Linnanherran elämää
Nastolan Aurinkolinnassa menneisyys kohtaa nykypäivän onnellisten tähtien alla Miltä kuulostaisi elämä luonnon helmassa ehdassa jugendlinnassa, jossa yhteisöllisyys on voimissaan ja

Valmistuvan ja tällä hetkellä varattavissa olevan asunnon visualisointikuvia. Tuleva varaaja pääsee vielä itse vaikuttamaan lopullisiin pintoihin. Salpausselän parantola (nyk. Aurinkolinna)

– nyt siihen on mahdollista saada avustusta Rakennusten sisäilman ongelmat voivat aiheutua monenlaisista syistä. Siksi kuntotutkimukset kannattaa tehdä perusteellisesti. Nyt

Julkisuudessa on viime aikoina käyty mielipiteiden vaihtoa siitä, milloin taloyhtiöiden remonteissa tehdään ylikorjausta ja milloin joudutaan alikorjaustilanteisiin. Korjausrakentaminen 2020 ‑tapahtumassa

Suomen kerrostalojen parvekkeista noin 75 % on lasitettu, joten niillä on suuri kaupunkikuvallinen merkitys. Parvekelasitus pidentää parvekkeiden ja terassien käyttöaikaa

Vuonna 2015 perustettu Planera Oy on pääkaupunkiseudulla toimiva konsulttitoimisto, joka tarjoaa kokonaisvaltaista rakentamisen suunnittelupalvelua. Planeran tiimiin kuuluu kaikkiaan 25 suunnittelijaa.

Helsingin kaupungin rakennusvalvonnan tuore ohje uhkaa hankaloittaa asuntojen lyhytaikaista vuokrausta – mutta esimerkiksi kaupungin oma ympäristö- ja lupajaosto sekä Kiinteistöliitto

Asumisen turvallisuutta, mukavuutta, energiatehokkuutta ja terveellisyyttä palvelevien älykkäiden ratkaisujen määrä lisääntyy jatkuvasti ja yhä useampi pohtii näiden tekniikoiden tuontia omaan

Suomalaisen suurin varallisuuserä on yleensä hänen asuntonsa. Aina ei kuitenkaan ymmärretä, että tämän oman asuntovarallisuuden hoito vaatii investointeja kiinteistön peruskorjaukseen

Saimme Ahkaan tiedustelun, jossa kysyttiin asiantuntijaa taloyhtiön hallituksen kokoukseen, jossa pohdittaisiin eri näkökulmista taloyhtiön viisivuotislinjauksia. Taloyhtiö haki tietoja saman ikäisistä

Mitä tehdä, kun osakas haluaa taloyhtiöön ensimmäisen sähköauton latauspisteen? Onko yhtiössä ohjeistusta siitä, miten säilyttää sähköpyöriä? Miten suhtautua Airbnb-toimintaan? 2.–3.

Taloyhtiön kustannus- ja energiatehokkaimman lämmitysratkaisun suunnittelussa kannattaa tukeutua asiantuntijalla teetettyyn energiakatselmukseen. Aurinkoenergian nykyistä laajempi käyttäminen kiinteistöjen lämmityksessä olisi tekniikan puolesta

Asbestitöissä tarvitaan vankkaa ammattitaitoa Ennen vuotta 1994 rakennetuissa taloissa täytyy kartoittaa mahdolliset asbestiongelmat jo remontin suunnitteluvaiheessa. Arkipuheessa näytteenotto, asbestikartoitus, laboratorioanalyysi

Onko tavoitteenasi esimies- tai työnjohdolliset tehtävät kiinteistö- ja rakennusalalla? Vai oletko erikoistumassa sisäilman tai homepuhdistuksen ammattilaiseksi? Valtakunnallinen aikuiskouluttaja Rastor vauhdittaa

Tervetuloa Kuopioon taloyhtiöt Kuopion Rakenna ja Asu -messut järjestetään jälleen ensi vuonna 22.-23.2. Kuopio-hallissa. Messut järjestää Kuopion Näyttely Oy, joka

Tilastokeskuksen mukaan putkiremontti tehtiin vuonna 2017 arviolta pariin tuhanteen taloyhtiöön. Remontit maksoivat 900 miljoonaa euroa, koskivat arviolta 60 000 asuntoa
Kumputie 11:n asuinkiinteistössä Kouvolassa on kolme asuinkerrosta, kolme porraskäytävää ja 27 huoneistoa. Talon kaikkien huoneistojen viemäriputket saneerattiin sukittamalla syyskuun 2018
Asunto-osakeyhtiön yhtiökokouksen vaikeimpia asioita on löytää halukkaita ja osaavia henkilöitä hallituksen jäseniksi. Osakkaat mielellään karttavat tehtäviä, joista ei juuri kiitosta
Kahden asuinkerrostalon laaja ulkovaipparemontti on käynnissä Nummentie 75:ssä Lohjalla. Korjaustöiden yhteydessä saneerataan muun muassa talojen julkisivut ja vesikatot sekä parvekkeet

Teknisten alojen osaahapula pahenee ja vauhdilla – tilanne on synkin LVI-, rakenne- ja pohjarakennustekniikassa sekä korjausrakentamisessa Suunnittelu- ja konsultointialan toimialajärjestö