Kiinteistö- ja talotekniikkamedia

Rakennustyömailla eniten puutteita henkilönsuojaimissa ja putoamissuojauksessa

Työsuojelutarkastuksilla pyritään ehkäisemään ennalta tapaturmia, jotka tulisivat työnantajille kalliiksi ja työntekijöille kärsimykseksi.
Kuva: Mika Rautiainen Työsuojelun vastuualue, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

Rakennusalan työsuojelutarkastajat tekivät vuoden 2025 alkupuoliskolla ympäri Suomea suuremmille talonrakennustyömaille noin 700 työsuojelutarkastusta. Eniten puutteita havaittiin rakennustyössä käytettävissä henkilönsuojaimissa, joista velvoitteita turvallisuuspuutteiden korjaamiseen annettiin joka kolmannella työmaalla. Puutteita havaittiin mm. suojakypärän käytöstä, silmien suojauksesta ja hengityksen suojaimista

Määrällisesti seuraavaksi eniten velvoitteita annettiin putoamissuojauksen puutteista. Niitä havaittiin, joka neljännellä tarkastuksella.

”Työtapaturmien syynä putoamiset ja kaatumiset ovat olleet surullista kärkeä jo usean vuoden ajan. Ne tulevat työantajille kalliiksi ja työntekijöille kärsimykseksi. Haluamme painottaa, että rakennustyömaalla putoamissuojaus tulee järjestää aina, kun työssä on putoamiseen liittyvä tapaturman vaara”, kertoo ylitarkastaja Mikko Koivisto.

Hyvään suuntaan rakennustyömaiden työturvallisuuden suhteen on menty mm. työmaa-alueen käytön suunnittelussa sekä uusien työntekijöiden perehdyttämisessä.

Lähde: Aluehallintovirasto

Jaa tämä artikkeli: 

Turvallisuus

Varmista viranomaisviestinnän sujuvuus

Sisätiloihin asennettava peittoaluelaajennus parantaa viranomaisverkon kuuluvuutta Viranomaisviestintä tapahtuu usein haastavissa kommunikaatio-olosuhteissa ja vaatii luotettavia sekä tehokkaita viestintäratkaisuita. Peittoaluelaajennukset varmistavat viranomaisverkon eli

Katkaise tulen tie!

Palokatkot, savunpoistojärjestelmät ja väestönsuojat ovat keskeinen osa taloyhtiön paloturvallisuutta Paloturvallisuus on niin taloyhtiön hallituksen, isännöitsijän kuin sen asukkaidenkin yhteinen asia. Yksi

Talotekniikan TT-sertifikaatille FINAS akkreditointi

Talotekniikkaurakoitsijoiden oma laatusertifikaatti, TT-sertifikaatti, on nyt FINAS-akkreditoitu tuote. FINAS hyväksyi 7.5.2020 Henkilö- ja yritysarviointi SETI Oy:n akkreditointipäätöksen S041-laajennuksen koskemaan myös TT-sertifikaattia.

Suojakäsineet turvaavat tiukoissakin tilanteissa

Sertifioidut vinyylipintaiset suojakäsineet soveltuvat muun muassa rakennus-, asennus- ja kiinteistötöihin. Niillä voidaan parantaa työturvallisuutta myös monilla teollisuuden aloilla, kuljetuksessa ja logistiikassa

Onko rivitalonne ullakko paloturvallinen?

Rivitalopaloja on Suomessa keskimäärin 300 vuodessa, osa johtaa kiinteistön täydelliseen tuhoutumiseen. Vesivek on kehittänyt ensimmäisen kattosaneerauksen yhteydessä toteutettavan palokatkoratkaisun, joka luotettavasti

Älyrakennusten kyberriskit siirtyivät laitetasolta käyttöoikeuksiin

Rakennusautomaation, IoT-ratkaisujen ja älykkäiden ohjausjärjestelmien yleistyminen on muuttanut kiinteistöjen teknisiä järjestelmiä aiempaa tehokkaammiksi ja paremmin hallittaviksi. Samalla kiinteistöjen operatiivinen teknologia on muodostunut uudeksi kyberturvallisuuden riskialueeksi, jossa haasteet liittyvät yhä useammin käyttäjätunnuksiin, pääsyoikeuksiin ja järjestelmien hallintaan.

Tekoäly tuo uusia työkaluja rakentamisen riskienhallintaan

Rakennusalan tuottavuusongelmat, työvoimapula ja kasvavat kustannuspaineet haastavat toimialaa myös Suomessa. Tekoälyyn perustuvat ratkaisut tarjoavat uusia mahdollisuuksia työmaiden turvallisuuden, projektinhallinnan ja dokumentoinnin kehittämiseen, mutta samalla alan toimijat joutuvat arvioimaan, mitkä teknologiat tuottavat todellista lisäarvoa.

Konvektio vaikuttaa tuulettuvan julkisivun toimintaan

Tuulettuva julkisivu mielletään usein kosteusteknisesti turvalliseksi ja pitkäikäiseksi ratkaisuksi. Vähemmälle huomiolle jää kuitenkin ilmiö, joka voi merkittävästi heikentää rakenteen todellista energiatehokkuutta: lämmöneristeessä mahdollisesti tapahtuva konvektio.

Etäohjattavat kodinkoneet lisäävät vesi- ja palovahinkoriskiä

Kodinkoneet etäohjauksella yleistyvät vauhdilla suomalaiskodeissa. Astianpesukoneen etäkäynnistys, saunan lämmittäminen ennen kotiintuloa ja kodin lämpötilan säätäminen puhelimella helpottavat arkea, mutta voivat huolimattomasti käytettyinä lisätä merkittävästi vesi‑ ja palovahinkojen riskiä. 

Sujuvaa viestintää taloyhtiöissä

Digitaalisuus ja asukaslähtöisyys etusijalla Taloyhtiöviestintä on muuttunut merkittävästi digitaalisuuden myötä. Sähköiset ilmoitustaulut, asukassovellukset ja automatisoidut viestintäkanavat tarjoavat mahdollisuuksia sujuvampaan hallintoon, mutta