Kiinteistö- ja talotekniikkamedia

Kysely paljastaa: Lähes kolmannes ei tiedä, missä on lähin väestönsuoja

JM Suomen suunnittelupäällikkö Markus Peiponen. KUVA: JM SUOMI OY

Kerrostalojen rakentamiseen erikoistuneen JM Suomen teettämä kysely osoittaa, että lähes kolmannes suomalaisista ei tiedä, missä heidän lähin väestönsuojansa sijaitsee. Reilut 54 prosenttia vastaajista kertoo tietävänsä suojan sijainnin, mutta noin 30 prosenttia ei tiedä ja 16 prosenttia on asiasta epävarma. Lisäksi yli 40 prosenttia vastaajista uskoo, että väestönsuoja saadaan käyttöön vaaditussa 72 tunnissa, kun taas noin 23 prosenttia ei usko tähän ja vajaat 37 prosenttia ei osaa sanoa.

Suomessa väestönsuojeluun liittyvä lainsäädäntö on kansainvälisesti poikkeuksellisen kattava. Yli 1 200 kerrosneliön uusissa asuinkerros- ja rivitaloissa rakentaja vastaa S1-tason väestönsuojien rakentamisesta ja pääosin myös niiden varustelusta. Taloyhtiölle jää vastuu suojan ylläpidosta ja tarvittaessa sen käyttöönotosta 72 tunnin kuluessa.

Kuva: JM Suomi Oy

JM Suomen suunnittelupäällikkö Markus Peiposen mukaan väestönsuojat rakennetaan tyypillisesti kerrostalon kellariin, tai taloilla voi olla yhteinen suoja, jonka etäisyys saa olla enintään 500 metriä.

”Tavallisesti väestönsuojatiloja käytetään verkkokellaritiloina. Kun ne otetaan suojautumistilanteessa käyttöön, verkkoseinät puretaan ja tavarat poistetaan. Työ tehdään väestönsuojavastaavan valvonnassa asukkaiden auttaessa. Uskon, että homma hoituu nopeasti. Kolme vuorokautta on kuitenkin aika pitkä aika”, Peiponen miettii.

Rakentaja vastaa rakenteista, taloyhtiö ylläpidosta

Väestönsuojien rakentaminen tuo hankkeisiin lisäkustannuksia ja voi hidastaa rakentamisen alkuvaihetta. Peiponen kertoo, että Suomessa JM rakentaa lakisääteisesti S1-tason teräsbetonisia suojia, joiden tulee kestää räjähdyspaineet, sirpaleet sekä tarjota suoja kaasua ja säteilyä vastaan.

Kuva: JM Suomi Oy

”Väestönsuojille on tarkat rakennusohjeet, jotka pitää ottaa huomioon suunnittelussa ja lupahakemuksissa”, Peiponen toteaa.

Kyselyn mukaan valtaosa asukkaista ei tiedä, onko heidän taloyhtiössään nimetty väestönsuojalle vastuuhenkilö. Lähes 73 prosenttia vastaajista ei osannut sanoa asiasta. Peiposen mukaan suojien olemassaolo ja varustelu lisäävät kuitenkin asumisen turvallisuutta, ja tilat ovat arjessa aktiivisessa käytössä varastoina.

Väestönsuojien rakentamisvelvollisuus yli 1 200 neliömetrin asuinrakennuksiin perustuu vuoden 2011 pelastuslakiin, ja velvoite on ollut Suomessa eri muodoissaan voimassa jo vuodesta 1959 lähtien.

Stilisointi: Toimitus

Lähde: OSG Viestintä Oy ja JM Suomi Oy

Jaa tämä artikkeli: 

Turvallisuus

PAROC CGL 20 -järjestelmä

Kustannustehokas ratkaisu kellarikattojen eristämiseen Etsitkö helppoa ja kustannustehokasta ratkaisua kellarien tai autohallien kattojen eristämiseen, joka on myös visuaalisesti houkutteleva? PAROC CGL

Valaistuksen uudistaminen taloyhtiöissä

Valaistuksen merkitys taloyhtiöissä ulottuu paljon pidemmälle kuin pelkkään käytännöllisyyteen. Hyvin suunniteltu ja toteutettu valaistus parantaa turvallisuutta, lisää asukkaiden viihtyvyyttä ja voi

Telineen tilaajan vastuut

Kun katson ajassa taaksepäin noin 15 vuotta tullessani itse telineasentajaksi, on tähän päivään mennessä telinerakentamisen laatu kehittynyt ja työn arvostus noussut.

Palokatkoilla torjutaan vakavia palovahinkoja

Paloturvallisuutta asuinkiinteistöissä ja muissa rakennuksissa on mahdollista parantaa muun muassa palokatkoilla. Niiden avulla ehkäistään tai ainakin hidastetaan tulipalon leviämistä rakennuksen muihin

Turvallisuus alkaa ennen kuin ensimmäinenkään työkalu käynnistyy

Kiinteistön huolto, korjaaminen ja talotekniset saneeraukset tuovat työpaikoille jatkuvasti erilaisia riskejä. Kun samassa kohteessa työskentelee useita urakoitsijoita ja rakennuksessa liikkuu samalla asukkaita, turvallisuus ei ole vain työntekijän asia. Se rakentuu ennakoinnista, selkeästä vastuunjaosta ja toimivasta tiedonkulusta.

FinnBuild kokoaa alan muutokset saman katon alle

FinnBuild 2026 nostaa esiin rakennus- ja talotekniikka-alan keskeiset muutosvoimat. Syyskuun lopussa Helsingin Messukeskuksessa katse kohdistuu muun muassa energiaratkaisuihin, tekoälyyn, kiertotalouteen, turvallisuuteen ja rakennusten elinkaaren hallintaan.

Talvi testaa taloyhtiön toimintavarmuuden

Pakkaset, lumi, kosteus ja pimeys kuormittavat taloyhtiön teknisiä järjestelmiä ja kiinteistön rakenteita. Hyvin suunniteltu talvikausi perustuu ennakointiin: lämmityksen ja ilmanvaihdon toimivuus varmistetaan ajoissa, riskikohteet tunnistetaan ja korjaushankkeissa huomioidaan talven asettamat erityisvaatimukset.

Älyrakennusten kyberriskit siirtyivät laitetasolta käyttöoikeuksiin

Rakennusautomaation, IoT-ratkaisujen ja älykkäiden ohjausjärjestelmien yleistyminen on muuttanut kiinteistöjen teknisiä järjestelmiä aiempaa tehokkaammiksi ja paremmin hallittaviksi. Samalla kiinteistöjen operatiivinen teknologia on muodostunut uudeksi kyberturvallisuuden riskialueeksi, jossa haasteet liittyvät yhä useammin käyttäjätunnuksiin, pääsyoikeuksiin ja järjestelmien hallintaan.

Tekoäly tuo uusia työkaluja rakentamisen riskienhallintaan

Rakennusalan tuottavuusongelmat, työvoimapula ja kasvavat kustannuspaineet haastavat toimialaa myös Suomessa. Tekoälyyn perustuvat ratkaisut tarjoavat uusia mahdollisuuksia työmaiden turvallisuuden, projektinhallinnan ja dokumentoinnin kehittämiseen, mutta samalla alan toimijat joutuvat arvioimaan, mitkä teknologiat tuottavat todellista lisäarvoa.

Konvektio vaikuttaa tuulettuvan julkisivun toimintaan

Tuulettuva julkisivu mielletään usein kosteusteknisesti turvalliseksi ja pitkäikäiseksi ratkaisuksi. Vähemmälle huomiolle jää kuitenkin ilmiö, joka voi merkittävästi heikentää rakenteen todellista energiatehokkuutta: lämmöneristeessä mahdollisesti tapahtuva konvektio.

Etäohjattavat kodinkoneet lisäävät vesi- ja palovahinkoriskiä

Kodinkoneet etäohjauksella yleistyvät vauhdilla suomalaiskodeissa. Astianpesukoneen etäkäynnistys, saunan lämmittäminen ennen kotiintuloa ja kodin lämpötilan säätäminen puhelimella helpottavat arkea, mutta voivat huolimattomasti käytettyinä lisätä merkittävästi vesi‑ ja palovahinkojen riskiä.