Kiinteistö- ja talotekniikkamedia

Etäohjattavat kodinkoneet lisäävät vesi- ja palovahinkoriskiä

Kodinkoneet etäohjauksella yleistyvät vauhdilla suomalaiskodeissa. Astianpesukoneen etäkäynnistys, saunan lämmittäminen ennen kotiintuloa ja kodin lämpötilan säätäminen puhelimella helpottavat arkea, mutta voivat huolimattomasti käytettyinä lisätä merkittävästi vesi‑ ja palovahinkojen riskiä. 

Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva on saanut ilmoituksia etäohjattaviin kodinkoneisiin liittyvistä vahingoista.

”Etäohjattavat laitteet eivät itsessään ole vaarallisia, mutta ne vaativat käyttäjältä tavallista enemmän harkintaa. Kun laite toimii ilman valvontaa, pienikin virhe voi aiheuttaa ison vahingon”, sanoo Turvan palvelupäällikkö Matti Hämäläinen

Pesukoneiden etäkäytössä veden hallinta on ratkaisevaa 

Etäohjattava astian‑ tai pyykinpesukone edellyttää sähköisesti ohjattavaa venttiiliä, joka katkaisee veden virtauksen, kun konetta ei käytetä. Ongelmia syntyy, jos etäkäyttö edellyttää tavallisen mekaanisen hanan jättämistä auki.

”Jos hana on jatkuvasti auki ja letku tai liitos pettää, vettä voi vuotaa pitkään ilman, että kukaan huomaa sitä. Tällaiset tilanteet johtavat laajoihin ja kalliisiin vesivahinkoihin”, Hämäläinen huomauttaa.

Turvan suojeluohjeiden mukaan pesukoneiden tulovesiputkien hanat on suljettava aina käytön jälkeen. 

Uunin etäkäynnistys on selkeä paloriski 

Etäohjattavat uunit houkuttelevat helppoudellaan, mutta niiden etäkäynnistys on Turvan suojeluohjeiden vastaista. Uunia ei tule koskaan laittaa päälle, jos kotona ei ole ketään valvomassa.

”Uunin sisälle voi olla jäänyt leivinpaperia tai muuta helposti syttyvää. Kun uuni kuumenee pitkään ilman valvontaa, seuraukset voivat olla vakavia”, Hämäläinen painottaa. 

Etäyhteydestä voi olla hyötyä esimerkiksi lapsilukon kytkemisessä sovelluksen kautta. 

Kiuas vaatii etäkäytössä erityistä tarkkuutta 

Saunan etälämmitys koetaan arjen luksuksena, mutta siihen liittyy merkittävä paloriski. Suurin vaara syntyy, jos kiukaan päälle tai läheisyyteen on jäänyt syttyvää materiaalia.

”Saunassa ei koskaan tulisi säilyttää tai kuivattaa mitään. Kiukaan päälle tai läheisyyteen jätetyt tavarat ovat yksi yleisimmistä saunapalojen syttymissyistä. Etäkäytössä riski korostuu, koska kukaan ei ole paikalla tarkistamassa tilannetta ennen lämmitystä”, Hämäläinen sanoo. 

Ilmalämpöpumppu on turvallinen, kun ilmankierto toimii 

Etäohjattava ilmalämpöpumppu on useimmiten turvallinen ja energiatehokas ratkaisu, kun kotia tai mökkiä halutaan pitää sopivassa lämmössä poissa ollessa. Riskit liittyvät useammin käyttöön kuin itse laitteeseen. 

”Ilmankiertoa ei saa estää. Verhot, huonekalut tai muu tavara pumpun edessä voivat heikentää laitteen toimintaa ja pitkällä aikavälillä lisätä paloriskiä. Jos lämpöä haluaa säätää etänä, on tärkeää jättää tila niin, ettei pumpun edessä tai läheisyydessä ole tavaraa estämässä ilmankiertoa. Lisäksi etäkäytössä ei havaita poikkeavia ääniä tai hajuja, jotka voisivat viitata koneen vikatilaan”, Hämäläinen summaa. 

Kuvat: Pixabay

Lähde: Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva

Jaa tämä artikkeli: 

Turvallisuus

Uinuva uhka työmaalla

Asbestitöissä tarvitaan vankkaa ammattitaitoa Ennen vuotta 1994 rakennetuissa taloissa täytyy kartoittaa mahdolliset asbestiongelmat jo remontin suunnitteluvaiheessa. Arkipuheessa näytteenotto, asbestikartoitus, laboratorioanalyysi sekä

Rakenteellisen turvallisuuden varmistaminen

– riittävätkö katselmoinnit aika-ajoin vai vaaditaanko jatkuvaa mittaamista? Suomessa kiinteistön omistajalla on vastuu rakennusten turvallisuudesta. Laajarunkoisten rakennusten rakenteellisen turvallisuuden arvioinnista säädetyn

BikeKeeper edistää pyöräilyä

BikeKeeper-pyöräparkit vähentävät pyörävarkauksia ja parantavat kiinteistön viihtyisyyttä Pyörät voidaan lukita helposti ja turvallisesti runkolukolla pyörätelineisiin, jotka on suunniteltu yhteistyössä pyöräilijöiden, arkkitehtien

Koulutus parantaa kiinteistöturvallisuutta

Monet taloyhtiöt kiinnittävät nykyään yhä enemmän huomiota kodin ja asumisen turvallisuusasioihin. Tähän ovat vaikuttaneet muun muassa näkyvästi uutisoidut huoneistopalot. Kiinteistö- ja

Maanalaiset läpiviennit torjuvat kosteutta ja kaasuja

Kansainvälinen Roxtec-konserni kehittää ja valmistaa kaapeli- ja putkiläpivientien tiivisteitä, jotka varmistavat läpivientiratkaisujen turvallisuuden ja toimivuuden. Tyypillisesti läpivientejä tarvitaan kaapelien suojaputkille, viemäriputkille

Ovivalikoimamme on rajaton

Helsingin Oviasennuksen ovet takaavat äänieristyksen ja paloturvallisuuden. Helsingin Oviasennus on pääkaupunkiseudulla toimiva yritys, joka on nimensä mukaisesti keskittynyt oviasentamiseen. ”Keihäänkärkituotteemme ovat

Uusia palokatkoratkaisuja taloyhtiöille

Sewatek Oy on kehittänyt ja valmistanut läpivienti- ja palokatkotuotteita vuodesta 1989 alkaen. Vuosituhannen alusta lähtien yritys on kasvattanut erikoisasiantuntijuuttaan nimenomaan palo-osastoivien

Kyberriskejä talotekniikassa

Kirjoittaja: Ari Järvinen Talotekniikan digitalisaatio ja ohjauksen automatisointi pienentävät kiistatta kiinteistöjen käytön kustannuksia ja ilmastovaikutuksia. Saavutettavat edut ovat niin merkittävät, että

Aurinkovoimalan paloturvallisuus

Ralos – markkinoiden turvallisin aurinkovoimala Motiva Oy:n teetättämän ja julkaiseman esiselvityksen johtopäätöksenä mikroinvertterein toteutettu aurinkovoimala on turvallisin mahdollinen ratkaisu. Ralos Eco

Varmista viranomaisviestinnän sujuvuus

Sisätiloihin asennettava peittoaluelaajennus parantaa viranomaisverkon kuuluvuutta Viranomaisviestintä tapahtuu usein haastavissa kommunikaatio-olosuhteissa ja vaatii luotettavia sekä tehokkaita viestintäratkaisuita. Peittoaluelaajennukset varmistavat viranomaisverkon eli

Katkaise tulen tie!

Palokatkot, savunpoistojärjestelmät ja väestönsuojat ovat keskeinen osa taloyhtiön paloturvallisuutta Paloturvallisuus on niin taloyhtiön hallituksen, isännöitsijän kuin sen asukkaidenkin yhteinen asia. Yksi