Kiinteistö- ja talotekniikkamedia

Mobiilisovelluksella varmistetaan remontin onnistuminen

Kotopro-mobiilisovellus kerää kaiken tarvittavan informaation yhteen sovellukseen

Kotopro-mobiilisovellus kerää kaiken tarvittavan informaation yhteen sovellukseen. Tämä takaa laadun läpinäkyvyyden myös remonteissa ja rakennuskohteissa.

Kotopro Oy:n toimitusjohtaja Samuli Suomala lupaa, että sovellus on kenen tahansa toimijan käytettävissä.

”Esimerkiksi putkiremontissa sovelluksen kautta on mahdollista tarkastella jokaista rakennusvaihetta erikseen purusta loppuvaiheen viimeistelyyn. Sovellusta voivat käyttää kaikki putkimiehestä projektin valvojaan”, Suomala kertoo.

”Kaikki näkevät toistensa työn läpinäkyvyyden reaaliaikaisesti”, Suomala jatkaa.

Käytännössä sovellus toimii niin, että jaetun linkin kautta päästään dokumentaatioon käsiksi. Dokumentaatio on ajan tasalla koko ajan. Tarkastus-, huolto- tai käyntiraportti syntyy paikan päällä kohteessa. Ne voi myös sanella.

”Sovellukseen on mahdollista lisätä myös kuvia. Esimerkiksi vedeneristäjä voi ottaa kuvan tekemästään tulvakynnyksestä sovellukseen muiden nähtäväksi”, Suomala sanoo.

Suomala näkee Kotopro-mobiilisovelluksen mahdollisuudet koko rakennusprojektin ajaksi laadukkaaseen lopputulokseen.

”Kotopro-sovellus on lyönyt jo itsensä läpi. Sovelluksella on tällä hetkellä 35 000 rekisteröitynyttä käyttäjää ja 20 000 valokuvaa ammattilaisten käytössä”, Suomala kertoo.

Suomala kokee Kotopro-sovelluksen koko rakentamiskulttuurin muutoksena.

”Teknologia on valmiina läpinäkyvään dokumentoitiin koskien koko rakentamisvaihetta”, hän sanoo.

Lisätietoja: www.kotopro.com

Teksti: Esa Pesonen

Jaa tämä artikkeli: 

Saneeraus

Vuokraturvan Metsola Kalasataman palveluyhtiöistä: ”Todella ison mittakaavan vahinko asunnon omistajille”

Helsingin Kalasataman taloyhtiöiden on pakko kuulua alueellisiin palveluyhtiöihin, koska näin on asemakaavaan aikanaan kirjattu. Palvelusopimusta ei voi kilpailuttaa eikä irtisanoa, eivätkä taloyhtiöiden osakkaat kuulu hoitovastikkeen osalta kuluttajasuojalain piiriin. Tähän liittyen Helsingin kaupunki on ilman kilpailutusta valinnut kokonaisen kaupunginosan isännöintipalvelujen tuottajaksi yrityksen, jolle Korkein hallinto-oikeus (KHO) määräsi viime vuonna usean miljoonan euron seuraamusmaksun kilpailulain vastaisesta hinnoittelusta.

Etäohjattavat kodinkoneet lisäävät vesi- ja palovahinkoriskiä

Kodinkoneet etäohjauksella yleistyvät vauhdilla suomalaiskodeissa. Astianpesukoneen etäkäynnistys, saunan lämmittäminen ennen kotiintuloa ja kodin lämpötilan säätäminen puhelimella helpottavat arkea, mutta voivat huolimattomasti käytettyinä lisätä merkittävästi vesi‑ ja palovahinkojen riskiä. 

Peruskorjatako vai uusia koko hissi?

Hissiremontit ovat merkittäviä hankkeita, jotka vaikuttavat niin taloyhtiöiden asukkaiden arkeen kuin kiinteistön arvoon. Olipa kyse hissin peruskorjauksesta tai kokonaan uuden laitteen

Kiertotaloudesta seuraava rakentamisen toimintamalli

Kirjoittaja: Anssi Salonen Viime vuoden lopulla ilmestyi kaksi merkittävää luontoarvojen laajempaa ja läpileikkaavampaa huomioimista käsittelevää raporttia. Hallitustenvälisen luontopaneelin IPBES:in ns. nexus-raportti