Kiinteistö- ja talotekniikkamedia

Taloyhtiön kannattaa varautua ilmastonmuutokseen  

Suurin osa Suomen nykyisestä rakennuskannasta on rakennettu ilmastoon, jota ei enää ole. Taloyhtiöiden olisi tärkeä havahtua varautumaan tulevaan, sillä ilmastonmuutos vain etenee. 

Ilmastonmuutos muuttaa sääolosuhteita, joita rakennusten tulee kestää. Esimerkiksi voimistuneet viistosateet puskevat vettä paikkoihin, joihin se ei ennen päässyt. Nollan molemmin puolin seilaavat lämpötilat kerryttävät jäätä tukkien kattokaivoja, joihin jälkiasennetaan lämmityksiä. Tämän talven erikoisuus Oulun seudulla on ollut vähälumisuus yhdistettynä pitkään pakkasjaksoon, mikä aiheuttaa syvälle yltävää routaa. Hankalimmillaan tämä voi rasittaa jopa talojen perustuksia.  

Suomen rakennuskantaa ei ole myöskään suunniteltu pitkiin helteisiin, mikä jo haittaa asukkaiden hyvinvointia. Hulevesitulvat ovat jo tuttuja, ja Etelä-Suomessa meren pinta on alkanut kohota, mikä esimerkiksi nostaa pohjaveden korkeutta.  

”Kuten ihminen, myös talo pärjää, kun osaa varautua. Yli puolet Suomen noin kolmesta miljoonasta asunnosta on taloyhtiöissä. Toistaiseksi juuri mikään niistä ei ole lähtenyt varautumaan ilmastonmuutokseen”, toteaa projektipäällikkö Aila Ryhänen Oulun ammattikorkeakoulusta.   

Ryhänen toimii projektipäällikkönä TALVI – Taloyhtiöt muuttuvassa ilmastossa -hankkeessa, jossa luodaan taloyhtiöille työkalut kiinteistöjen ilmastokestävään hallintaan ja korjaamiseen. Hanke järjestää kevään aikana kolmiosaisen Taloyhtiöt muuttuvassa ilmastossa -seminaarisarjan, joka tarjoaa hyvän yleiskatsauksen taloyhtiöiden varautumisesta ilmastonmuutokseen taloyhtiöiden ja kiinteistönhuollon toimijoille sekä kaikille, joita taloyhtiöiden varautuminen kiinnostaa. 

Ilmastonmuutos osuu jokaiseen taloyhtiöön omalla tavallaan rakennuksen sijainnista, kunnosta ja sen asukkaista riippuen. Kiinteistön sijaintia ei voi muuttaa, mutta sen kuntoon ja asukkaiden hyvinvointiin vaikuttaviin ominaisuuksiin voi vaikuttaa.  

”Ensiksi tulee selvittää, mitkä juuri omassa taloyhtiössä ovat riskikohtia. Huolehtimalla taloyhtiön kunnosta ajoissa ja fiksusti voi säästää merkittäviä määriä rahaa, parantaa asukkaiden asumismukavuutta sekä pitää huolta tärkeästä omaisuudesta”, Ryhänen korostaa. 

Hyvä keino lähteä liikkeelle varautumisessa on teettää taloyhtiölle ilmastoviisas kuntoarvio, johon kiinteistön suunnitelmallinen kunnossapito perustuu.  

Lähde: Oulun ammattikorkeakoulu OAMK

Jaa tämä artikkeli: 

Turvallisuus

Yhteiset tilat turvallisiksi

Asuinkiinteistön yhteisten tilojen turvallisuutta voidaan parantaa puhe- ja videoyhteydellisellä ovipuhelinjärjestelmällä, jolloin ilkivallan riski pienenee ja myös kotien turvallisuus kohenee. Palotilanteessa vahingot

Vältä salakavalat kosteusvauriot

Ulkopuolisen kosteuden hallinnalla varmistetaan, että kiinteistöön ei synny piileviä kosteusvahinkoja Kosteus ei pääse vaurioittamaan rakenteita, kun sade- ja sulamisvedet ohjataan asianmukaisesti

Kuulutukset livenä ja etäohjauksella

IP-pohjainen etäohjattava kuulutus- ja äänentoistojärjestelmä parantaa turvallisuutta kouluissa Koulun alueen turvallisuutta voidaan parantaa monipuolisella kuulutusjärjestelmällä. Ohjelmoitujen ja manuaalisten hälytysten, kuulutusten, muiden

Kuinka välttää vesivahingot?

Laadukkaat puristusliittimet ja luotettavat vuodonilmaisimet varmistavat putkiliitosten pitävyyden Vesivahinkoja voidaan välttää valitsemalla turvalliset ja luotettavat putkiliittimet. Puristusliittimen asentaminen on helppoa ja

Valaistus kuntoon koko kiinteistössä

Monissa asuinkiinteistöissä sisä- ja ulkovalaistuksen remontointi voi sekä säästää rahaa että lisätä asumisviihtyvyyttä. Samalla voidaan tehostaa kiinteistön energiankäyttöä asentamalla aiempaa energiatehokkaampia

Kyberriskejä talotekniikassa

Kirjoittaja: Ari Järvinen Talotekniikan digitalisaatio ja ohjauksen automatisointi pienentävät kiistatta kiinteistöjen käytön kustannuksia ja ilmastovaikutuksia. Saavutettavat edut ovat niin merkittävät, että

PAROC CGL 20 -järjestelmä

Kustannustehokas ratkaisu kellarikattojen eristämiseen Etsitkö helppoa ja kustannustehokasta ratkaisua kellarien tai autohallien kattojen eristämiseen, joka on myös visuaalisesti houkutteleva? PAROC CGL

Valaistuksen uudistaminen taloyhtiöissä

Valaistuksen merkitys taloyhtiöissä ulottuu paljon pidemmälle kuin pelkkään käytännöllisyyteen. Hyvin suunniteltu ja toteutettu valaistus parantaa turvallisuutta, lisää asukkaiden viihtyvyyttä ja voi

Telineen tilaajan vastuut

Kun katson ajassa taaksepäin noin 15 vuotta tullessani itse telineasentajaksi, on tähän päivään mennessä telinerakentamisen laatu kehittynyt ja työn arvostus noussut.

Palokatkoilla torjutaan vakavia palovahinkoja

Paloturvallisuutta asuinkiinteistöissä ja muissa rakennuksissa on mahdollista parantaa muun muassa palokatkoilla. Niiden avulla ehkäistään tai ainakin hidastetaan tulipalon leviämistä rakennuksen muihin