Kiinteistö- ja talotekniikkamedia

Mitä tehdä kun tuholaiset iskevät taloyhtiöön?

Torjunta on syytä jättää ammattilaisille

Tuholaishyönteiset ja -jyrsijät ovat taloyhtiöiden riesana ympäri vuoden. Keväällä ja kesällä kuvioihin astuvat myös muurahaiset ja ampiaiset.

Varsinkin ampiaisten torjunta on syytä jättää ammattilaiselle, eikä kannata riskeerata omaa terveyttään.

”En suosittele ampiaispesien hävittämistä omatoimisesti. Niitä hävittäessä täytyy olla asianmukaisesti suojautunut. Ampiaisille voi olla allerginen, vaikka ei siitä itse tietäisi. Lisäksi on varmistettava, että ampiaispesä saadaan poistettua kokonaan”, muistuttaa tuholaistorjuntayhtiö Antitec Oy:n operatiivinen päällikkö Tero Haikonen.

Rottia voi torjua huolehtimalla siisteydestä

Ympärivuotisia taloyhtiöiden kutsumattomia hyönteisvieraita ovat muun muassa turkiskuoriaiset, sokeritoukat ja luteet. Torakoitakin saapuu ulkomaan ikävinä tuliaisina.

”Näitäkään hyönteisiä en suosittelisi torjumaan itse. Pitkäkestoisia hyönteisten torjunta-aineita ei tänä päivänä myydä kuluttajille ja aerosolit eivät tuhoa hyönteisen kaikkia kehitysvaiheita. Muurahaisten torjuntaan on tarjolla kuluttajille rasioita, mutta ongelma on se, että niitä ei osteta kerralla riittävästi. Toivottua vaikutusta ei silloin ole”, Haikonen sanoo.

Myös rotanmyrkkyä ei enää myydä tavallisille kuluttajille. Loukkuja käsitellään myös paljain käsin, jolloin niihin tarttuu rottia pelottava ihmisen haju. Tavallisille kuluttajille tarjolla oleva hiirenmyrkky ei myöskään tapa rottaa. Päinvastoin rotta älykkäänä eläimenä huomaa lajitoverinsa sairastuneen ja osaa välttää myrkkyä.

”Rottapopulaation villiintymistä voi ehkäistä pitämällä jätekeskukset siisteinä ja roska-astiat ehjinä. Niiden ei tule myöskään antaa pursuta yli äyräidensä. Työmaan mylläämät pihamaat suovat niille myös piilopaikkoja. Jos itse saisin päättää, kieltäisin lintujen ruokinnan taloyhtiöiden pihassa, sillä samalla ruokitaan rottia”, Haikonen neuvoo.

Lude liikkuu vain ihmisen avulla

Ludeongelman iskiessä taloyhtiö ei välttämättä ole pulassa. Haikosen mukaan luteet ovat huonoja siirtymään asunnosta toiseen omatoimisesti, sillä ne saavat ihmisestä tarvitsemansa ravinnon lymytessään useimmiten sängyssä ja sen lähistöllä.

”Ne voivat kyllä siirtyä ihmisen mukana vaatteissa sängystä toiseen tai tavaroita siirrettäessä asunnosta toiseen. Aikuiset luteet havaitsee paljaalla silmällä, mutta nymfivaiheessa olevia ei. Silloin olisi hyvä tarkastaa kyseiset asunnot. Luteella on oma kantansa suurissa kaupungeissa. Ne eivät välttämättä tule aina ulkomailta”, Haikonen tarkentaa.

Myrkyttömiäkin vaihtoehtoja on tarjolla tuholaishyönteisten tarjontaan, kuten feronomiansat ja pölytteet, mutta Haikonen ei usko niiden vaikuttavuuteen, vaikka ymmärtää vihreiden vaihtoehtojen halun.

”Esimerkiksi feronomiansat tappavat vain urospuoliset hyönteiset, mutta jättävät naaraat eloon”, Haikonen jatkaa.

kuva

Koskaan ei ole liian myöhäistä

Mitä sitten taloyhtiöissä tulisi tehdä, kun tuholaiset iskevät? Haikonen kehottaa ottamaan yhteyttä mahdollisimman nopeasti tuholaistorjujaan, joka kertoo vaihtoehdot. Ongelman pahentumista ei kannata jäädä odottamaan. Ympäristöt vaihtelevat ja samoin tehokkaimmat keinot torjunnassa.

”Taloyhtiön on mahdollista tilata tuholaistorjujat paikalle esimerkiksi 2-4 kertaa vuodessa, ennen kuin ongelma on jo syntynyt. Käsittely tappaa ryömivät hyönteiset”, Haikonen lupaa.

”Tosin hyönteisten kohdalla ei ole koskaan liian myöhäistä tilata torjujaa paikalle. Jopa välikerrosten kautta asunnosta toiseen siirtyvistä sokeritoukista ja turkiskuoriaisista päästään eroon”, Haikonen jatkaa.

Rottien kohdalla tuholaistorjunta on vaikeaa, mikäli rottapopulaatio on jo päässyt kasvamaan liian suureksi.

”Rotat lähettävät ensiksi tiedustelijansa tunnustelemaan uutta paikkaa ja mikäli ne eivät palaa, niin muutkaan rotat eivät seuraa niitä. Rottaongelmaan kannattaa tarttua heti”, Haikonen neuvoo.

Taloyhtiöiden iällä ei ole niinkään vaikutusta tuholaisongelmiin. Ongelmia voi olla aivan uudessakin taloyhtiössä. Haikonen on toiminut vuosia tuholaistorjujana. Eksoottisin tapaus mihin hän on törmännyt työssään, oli 10 cm iso herhiläinen. Melkein yhtä ison madagaskarilaisen torakankin hän löysi asiakkaan matkatuliaisina.

Teksti: Esa Pesonen
Kuvat: Pixabay

Jaa tämä artikkeli: 

Saneeraus

Kaksi lakiuudistusta tavoittelee savutonta asumista

Tupakointi on 1. lokakuuta alkaen kielletty kaikissa vuokra-asunnoissa suoraan lain nojalla. Kielto koskee myös jo voimassa olevia vuokrasuhteita. Lisäksi hallitus esittää taloyhtiöille nykyistä laajempaa oikeutta päättää kiinteistön tupakointikielloista vuoden 2027 alusta.

Peltikaton korjauskortti päivitetty

Museoviraston Korjauskortti 5 Peltikatto on päivitetty. Korjauskortissa käsitellään peltikaton huoltoa, korjaamista ja maalaamista. Lisäksi mukana on katsaus peltikaton historiaan Suomessa. Pelti

Näin laitat kesämökin talvikuntoon – vältä kalliit vahingot hyvissä ajoin 

Lähes puolen miljoonan kesämökin maassa syksy merkitsee monille mökkeilijöille viimeistä käyntiä mökillä ennen talvea. Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva muistuttaa, että huolellinen valmistelu minimoi talven aikana syntyviä vahinkoja, säästää rahaa ja varmistaa, että mökki on keväällä mahdollisimman nopeasti käyttövalmis. 

RaksaBarometri: Asuntorakentamisen hiljentyminen toi uusia kilpailijoita talotekniikkaan

Talotekniikan markkina on säilynyt monia rakentamisen segmenttejä vakaampana, mutta kilpailu on kiristynyt. RaksaBarometri 2026 -tutkimuksessa 32 prosenttia talotekniikkayrityksistä raportoi kannattavuutensa parantuneen viimeisen 12 kuukauden aikana, 32 prosenttia sen pysyneen ennallaan ja 36 prosenttia heikentyneen. Syventävissä yrityshaastatteluissa asuntorakentamisen hiljentyminen näkyi uusien kilpailijoiden tulona talotekniikan ja korjausrakentamisen markkinoille.

Pätevyyksien tulkintaohje ilmestynyt

RIL 278-2026 Lakisääteisten suunnittelija- ja työnjohtajapätevyyksien tulkintaohje on laadittu tukemaan rakentamisluvanvaraiseen rakentamiseen liittyvien suunnittelija- ja työnjohtajapätevyyksien yhtenäistä soveltamista. Ohje tukee pätevyyksiä myöntäviä toimielimiä sekä suunnittelijoita ja työnjohtajia pätevyyksien hakemisessa ja arvioinnissa.

Turvallisuus alkaa ennen kuin ensimmäinenkään työkalu käynnistyy

Kiinteistön huolto, korjaaminen ja talotekniset saneeraukset tuovat työpaikoille jatkuvasti erilaisia riskejä. Kun samassa kohteessa työskentelee useita urakoitsijoita ja rakennuksessa liikkuu samalla asukkaita, turvallisuus ei ole vain työntekijän asia. Se rakentuu ennakoinnista, selkeästä vastuunjaosta ja toimivasta tiedonkulusta.

RT budjettiriiheen: investointiympäristö turvattava, asuntotuotanto ja korjausrakentaminen käyntiin

Energiamurros, datakeskukset ja tekoäly ovat nousseet Suomen kasvun vetureiksi. Vihreän siirtymän investointeja varmistui viime vuonna ennätysmäärä, ja toteutumistaan odottaa jopa kymmenien miljardin euron edestä uusia hankkeita. Rakennusteollisuus RT muistuttaa, ettei tätä kehitystä pidä ottaa itsestäänselvyytenä: hallituksen on pidettävä investointiympäristö houkuttelevana.

Kiinteistön energiankäyttö vaatii järjestelmien yhteispeliä

Lämmityksen, viilennyksen ja aurinkosuojauksen ratkaisuja ei kannata tarkastella erillisinä hankintoina. Energiatehokas ja toimiva kokonaisuus syntyy, kun rakennuksen vaippa, lämmönjako, ilmanvaihto, lämpöpumput, aurinkosuojaus ja rakennusautomaatio mitoitetaan ja säädetään toimimaan yhdessä. Tämä korostuu erityisesti vanhojen kiinteistöjen korjaushankkeissa.

FinnBuild kokoaa alan muutokset saman katon alle

FinnBuild 2026 nostaa esiin rakennus- ja talotekniikka-alan keskeiset muutosvoimat. Syyskuun lopussa Helsingin Messukeskuksessa katse kohdistuu muun muassa energiaratkaisuihin, tekoälyyn, kiertotalouteen, turvallisuuteen ja rakennusten elinkaaren hallintaan.

Linjasaneeraus murroksessa

Toteutusmallit laajenevat perinteisestä putkiremontista kokonaisvaltaiseksi uudistamiseksi Linjasaneeraus on siirtymässä teknisestä korjaustoimenpiteestä kohti strategista kiinteistön kehittämistä. Kasvava korjaustarve, kiristyvä sääntely ja uudet

Sisäilmastoseminaarissa esillä korjausrakentaminen

Sisäilmastoseminaari kokosi maaliskuussa sisäilma-alan ammattilaiset Messukeskukseen. 41. Sisäilmastoseminaarin teemana oli tänä vuonna korjausrakentaminen. Sisäilmastoseminaarissa kokoontuivat jälleen sisäilma-alan ammattilaiset ja sisäilma-asioista kiinnostuneet.

Vähähiilisyyden kuuluukin ravistella liiketoimintaasi

Joskus ensimmäinen reaktio vähähiilisyyteen on syvä huokaus. Uutta lainsäädäntöä. Muutoksia hiilijalanjäljen laskentaohjeisiin. Hankinnan vastuullisuuskriteereiden päivittäminen. Asiakkaan uusi vaatimus. Työmaalla pitää koota

Rivitaloyhtiön mittava tiilikattoremontti

As Oy Vastatuulessa päätettiin tiilikattoremontista, kun katon ikääntymisen merkit alkoivat näkyä. Kattoremontin tekijäksi valikoitui Kattokeskus, joka oli aiemmin toteuttanut naapuritaloyhtiön kattoremontin.

Milloin on oikea hetki remontille?

Puolueettoman tahon toteuttama kuntoarvio ja putkiston kuntotutkimus tuovat taloyhtiön päätöksentekoon kaivattua selkeyttä sekä auttavat säästämään kustannuksia pitkällä aikavälillä. Näin taloyhtiön arki