Kiinteistö- ja talotekniikkamedia

Pääkirjoitus: Turvallisuus on yhteinen asia

Taloyhtiön turvallisuudesta puhutaan usein vasta silloin, kun jotakin tapahtuu. Kun parvekelasi putoaa kadulle, tulipalo syttyy kerrostalossa tai ihminen loukkaantuu liukkaalla pihalla, herää kysymys siitä, olisiko vahinko ollut estettävissä. Monessa tapauksessa olisi. Silti turvallisuus jää helposti muiden, kiireellisemmiltä tuntuvien asioiden varjoon.

Kiinteistöjen turvallisuus on laaja kokonaisuus, jossa pieniltäkin tuntuvat puutteet voivat johtaa vakaviin seurauksiin. Parvekelasitusten irtoamiset ovat tästä konkreettinen esimerkki. Yksittäinen kiinnike tai huomaamatta jäänyt vaurio voi muuttua vaaratilanteeksi, jossa on kyse ihmishengistä. Samoin tulipalot muistuttavat siitä, kuinka nopeasti tavallinen arki voi muuttua kriisitilanteeksi. Porrashuoneeseen jätetyt tavarat, tukitut pelastustiet tai puutteet paloturvallisuudessa eivät ole vain järjestyskysymyksiä, vaan voivat pahimmillaan estää ihmisten pelastumisen.

Turvallisuus ei kuitenkaan tarkoita pelkästään suurten onnettomuuksien ehkäisemistä. Se on myös sitä, että ikääntyvä asukas pääsee turvallisesti kotiovelleen, lapsi voi kulkea pihalla ja huoltotyötä tekevä ammattilainen voi työskennellä ilman tarpeettomia riskejä. Rikkinäinen valaistus, huonokuntoiset kulkuväylät, toimimaton lukitus tai pitkään korjaamatta jätetty tekninen vika voivat tuntua vähäpätöisiltä, kunnes niiden seuraukset konkretisoituvat.

Taloyhtiöissä turvallisuuteen liittyvät kysymykset kilpailevat usein talouden, korjausvelan ja muiden kunnossapitotarpeiden kanssa. Kun rahaa on rajallisesti, päätöksiä joudutaan priorisoimaan. Turvallisuudesta tinkiminen on kuitenkin lyhytnäköistä säästämistä. Vahingon seuraukset voivat olla huomattavasti suuremmat kuin ennakoivan kunnossapidon kustannukset. Vielä vakavampaa on, jos vaaratilanteen annetaan jatkua siksi, ettei vastuunjaosta tai korjaustarpeesta päästä yksimielisyyteen.

Vastuu turvallisesta asuinympäristöstä ei kuulu vain hallitukselle, isännöinnille tai huoltoyhtiölle. Jokaisella on oma roolinsa, mutta erityisesti taloyhtiön johdolla on oltava ymmärrys siitä, ettei turvallisuus ole kertaluonteinen hanke tai vuosittainen tarkastus. Se on jatkuva osa kiinteistön ylläpitoa ja päätöksentekoa.

PETRI CHARPENTIER

Jaa tämä artikkeli: 

Turvallisuus

Turvallisuus alkaa ennen kuin ensimmäinenkään työkalu käynnistyy

Kiinteistön huolto, korjaaminen ja talotekniset saneeraukset tuovat työpaikoille jatkuvasti erilaisia riskejä. Kun samassa kohteessa työskentelee useita urakoitsijoita ja rakennuksessa liikkuu samalla asukkaita, turvallisuus ei ole vain työntekijän asia. Se rakentuu ennakoinnista, selkeästä vastuunjaosta ja toimivasta tiedonkulusta.

FinnBuild kokoaa alan muutokset saman katon alle

FinnBuild 2026 nostaa esiin rakennus- ja talotekniikka-alan keskeiset muutosvoimat. Syyskuun lopussa Helsingin Messukeskuksessa katse kohdistuu muun muassa energiaratkaisuihin, tekoälyyn, kiertotalouteen, turvallisuuteen ja rakennusten elinkaaren hallintaan.

Talvi testaa taloyhtiön toimintavarmuuden

Pakkaset, lumi, kosteus ja pimeys kuormittavat taloyhtiön teknisiä järjestelmiä ja kiinteistön rakenteita. Hyvin suunniteltu talvikausi perustuu ennakointiin: lämmityksen ja ilmanvaihdon toimivuus varmistetaan ajoissa, riskikohteet tunnistetaan ja korjaushankkeissa huomioidaan talven asettamat erityisvaatimukset.

Älyrakennusten kyberriskit siirtyivät laitetasolta käyttöoikeuksiin

Rakennusautomaation, IoT-ratkaisujen ja älykkäiden ohjausjärjestelmien yleistyminen on muuttanut kiinteistöjen teknisiä järjestelmiä aiempaa tehokkaammiksi ja paremmin hallittaviksi. Samalla kiinteistöjen operatiivinen teknologia on muodostunut uudeksi kyberturvallisuuden riskialueeksi, jossa haasteet liittyvät yhä useammin käyttäjätunnuksiin, pääsyoikeuksiin ja järjestelmien hallintaan.

Tekoäly tuo uusia työkaluja rakentamisen riskienhallintaan

Rakennusalan tuottavuusongelmat, työvoimapula ja kasvavat kustannuspaineet haastavat toimialaa myös Suomessa. Tekoälyyn perustuvat ratkaisut tarjoavat uusia mahdollisuuksia työmaiden turvallisuuden, projektinhallinnan ja dokumentoinnin kehittämiseen, mutta samalla alan toimijat joutuvat arvioimaan, mitkä teknologiat tuottavat todellista lisäarvoa.

Konvektio vaikuttaa tuulettuvan julkisivun toimintaan

Tuulettuva julkisivu mielletään usein kosteusteknisesti turvalliseksi ja pitkäikäiseksi ratkaisuksi. Vähemmälle huomiolle jää kuitenkin ilmiö, joka voi merkittävästi heikentää rakenteen todellista energiatehokkuutta: lämmöneristeessä mahdollisesti tapahtuva konvektio.

Etäohjattavat kodinkoneet lisäävät vesi- ja palovahinkoriskiä

Kodinkoneet etäohjauksella yleistyvät vauhdilla suomalaiskodeissa. Astianpesukoneen etäkäynnistys, saunan lämmittäminen ennen kotiintuloa ja kodin lämpötilan säätäminen puhelimella helpottavat arkea, mutta voivat huolimattomasti käytettyinä lisätä merkittävästi vesi‑ ja palovahinkojen riskiä. 

Palontorjunta vaatii eristeeltä paljon

Taloyhtiöt ja isännöitsijät priorisoivat paloturvallisuuden korkealle Suomessa. Saint-Gobain Finlandin teknisten eristeiden asiakkuuspäällikkö Joni Kovanen toteaa, että kiinteistönomistajien kiinnostus teknisten eristeiden omaisuuksien

PAROC CGL 20 -järjestelmä

Kustannustehokas ratkaisu kellarikattojen eristämiseen Etsitkö helppoa ja kustannustehokasta ratkaisua kellarien tai autohallien kattojen eristämiseen, joka on myös visuaalisesti houkutteleva? PAROC CGL

Valaistuksen uudistaminen taloyhtiöissä

Valaistuksen merkitys taloyhtiöissä ulottuu paljon pidemmälle kuin pelkkään käytännöllisyyteen. Hyvin suunniteltu ja toteutettu valaistus parantaa turvallisuutta, lisää asukkaiden viihtyvyyttä ja voi

Telineen tilaajan vastuut

Kun katson ajassa taaksepäin noin 15 vuotta tullessani itse telineasentajaksi, on tähän päivään mennessä telinerakentamisen laatu kehittynyt ja työn arvostus noussut.

Palokatkoilla torjutaan vakavia palovahinkoja

Paloturvallisuutta asuinkiinteistöissä ja muissa rakennuksissa on mahdollista parantaa muun muassa palokatkoilla. Niiden avulla ehkäistään tai ainakin hidastetaan tulipalon leviämistä rakennuksen muihin