit siirtyivät laitetasolta käyttöoikeuksiin

Rakennusautomaation, IoT-ratkaisujen ja älykkäiden ohjausjärjestelmien yleistyminen on muuttanut kiinteistöjen teknisiä järjestelmiä aiempaa tehokkaammiksi ja paremmin hallittaviksi. Samalla kiinteistöjen operatiivinen teknologia on muodostunut uudeksi kyberturvallisuuden riskialueeksi, jossa haasteet liittyvät yhä useammin käyttäjätunnuksiin, pääsyoikeuksiin ja järjestelmien hallintaan.

Talotekniikka hakee uutta roolia rakennuksen koko elinkaarella

Talotekniikka 2030 -tutkimuskokonaisuuden raportit piirtävät kuvaa toimialasta, jossa talotekniikan merkitys laajenee teknisten järjestelmien toteuttajasta rakennusten suorituskyvyn, energiatehokkuuden ja tiedolla johtamisen keskeiseksi mahdollistajaksi. Muutosta ohjaavat yhtä aikaa energiamurros, digitalisaatio ja kasvavat vastuullisuusvaatimukset.

Tekoäly tuo uusia työkaluja rakentamisen riskienhallintaan

Rakennusalan tuottavuusongelmat, työvoimapula ja kasvavat kustannuspaineet haastavat toimialaa myös Suomessa. Tekoälyyn perustuvat ratkaisut tarjoavat uusia mahdollisuuksia työmaiden turvallisuuden, projektinhallinnan ja dokumentoinnin kehittämiseen, mutta samalla alan toimijat joutuvat arvioimaan, mitkä teknologiat tuottavat todellista lisäarvoa.

Konvektio vaikuttaa tuulettuvan julkisivun toimintaan

Tuulettuva julkisivu mielletään usein kosteusteknisesti turvalliseksi ja pitkäikäiseksi ratkaisuksi. Vähemmälle huomiolle jää kuitenkin ilmiö, joka voi merkittävästi heikentää rakenteen todellista energiatehokkuutta: lämmöneristeessä mahdollisesti tapahtuva konvektio.

FinnBuild 26 ohjelma pureutuu rakentamisen murrokseen – miten rakennusala vastaa tekoälyn, energiasiirtymän ja kiertotalouden haasteisiin

Rakennusala elää voimakasta murrosta, jota vauhdittavat tekoäly, energiasiirtymä ja kasvavat vastuullisuusvaatimukset. Syksyn FinnBuild-messuilla katse käännetään ratkaisuihin: ohjelma tarjoaa ajankohtaisen tilannekuvan alan kehityksestä ja konkreettisia näkökulmia siihen, miten rakentaminen uudistuu kohti kestävämpää ja tehokkaampaa toimintaa.

Tekoäly tuo uusia työkaluja rakentamisen riskienhallintaan

Rakennusalan tuottavuusongelmat, työvoimapula ja kasvavat kustannuspaineet haastavat toimialaa myös Suomessa. Tekoälyyn perustuvat ratkaisut tarjoavat uusia mahdollisuuksia työmaiden turvallisuuden, projektinhallinnan ja dokumentoinnin kehittämiseen, mutta samalla alan toimijat joutuvat arvioimaan, mitkä teknologiat tuottavat todellista lisäarvoa.

Sota, jossa kaikki menee päin seiniä

Meillä on nyt entistä suurempi syy katkoa öljyriippuvuuksia. Vaikka Suomi lämpenee lähes ilman fossiilisia polttoaineita, maailma on yhä riippuvainen öljystä ja

Linjasaneeraus murroksessa

Toteutusmallit laajenevat perinteisestä putkiremontista kokonaisvaltaiseksi uudistamiseksi Linjasaneeraus on siirtymässä teknisestä korjaustoimenpiteestä kohti strategista kiinteistön kehittämistä. Kasvava korjaustarve, kiristyvä sääntely ja uudet

Sisäilmastoseminaarissa esillä korjausrakentaminen

Sisäilmastoseminaari kokosi maaliskuussa sisäilma-alan ammattilaiset Messukeskukseen. 41. Sisäilmastoseminaarin teemana oli tänä vuonna korjausrakentaminen. Sisäilmastoseminaarissa kokoontuivat jälleen sisäilma-alan ammattilaiset ja sisäilma-asioista kiinnostuneet.